Tjena Sverige!

Timo Hyvönen

, , , ,

Kesän lentoretkistä pisin oli vierailu Ida-tyttäremme luokse Varbergiin, Ruotsiin. Hän lähti aikanaan sinne lukioon ja totesi parin viikon päästä - "arvatkaa tuunko enää koskaan takaisin täältä?" No, vuori siirtyköön Muhamedin luo sitten.

Olimme suunnitelleet asian hienosti: muu perhe meni Turun kautta juna-laiva-juna ja minä lentäisin perässä. Muut lähtivät tiistai-iltana, minä lähtisin keskiviikkoaamuna. Säätiedotus näytti hyvältä ja rauhoittavan Malmi-Hyvinkää-Malmi-iltalennon jälkeen - tottahan pitkä matka meinasi jännittää - tankkasin ja pakkasin koneen valmiiksi aamua varten.

 Fylli ja Alli

Aamuherätys oli helppo vaikkakin aikainen. Koirille ruokaa sen verran että pääsivät takaisin nukkumaan ja itse äkkiä kentälle. Mummi ja naapurit olivat luvanneet käydä päästämässä niitä välillä uloskin.

Koneen tarkastus ja lentoonlähtö olivat reilusti ennen kahdeksaa. Sää oli paras mahdollinen. Olin saanut erinomaisen vinkin Niclas Blåbäckiltä ja tein plaanin Stegeborgiin, pienelle ruohokentälle Norrköpingin kohdalla rannikolla.

 Lähtöselfie

Laitoin vielä lähtiessä tekstiviestin Stegeborgiin, että olen tulossa sinne tankkaamaan n. yhdeksän jälkeen Ruotsin aikaa. Pakattu ja tankattu kone luikahti ilmaan kuin tyhjänään Malmin 36:lta. Yksin lentäessä ei matkatavaroitakaan huomaa, mukana oli jotain Idan juttuja ja Aaron tankkikin. Vielä lähtiessä piti taivastella pääkaupunkiseudun sietämätöntä tonttipulaa.

 Merenrannan tonttipulaa
 Espoo-Lauttasaari
 Espoon maalaismaisemaa

Pyytelin ja sain korkeuksiakin tutkalta jossain vaiheessa. Korkealla mennään kovempaa. Matka eteni aika nopeasti tutuissa maisemissa juuri mantereen puolella.

 Raasepori
 Taalintehdas

Taalintehtaan jälkeen reitti alkoi viedä enemmän meren päälle. Saaristossa näytti olevan vilskettä, Sandhamin satama oli pullollaan veneitä.

Sandhamn

En nyt kauheasti hätkähdä erilaisita moottorin äänistä eikä tällä kertaa merenkään päällä tuntunut kuuluvan mitään outouksia. Silti tietenkin tuli katseltua erilaisia varalaskupaikkoja, silloin kun niitä jossain silmänkantaman päässä oli. Lämmin ilma ja saaret liukumatkan päässä, ei hätää. 

 Jurmo

Merellä suunnistaminen on sinänsä helppoa, ettei kiinnepisteitä oikeastaan ole pl. GPS, sillä ja kompassilla siis mennään. Hieno keli jatkui ja matka eteni kohti Ruotsia.
 Toimistolta
 Kökar
 Ulappa

Suomi alkoi jäädä taakse ja lensin oikeastaan tarkoituksella Maarianhaminan lähestymisalueen läpi niin, ettei tarvitse arvailla milloin huudella ruotsalaisia. Finnairi siellä sorvaili laskua ja nousua peräkkäin, kun lensin ihan alueen eteläreunan läpi.


Ahvenanmaa


Merialueiden yli reilussa viidessä tonnissa

Ruotsi näkyy jo

Juoni onnistui ja Maarianhamina selvitti ottamaan yhteyttä Ruotsiin - "Sweden control". Jännitys tiivistyi...ja laukesi. Ruotsalainen lennonjohtaja neuvoi ajamaan rannikkoa etelään ja pääsin jossain vaiheessa valvomattomaan ilmatilaan. Vähän hämilläni käytännöistä ajelin kohti Stegeborgia väistellen valvottua ilmatilaa.

