Minkä ikäisenä lentämään?

Timo Hyvönen

, ,

Lentämisen aloittamisikää on pähkäilty niin pitkään kun muistan. Varhaisimpia muistikuviani aiheesta on, kun arvottiin omalta osaltani, minkä ikäinen lapsi voi olla purtsikan kyydissä.


Iskä, eihän tää lähde lentoon???

Olisinkohan ollut jotain 10-vuotias ja haasteeksi muistelen kuulleeni tällöin laskuvarjohypyn purtsikasta, osaako lapsi hypätä jos siipi tippuu? Muistelen että tätä hätätilannetta varten päädyttiin toimintamenetelmään kapiini pois - lapsi syliin - hyppy.


Olin itsekin kentällä pölyyntymässä jo parivuotiaasta. Tässä kuvassa vähän isompana Kuhmon kentällä 70-luvun lopulla (oikealla)

No, kävin minä kai pienenä kyydittymässä enkä joutunut hyppäämään. Se olisi ollut vaikeaa, olisinkohan osannut avata? Riski on kuitenkin aika olematon normaalilla sunnuntailennolla.

Purtsikkakentällä on mukava oleskella, ja tyttäreni Idakin oli pikkutyttönä odottamassa kun olin lentämässä. 3-vuotias tuntui viihtyvän hyvin piirtelemässä kun purtsikoita suhisi ees ja taas.


Ida ottaa kylmiä tyyppejä

Purjekoneesta ei kuitenkaan ihan pienenä näe ulos. Ei vaan pää yllä kabiinin reunan yli joten saman fiiliksen saa maassakin.


Eihän täältä näe yhtään mitään! Iiro murisee

Purtsikkaan en siis ottaisi kovin nuorta lasta. Eihän sieltä takapenkiltä näe mitään. Tietty jos olisi lennonopettajakelpuutus ja saisi painot kohdilleen, etukontista näkisi paremmin ulos korokkeiden kanssa. Varmaan kokeilemisen arvoista.

Aikanaan K7:n takapenkillä ei ulos tarvinnut katsella. Muistikuvat ovat hämäriä mutta ilmeisesti sitten käytiin isän kanssa ilmassa Jämillä 1977. Sen muistan, että pääsin Hinun kyydissä alabaanan päästä päähän ja huomasin vasta laskussa että käytiin ilmassa matkalla.


Iskän kanssa Blanikissa

80-luvulla pääsin sitten jo ihan tosissaan kyytiin. Kuvassa olemme lähdössä siirtolennolle Kuhmosta Rautavaaralle, ja kyllähän tuolla takana vähän paha olo tuli siinä röykytyksessä. Tietenkin 15-vuotias kesti tämän kuin Mies! Oltiinhan sitä matkalla purjelentokurssille.

Entäs moottorikoneissa?


Pienestä pitäen vaan kentän laidalle! Aaro tiiraa SLK:ta

Moottorilennossa kaikki on toisin. Laskuvarjohyppyjä ei tarvitse miettiä ja yleensä penkitkin ovat vierekkäin. Vauvakaukalokin kulkee hyvin mukana - itse en ole kokeillut, miten hyvin vauva kestää turbulenssia.


Aaro matkalla koneelle

Aaron kanssa moottorilentokokeilut alkoivat n. 4-vuotiaana, kun Laukkasen Antti olisi vienyt meidät lentelemään. Uskomattoman lujaa sai kaveri pidettyä Cessnan ovenkarmeista kiinni, kahden miehen voiminkaan ei saatu lapsikultaa aukosta sisään.


Ei salkku vaan turvaistuin

Sen jälkeen olen kuitenkin onnistunut lahjomaan, kiristämään ja uhkailemaan paremmin. 5-vuotiaana sain poitsun jo Grobin kyytiin ja sen jälkeen satunnaisesti pidemmillekin matkoille.


Ultraan menee skidi kivasti

Nyt ultrakevyillä lentäessä tilanne on vielä helpompi ja mukavampi. Lapsi mahtuu hyvin koneen painorajoihin ja kun kenttäkin on tätä nykyä vieressä, voi lennolle lähteä hyvinkin lyhyellä varoitusajalla.


Räkäkäkä..

Onnistuin houkuttelemaan Aaron mukaan perjantailennolle pitkästä aikaa. Jostain syystä hän arveli, että tulee paha olo. Lahjoma oli tällä kertaa yhden PS2-pelin putsaus toimintakuntoon ja se puri.


