Lentoretki Helsinki-Vantaalle

Timo Hyvönen

, , ,

Malmin lentoaseman tulevaisuus on hämärän peitossa. Julkisuudessa on vakuutettu, että yleisilmailulle löytyy paikkoja Helsinki-Vantaalta tai jostain lähiseudun valvomattomilta lentokentiltä. Kaikille ne valvomattomat kentät eivät sovellu, joten jo pidemmän aikaa jutusteltu tutustuminen Helsinki-Vantaan toimintaan toteutettiin 29.8.2014.

 Info vielä ennen lähtöä

Lennonvalmistelu sujui hyvin briefingin ja handlerin ohjeiden mukaisesti. Helsinki-Vantaan AIP:ssa on paljon tietoa kentän ja kentällä toiminnasta, mm. että kentälle saapumiseen tarvitaan aina etukäteislupa vähintään 3 tuntia ennen lentoa ja jokaisella on oltava maahuolinta eli handleri. Tällä retkellä kaikki koneet taisivat käyttää Finavian business-handlingia. Hintaa huolinnalle tuli 50€+ALV.

Tieto asiasta levisi myös tiedotusvälineisiin, YLE uutisoi aiheesta etuäteen ja vielä jälkikäteenkin. Finavia toivotti pienkoneet tervetulleiksi, kapasiteettia riittää.

Lentosuunnitelma

Retkestä levisi tietoa Facebook-ryhmässä ja Flightforumilla ja yllättäen lentäjiä alkoikin kertyä enemmän. Jaoin handlerilta saadun ohjeen plaania varten. Jokainen teki plaaninsa itse mutta ennen lähtöä lentäjät kävivät proseduurit vielä läpi Malmin lentokentän kuppilassa. Sen jälkeen jokainen poistui koneilleen lentoretkeä varten.

Matkaan

Tein oman plaanini EFHF-DEGER-LILJA-EFHK ja pääsin matkaan tasan suunnitelmani mukaan klo 16.30. Lento sujui yllätyksettä, Deger ulos ja yhteys Vantaan torniin, selvitys "ilmoita LILJA" ja perusosalle 33.
Lentoreitti

Jo tässä vaiheessa tuli pientä epäselvyyttä radioliikenteessä. Lensimme Vampirella OH-U665 ja sattumalta Ikarus OH-U656 oli tehnyt samanlaisen suunnitelman ja oli yhtä aikaa matkalla. Ikarus oli laitettu odottamaan LILJAn eteen lentämään ympyrää. Ohitimme koneen eteläpuolelta ja jatkoimme selvityksemme mukaan eteenpäin. Kuulin kun lennonjohtaja selvitti jo Ikarusta odotukseen MATARI mutta selvitys meni lentäjältä ohi. Oh well, meille reitti oli selkeä.

Meidän lentomme sujui hyvin, kiersimme Vantaan ja Malmin väliin pullahtaneen pienen sadekuuron. Se voimistui sen verran, että joidenkin koneiden lähtö ja joidenkin koneiden laskeutuminen viivästyi jopa lähes tunnin. Säätä ei oikein voi valita ja ruuhkaakin oli.

Laskuun

Liljasta perusosalle lentäessä aurinko paistoi silmään ja alkoi sataa vettä. Tikkurilan asuintorni oli hyvä maamerkki ja GPS auttoi eteenpäin oikeaa reittiä. Yhtäkkiä kiitotie aukesi oikealla kirkkaine valoineen. Video kertoo enemmän kuin sata sanaa. Laskeutumisaikamme oli slotin mukainen 16.45 - tasan.



Lilja-33-businessasemataso

Laskeutuminen oli helppoa leveälle kiitotielle. Rullasin pois ja otin ohjeen mukaan yhteyttä rullaukseen. Rullaus vastasi kutsuuni englanniksi - no, samapa tuo. Sen verran hämäännyin, että rullasin annetun ilmoittautumispisteen ohi kohti Follow Me-autoa. Lennonjohtaja huomautti mutta antoi luvan jatkaa. Tein poikkeamaraportin asiasta myöhemmin. 

Asemataso on kiillotettu

Marshaller ohjasi meidät parkkiin muiden koneiden joukkoon. Lähdimme tutustumaan paikkaan.
Business-terminaali


Wihurin uusin

Platalla oli myös Wihurin uusi Falcon, jota oli esitelty lehdistölle. Lentäjä oli sattumalta eräs kerhomme ultralentäjistä, ja hän esitteli koneen ominaisuuksia. Mielenkiintoinen peli!

Ryhmäkuvia

Lähdimme tutustumaan businessterminaalin palveluihin. Ihmisiä oli tullut mukaan aika paljon, todennäköisesti bisneksessä oli enemmän vilinää kuin aikoihin.


Ilkka tenttaa virkailijaa


 Briefingin leppoisuutta - sohvan keskiosa tosin on irti, kannattaa varoa



 Briefingin seinällä on hieno juliste

Koneita tuli lisää ja parkkipaikat loppuivat Hienot pikkubussit kuskasivat lentäjiä terminaalille.

Thomas pääsi taksilla

Katselimme paikkoja, joimme kahvia pönikästä ja juttelimme henkilöstön kanssa. Palvelu oli erittäin ystävällistä ja mukavaa, kaikilla tuntui olevan tosi hyvä mieli.

"Hei äiti arvaa missä oon.."


Viestinvälitystä
Lentomatkaajille luettavaa

Lähdön hetki kuitenkin alkoi lähestyä, olihan plaanit tehty niin ettei 2 tunnin parkkeerausrajaa ylitetä. Aloimme siirtyä koneille - toiset kävellen, toiset autolla.