Stegeborgin lentokenttä

Nättejä rannikkomaisemia lukuunottamatta tapahtumiltaan yllätyksettömän lennon jälkeen GPS ohjasi Stegeborgiin. Kenttä näytti ilmasta yhtä hyvältä kuin kuvissa http://www.stegeborg.se/flygfalt.php ja kiersin sen vielä kerran ennen laskua. Lopetin plaanin paikallisen käytännön mukaan radiolla ja painuin laskuun.


Kenttä mantereen puolelta

800 metrin nurmibaanalle näyttäisi laskeutuneen jopa DC-3 ja kentällä järjestetään erilaisia tapahtumia silloin ja tällöin. Mitä mainioin retkikohde sopivan matkan päässä Malmiltakin, kannattaa tutkiskella http://www.stegeborg.se/.

Reitti napattuna Air Navigation Prosta.


Asemataso

Laskeutuminen ruoholle on aina yhtä pehmeää ja mukavaa. Rullasin seisonta-alueelle ihmettelemään toista konetta. Yritin soittaa kentän omistajalle niistä bensoista, ei vastausta. Katselin maalaismaisemaa kun yhtäkkiä musta nelivetobemari hurjasteli paikalle ja homma alkoi edetä.

Bensaa!

Hotellin/linnan omistaja tuli paikalle ja avasi bensatankin. Valitteli kiirettään ja pyysi laittamaan sähköpostitse tiedon tankkausmäärästä. Bemari suditteli samantien hotellin suuntaan ja aloin ihmetellä tankkia.
Letku letkeä

Letku oli pitkä ja ylsi hyvin molemmille tankeille. Pumppasin innolla käsipumpukka - kannattaa näköjään seurata, milloin siiveltä alkaa valua bensaa yli. Ei sitä varmaan paljon mennyt.
64 litraa mahtui

Tankkaus oli nopea ja bensa halpaa, pari euroa litra. Olin siinä jo lähdössä kun tuli tekstarilla ehdotus aamiaisesta linna/hotellilla. Olin jo niin menossa että kiitin ja jatkoin matkaa.

Kohti Varbergia

Olin katsonut säätilanteen Stegeborgissa Ilmatieteen laitoksen Ilmailusääpalvelusta. Kokonaiskuva Pohjoismaista syntyy yhdellä vilkaisulla. Tanskassa näytti jo pilvistyvän ja arvioin, että ehdin ennen rintamaa länsirannikolle. Matkaa sinne oli reilu tunti.
Stegeborgista lähtiessä oli vähän alapilveä

Lentelin länteen ja keli oli kiva. Satunnaisia pilviä siellä täällä, ja olipahan matkalla taas vähän sauvatermiikkiäkin keikuttamassa konetta lentäjän pitämiseksi hereillä.

Ohoh, taas se kiepsahti kallelleen.

Sää olikin harmaa mutta tasainen. Katselin maisemia ja kiertelin pienempiä sadekuuroja. Lentelyä, harmaata. Ihan mukavia maisemia.
Tyyntä Hulun pohjoispuolella ja Rydin eteläpuolella. Vättern näkyy myös
Vättern tuolla kauempana

Jönköpingin kohdalla vastaan tuli sadekuuro ja höyrypilviä alkoi olla enemmänkin. Pujottelin väleistä, vettä ei pahemmin tullut mutta näkyvyys oli välillä huono.


Kone puhdistuu
Paikoin oli höyrypilviä

Viimeiset 10 minuuttia matkasta keli alkoi olla jo matalaa, mutta lopulta meri ja Varbergin kenttä pöllähtivät näkyviin. Tulin reitiltä suoraan myötätuuleen ja lasku nurmikentälle oli taas pehmeää pehmeämpi.