Ärvelö!

Turvavyöt olivat melkein maksimimitassaan ja huvittivat - "Tässä on tainnutkin viimeksi olla aika pullea ihminen".


Kunnolla nyt!

Vyöt saatiin kuitenkin kiristettyä korokeistuimen kanssa ihan hyviksi. Tämäkin tietenkin rajoittaa - saako skidin kiinni penkkiin? Ihan pienille auton turvaistuin on oikein hyvä apuväline.


Aika komeita jätkiä taas!

Ainakin Zephyr-ultran ohjaamo on niin tilava ja näkyvyys hyvä, että normaalilla korokeistuimella saa lapselle näköalat ulos eikä paha olo yllätä niin helposti.


Malmilla lähtövalmiina

Aaro on sen verran tottunut jo, että omista arvailuistaan huolimatta tälläkään lennolla ei heikottanut. Mittaritkin alkavat olla niin tuttuja, että niitä seuratessa aika vierähtää. GPS on suosikki.

Isommat lapset vietiin kerran Cessna-kyytiin ja valitettavasti valittiin liian pitkä lento Nummelaan ja takaisin - toinen oksensi ja toiselle tuli niin paha olo, ettei ole sen jälkeen suostunut kyytiin.


Odotuksessa 18 EFHF

Lasten kanssa kannattaakin lentää lyhyitä pomppuja ainakin alkuun. Maanäkyvyyden vaikutus olotilaan on lapsilla suuri. Uudessa paikassa ja lentsikan uudenlaisessa liikehtimismuodossa tulee helposti paha olo.


Malmin kiitotie 18 odottaa


Laskevan Cessnan jälkeen...

Mitä lapsille on siellä lentsikassa tarjolla?

Nähtävää ja koettavaahan koneessa sitten riittää. Jo rullaus lähtöpaikalle on pieni elämys.


Kutittaa mahasta!

Nousussa ja sen jälkeen onkin sitten monenlaista koettavaa. Nousu itsessään naurattaa ja jännittää kun maa katoaa ja korvissa suhisee.


Näkyyhän täältä jotain



Kato kuorma-auto tai bussi!! Bussi se oli

Erilaisten asioiden bongaaminen maasta voi totututtaa hetken. Tällä lennolla Aarokin jo huomasi monenlaisia asioita. Erinäköiset autot kiinnostivat mutta osoitin myös Nokan tienoilla hassunnäköisen Irakin suurlähetystön ja löytyihän se.


Laajasalon öljysatamassa oli yllättäen laiva

Helsingin edustalla onkin hieno lennellä. Meren päällä on tasaista ja nähtävää riittää. Iiron kanssa kaartelin kerran vähän liiankin tiukkaan ja oksennushan siitä tuli.

Tällä kertaa löytyi muutamia pieniä juttuja, joita oli kiva katsella.


"Siinähän on Suomen lippu!"

Tennispalatsin näin ainakin minä


"Onkos tuolla jokin jalkapallo-ottelu"

Kaupunkimaisemat ovat tietenkin aikuisille(kin) mielenkiintoisia mutta eivät ne kauhean pitkään jaksa.





Eipä pöllömpää!

Merimaisemassa löytyikin sitten ihmeteltävää enemmän. Tyynehkö meri näytti kauneintaan.


"Kauhean pitkät aallot tulee tuosta moottoriveneestä"


Iskän työpaikka ei oikein kiinnostanut. "Joko mennään kotiin"



Kameramies apukuskina


Jäänmurtajat bongattiin minuutti ennen Nokkaa


Kotia kohti. Loppuosakaarto 18.

20 minuuttia tuntui tällä kertaa olevan sopiva lentoaika. Olo pysyi hyvänä ja taisi sen ajattelu unohtuakin, kun oli sen verran paljon nähtävää.


Ei astuta penkille mutta tässä siipisalon päällä voi seistä

Naama näytti aurinkoiselta vaikka aurinko alkoikin jo laskea.

Kappas, siinähän on samanlainen takana

Arvioisin sopivaksi iäksi totuttelulle sen 5-7 vuotta, koska silloin lapsi jo ymmärtääkin jotain. Mittarithan ovat mitä mielenkiintoisimpia ainakin tälle pikkuautomiehelle ja maisematkin näyttävät jo vähän kiinnostavan.