Sääkin suosi jo tässä vaiheessa

Farewell, Vantaa

Mukana oli myös yksi Ilta-Sanomien toimijttaja. Hän tekikin asiasta jutun lehteen ja nettiin. Lähdön lähestyessä Sami antoi haastattelun aiheesta. Artikkeli ja haastattelu löytyvät täältä. 

 Samia haastatellaan

Lähtö


Lähtö ei ollutkaan niin nopeaa tai helppoa kuin olisi odottanut. Käynnistimme moottorin ja otimme yhteyttä rullaukseen - "OHU665 odota". Paluulennon kipparina toimi Ari ja hän on kyllä rauhallinen ja kärsivällinen - itse olisin varmaan jo kysellyt väliin, missä lupa viipyy! Lopulta 43 minuutin päästä rullaus otti yhteyttä ja aloimme saada selvityksiä. Pikkuinen vesikuuro meni siinä odotellessa yli.

Koneet rutkuttavat odotuksessa platalla

Rullaus kysyi, hyväksymmekö myötätuulilähdön 15:ltä. Vaihtoehtona olisi ollut pitkä odotus, joten hyväksyimme. Tuulikin oli jo vähän tyyntynyt, ensimmäisillä lähtijöillä myötäistä oli 9 solmua. Rullasimme kohti lähtöpaikkaa.


Terminaalin ohi...
Joku jumbo lähtee
Vuorolla X



Lähtöpaikalla tuli pientä sekaannusta, kun U656 oli edellämme jonossa. Ilmoitukset menivät taas hieman sekaisin ja lennonjohtaja joutui toistelemaan ja varmistelemaan jonkin verran. Lopulta pääsimme mekin lähtöpaikalle - noin tunti avauskutsusta siihen meni. Kävi vähän sääliksi rullauksen lennonjohtajaa, niin älyttömän vilkasta se liikenne oli ja liikennekoneitakin piti palvella.

"OH-U665 cleared for take off"

Otin nousun videollekin, tältä siellä näyttää.

Lähdimme 33:lta plaanin mukaan kohti HAGISta. Reitti oli selkeä ja mielenkiintoinen, eihän tällä puolella yleensä pääse lentelemään. Tyhjän maapinnan laajuus yllätti: täällähän on peltoa, metsää ja siellä täällä muutamia taloja!

Reittimme
Bauhaus ja muut Tammiston liikkeet


Haltialan peltoja. Tähän piti alunperin tulla lentokenttä.


Metsää ja peltoja, Tuusulantie ja Paloheinän liittymä keskellä

Tuusulantien varsi näyttää viihtyisältä, tässä Kehä 1 -liittymä
Pakila
Metsälä on nimensä veroinen. 

Pirkkolan korpea. Ratapiha lienee väistymässä rakentamisen alta

Ruskeasuota ja Huopalahtea

Rantametsää, Meilahti
Hietsun yli Salmisaarta hipoen...
..Jätkäsaaren luo - alue on jo rakenteilla
Kaivarin ranta on nätti

Lento oli mielenkiintoinen, koska tuo alue on yleensä suljettu yleisilmailulta Helsinki-Vantaan liikenteen takia. Maisemat Tuusulantien varrella ovat hyvin avaria ja aukeita. Lento sujui hyvin ja vartissa olimme taas Malmilla - torni oli tosin ehtinyt mennä kiinni ja plaani piti sulkea puhelimitse.

Jälkipyykkiä

Sain välikäsien kautta kuulla, että lentomme oli aiheuttanut lentoyhtiöille viiveitä ja kustannuksia. Vaikka hanke oli "anarkistinen" eli jokainen teki päätöksensä itse, kirjoitin ja lähetin lentoyhtiöille tällaisen pahoittelukirjeen.

Takaisin Malmilla

Kirjeen johdosta juttelin asiasta myös lennonjohdon kanssa. Koska näkemykset olivat erilaisia ja Finavia julkaisi asiasta vähän nolon tiedotteen.  tein asiasta normaalin poikkeamaraportin. Tätä varten kokosimme lentäjiltä heille annettujen ja slottijärjestelmässä olleiden slottien tiedot yhteen. Näissä oli selkeitä eroja, ja asia tuntui muutenkin sekavalta.

Ilta-Sanomat raportoi myös videolla.

Lennon jälkeen Malmin kuppilaan kokoontui kymmeniä lentäjiä ja Jaana tarjosi pullaa!

Trafi tutki asiaa ja soittelimme useammankin kerran. Finavialle tuli vain yksi pieni suositus, kuten tässä vastauksessa todetaan. Nyt täytyykin tutkiskella, miten tuo homma näiden ohjeiden mukaan oikeasti toimisi.

Tärkeät linkit lennonsuunnitteluun siis

- Helsinki-Vantaan AIP
- slottiohjeet www.helslot.fi, jossa merkittävä huomautus "Also the ATC flight plan data and the Coordinator’s data must be identical.". Nythän tosin lentäjille toimitetut ajat poikkesivat slot-järjestelmään syötetyistä. No, näitähän sattuu.

Mielenkiintoinen kokemus, joka osoitti mielestäni hyvin sen, että menetelmiin tarvitaan aikamoista kehittämistä, jos Malmin yleisilmailua halutaan siirtää edes pienessä määrin Helsinki-Vantaalle. 

Finaviahan pystyy toki rajoittamaan toimintaa myös rahallisesti. Tämän lennon kustannus oli yhteensä runsaat 170 euroa per kone yhdeltä laskeutumiselta. Toivotaan, että toiminta säilyy Malmilla vielä pitkään, ovathan ne vähän pelottavia ne isot koneetkin.

Sampo Kiviniemi otti kuvia ja hänen mainio kuvakoosteensa löytyy täältä. 

Kiitokset osallistujille, katsotaan milloin päästään uudestaan yhteiselle retkelle!