Parkkiin Diamondin viereen

Sää oli tuhnuinen ja lentämiseen ja suunnistukseen sai tosissaan keskittyä, onneksi molemmat GPS:t toimivat moitteetta. Rintaman jälkeen oli tulossa parempaa keliä, ja paremmin suunnitellen olisin voinut viettää matkalla muutaman tunnin sadetta pidellen. Ruotsissa on paljon pieniä lentokenttiä, joten vaihtoehtoja toki olisi ollut. Tämän reissun aikana kävi ilmi, että valitettavasti ANP:stä puuttuu aika paljon noita pikkukenttiä. Laitoin jo palautetta Xamplelle, pitää seurata tilannetta.

Varbergin lentoasema


Ihan kova nurmikko

Koko reitti

Olin perillä sen verran ennen muuta perhettä, että ehdin hakea vuokra-auton ennen muiden saapumista. Paikalliset klubilaiset auttoivat kyydittäen ja neuvoen. Kerholla oli mukava pieni kuppila, jossa näytti viihtyvän enemmänkin muitakin kuin lentäjiä. 


Kas kun sattui tällainen vuokra-auto, jossa oli Malmiairport-tarrakin!

Paikallislennoille
Iltapäivällä sää selkeni täysin. Päivän retkilennon vastapainoksi lähdin vielä iltapäivällä paikallislennolle ja tarkistaman läheisen Morupin pikkukentän.

Varbergista menee lauttoja Tanskaan
Varberg on kaunis, eläväinen, vanha pikkukaupunki.
Idan ratsastulukio on tuolla teollisuusalueen takareunassa, peltojen reunalla
Maneesi oikeassa reunassa. www.ridgymnasium.se

Maisemalennon jälkeen suuntasin rannikkoa etelään kohti Morupia.

Näkymä Varbergin päältä etelään rannikolle
Morupin lentokenttä on tuossa tuon valkoisen tahran kohdalla, Google maps löytää hyvin

Morupin kenttä on pieni nurmikenttä mutta hyvin varustetettu! Sieltä löytyy laskeutumisvalot, kerhorakennus ja halli jossa oli lentsikoitakin.

Kerhon halli ja kerhotila
Lehmiä ja tuulipussi

Kiitotie on luonnollisesti vallitsevan tuulen suuntaan (27-09) ja pituutta on 692 metriä. Tuuli oli suoraan kiitotien suuntainen ja laskeutuminen oli nautinto. Morupia kehutaan täälläkin http://www.flygkartan.se/052754/Falkenberg_flygf%C3%A4lt_(Morup)
Hyvä ruoho, selkeät reunamerkit
I can see the light - kynnysvalot!

Valitettavasti kentällä ei ollut ketään paikallisia. Jätin sinne Malmi-julisteen ja pari tarraa, jatkoin illanviettoon Varbergiin. Muut olivatkin jo asettautuneet ja Ida esitteli paikkoja. Seudulla on paljon mielenkiintoista historiaa ja hauskaa nähtävää, tässä muutama ei-lentokuva.

Tällaisia ne nyt sitten ovat
Kävelykadulla illalla 
Varbergin tori aamuvarhaisella - hirveä vilske
Just jåå, så Svensk!
Kuhmon Ilmailukerhon edustus kerää fanijoukot peräänsä
Ruotsin Tuuri, Gekås, on Varbergista muutaman kymmenen kilometriä suoraan korpeen. Mittakaava lienee 2-3*Tuuri
Maailman ainoita toimivia pitkäaaltolähettimiä. Oli muuten pitkä antenni, kilometrejä
Varbergin maailmanperintöä.