15-30 minuttia sujuu kerrallaan hyvinkin, Etelä-Suomessa tämä on helposti saavutettavissa pikkukenttiä pomppimalla. Tauot auttavat ja tietenkin aika pitää saada kulumaan lennollakin. Asiaa tuntuu nyt 7-vuotiaalla Arskalla riittävänkin mukavasti.


Kiire autolle ja kotiin!

Pitää yrittää jatkaa näillä lyhyillä keikoilla, jos vaikka jo ensi kesänä päästäisiin Lentoretkelle. Tämän kesän retkestä poitsu hannasi pari päivää ennen lähtöä - sääli.


Tunnelma tutuksi

Vanhempien esimerkkihän takaa lapsille hyvän ilmailutulevaisuuden. Kentälle vaan mukaan, simuja kehiin ja sitten pikkuhiljaa lentämäänkin. Lennonopettajani Hälisen Jukka näyttää onnistuneen tässä mainiosti - Henkka ohjasi Cessnoja jo ennen kuin näki ohjaamosta ulos ja lentelee nyt Patrialla ammattimieheksi.

Saa nähdä tuleeko näistä meidän lapsistamme yhtään lentäjää - isäni onnistui siirtämään lentoinnon lapselleen, vaimoni isä ei eli excelillä laskien todennäköisyys on noin 50%!

That was summer - that was!

moonraker56

, ,

Only six short months from last spring; but then, hopes for a happy outcome to my paragliding dreams were at their nadir: the situation was ugly and nightmarish. Now I can write happily: some people believed in me, and I had the good luck to hitch myself to a first-class instructor, whose style of teaching suited me perfectly. Even the ugly duckling can fly at last.
I ordered myself some nice new equipment, and by mid-May I ventured out onto our "home green" at Pikku Huopalahti to try my first ground-handling.


Over the following weeks, while waiting for the real flying instruction to begin, ground handling became a way of life: fortunately the southerly sea-breeze often favoured the nearby fields. Local people like to take evening strolls and jogs in this area, and I drew quite a bit of attention, especially among the children, who liked to have fun running under the wing, dodging the lines as the wing fell back to ground. People gladly offered all sorts of advice. One little girl's very-audible comment to her mother as they passed: "Mummy, there's no sense at all in what he's doing". Little by little, my fear of the big wing in the wind lessened and lessened, and my confidence and my knowledge of what wind I could manage, and what was too strong or too turbulent, grew.
Then, on 6th. August, I flew my first high tow with my own wing over a beautiful piece of farmland near Kärkölä (for pilots: next to "Anton"). It was near the end of the hottest summer period on record, and the wind was quite light; my starting technique was abysmal, but once I got into the air safely, it all fell together - the onus for a safe tow, especially in the first few seconds of flight, is very much on the tow driver.
After that, progress was much quicker (see e.g. http://www.youtube.com/watch?v=O3W0TB9fzww in which Santtu flies first, then me), and after a wonderful afternoon's flying at Sofieberg on 9th. September, I was finally checked out as an OK PP2 flier.
The two final flights to make up the minimum of 40 required I flew at Hyvinkää last monday.For the first time I had some thermal turbulence to deal with, but all went well. 500m launches! After this I accompanied my instructor to Suomenlinna, where I was able to watch really good pilots flying the ramparts (see http://www.youtube.com/watch?v=9WpkWO9FnlM , sorry about the wind noise, click on mute) . My wing stayed in its bag: these kinds of jaunts might just be for me in some years time - or maybe never!
To crown the summer's flying - and this is real, real flying - take a look at this video:
http://www.vimeo.com/14880591
My share at Lappohja was supposed to be just to practice ground handling, in particular kiting, but I also managed to "accidentally" take off and fly straight into a tree, and then later, very tired, I was hauled backwards up another tree by my so-willing wing: the results show nicely in the video. For this exploit I earned the doubtful honour of collecting "tree points", without which no real paragliding pilot is (apparently) able to hold his head up. The wing took a lot of getting down, but in the end, dog tired, I got it into its bag. Later, with the wing suspended from the lighting system in our living room, Sirkka helped me with extracting the tons of Lappohja sand from the interior of the wing. The video shows how the pundits flew the ridge lift from this difficult site with such aplomb.

... "Tomorrow to fresh woods, and pastures new."