Muita kenttiä  - Borås

Pääsin parin päivän aikana parille retkelle ympäristöön. Ensimmäisenä käväisin tutustumassa Boråsin lentokenttään Viaredin teollisuusalueen kulmalla.
04/22 800*18 metriä

Kentällä on rinnakkain asfaltti- ja ruohobaanat. Rullaustie oli juuri rakennettu eikä sitä ollut vielä avattu. Kentällä oli muutama ihminen katsomassa lentsikoita hienosta kerhokuppilasta. Joku lenteli koululentoja Piperillä.
Oli muuten HIENO lasku

Kentästä ja kerhosta löytyy paljon tietoa http://www.borasflygplats.se/ eivätkä nuo vebin kehut ole turhia. Sain kierroksen halleissa, mielenkiintoista kalustoa.

Uusi Tecnam oli juuri saapunut monimoottorikoulutukseen.
Pipereitä ja...
..olihan siellä Zephyrkin!
Erikoinen Wassmer WA.41 Baladou, hieno!


Samanlainen Tecnami ku Patrialla, lähti yksinkoululennolle kohti Varbergia.


Kontrastit kohdillaan

Mukavan juttutuokion jälkeen lähdin taas kohti Varbergia. Vähän aiemmin lähtenyt Tecnam tuli hetken kuluttua vastaan takaperin.

Koululento tasan rajakorkeudessa. Borås on Landvetterin reuna-alueilla

Tutustuimme illemmalla vähän paikalliseen luontoonkin, tehtiin Aaron kasvinkeräystehtäviä. Luontopolulta löytyi Svag bro!
Svag bro says sis!

Öresten

Bongasin Örestenin lentokerhon vebistä  http://orestensfk.se/j-esgm/ että siellä oli vakio fly-in juuri silloin. Soittelin ja toivottivat tervetulleeksi, olisi pyttipannuakin. Facebookistakin löytyy klubin suljettu ryhmä, https://www.facebook.com/groups/orestensfk/
Varbergin klubin seinällä - lentäjillä on aina hauskaa

Öresteniin on matkaa Varbergista vartti-20 minuuttia. Sää suosi taas.
VFR-keli


Kenttä on tuossa kukkulan laella

Kun ilmoittelin lähestymisestä, sain hyvää tietoa että yksi kone on ilmassa mutta kaukana. Ruohikko oli ehkä vähän moukkuisempi kuin Varberg mutta hyvä silti. Laskeuduin ja menin klubille juttelemaan.

Seinällä on nyt hieno juliste
Kerhon ilmoitustaulu
Seisonta-alue
Siis tuota FUJI? Fuji FA-200-180 SE-FGN 1968
Robin DR 315 D-EDSS

Yksi Cessna saapui koululennolta, vaihdoin pari sanaa mutta sitten piti jo lähteä takaisin kohti Varbergia ja illallista.
Kiva klubitalo, klubi-isäntä (vanha kokenut lentäjä) paisteli siellä pyttipannua mutta en ehtinyt jäädä syömään
Kiitotien päästä - riittävän pitkä

Vielä ilmakuva

Varbergissakin oli taas hyvä keli, ja näkymä pohjoisesta oli hieno.

Varberg pohjoisesta

Paluumatkalle

Lauantai koitti aurinkoisena. Muut lähtivät junalla kohti Tukholmaa. Palautin vuokra-auton ja lähdin kentälle. Reitiksi valitsin alkuun Varberg-Skövde-Maarianhamina. Varbergissa ja Skövdessä sai 100LL hintaan 20kr/litra joten bensahuoltokin oli varmistettu. Muillakin kentillä kysyivät aina heti, tarttenko bensaa. Jotenkin tuntuu, että Ruotsissa lentobensaa on paremmin tarjolla, eikös?

Vakkariseisontapaikka nyt auringossa.

Lähtö oli mukava kun luvassa oli myötätuulta koko matkalle. Soitin Skövdeen ja siellä oli joku paikalla, koululentoja oli luvassa. http://skovdemotorflygklubb.se/ tavoitti klubitalon.

Vielä lähtökuvat ja menoksi.

Kenttä on tuo vihreä läntti tuossa keskellä. Kiitoteillä on reunamerkit, mutta vähän hankala ne on havaita. 

Matkalla ohitin Falköpingin kentän, siellä näytti olevan purjelentotoimintaa mutta radiossa oli vain mykkyyttä.

Falköping

Skövden keskusta

Olimme muiden matkalaisten kanssa melkein yhtä aikaa Skövdessä, he junalla ja minä lentäen. Lentokenttä on kymmenisen kilsaa keskustasta, joten tapaamaan ei nyt päästy. Skövdessä oli purjelento- ja muuta lentokoulutustoimintaa, purjelentotietoa löytyy http://skovdeflygklubb.se/. Huutelin lähestyessä ja kuulin läpäreiden ilmoituksia, hassusti ruotsiksi - "nedvind till ettan", kiitotiehän on 01/19 ja ISO. Lisätietoa https://sv.wikipedia.org/wiki/Sk%C3%B6vde_flygplats ja   http://skovdeairport.com/pilotinfo/ .
Taas Skövdessä, nyt eri nimisenä (EC-YZD --> OH-XTH)

En ollut huomannut https://www.aro.lfv.se/Editorial/View/464/ES_AD_2_ESGR_en että 01:lle on purjelentoaikaan oikeanpuoleinen kierros. No, kaverit kertoivat ja kuittasivat ettei se haittaa kun ei ole toimintaa. Hyökkäsinpä sitten syömään ja tankkaamaan.
;
Klubitalon ikkunasta näkyy RV

Tuttu tankkauspaikka
Klubilta saa ostaa Billy's pizzaa omakustannushintaan!!

Syödessäni huomasin keltaisen Safirin rullaavan tankille. Sama konehan oli ollut Jämillä hetkeä aiemmin. Menin juttelemaan vanhan sotilaslentäjän kanssa, kertoi että lähinnä pitää lupakirjaa voimassa ja odottaa medikaalin sammumista. Mukava kaveri ja hieno kone!
Saab Safir
Sotilasohjaamo

Hetken kuluttua matka jatkui plaanilla Skövde-Maarianhamina. Keli matkalla oli hyvä, lentelin 4000-5000 jalassa maisemia katsellen.
Vättern toiselta puolelta
Mukava keli, jännä pilvenpohja. Viken-järvi

Eskilstuna
Eskilstunan lentokenttä http://eskilstunaflygplats.se/

Alle jäi
Mälaren

Lähestyin hiljalleen kohti Arlandaa. Pyysin selvityksiä ja väistin ilmatilaa, olikohan se raja oikein ANP:ssä?

Arlanda siintää tuossa

Sain selvityksen alueelle 5000ft mutta hetken kuluttua tuli komento "due to traffic...could you turn left towards ALFA BRAVO CHARLIE" tai jotain. Mikä ihmeen alfa..?!

Vastailin että "turning left, trying to locate ABC" - "it is about 15 degrees from your current course". No, arvailin että pitää kiertää lähialuetta ja etsin ja etsin löytämättä. Myöhemmin selvitin että kyseessä oli NBD-piste jota en vain sitten osannut löytää. Hyvä oppi seuraavia reissuja varten.

Ohi Arlandan, rannikko näkyy jo

Pilvet olivat tylsästi juuri siinä rajoilla ja jouduin niitä vähän väistelemään. Pari kertaa lennonjohtaja muistutti "tangohotel MAINTAIN  5000!". Sain hetkeksi selvityksen "below 5000" kun kerroin väisteleväni pilviä. Olin kovin kohtelias ja pahoillani poikkeamista, pääsin Arlandan ohi ja kiitin kauniisti palvelusta ja pyysin anteeksi kaikkea. Puhh.

Ruotsalainen rannikkokanava


Se on varmaan luonnonoikku, ei kai kukaan tuollaista kaivaisi

Sweden control johdatti minut sitten matkaan rajan yli ja kehotti ottamaan yhteyttä Åålannin Maarianhaminaan. Pikkuinen meripätkä oli tosi kapean tuntuinen menomatkaan verrattuna.

Ahvenanmaa näkyi jo rannikolta

Meri oli tyyni, aurinko paistoi, voi onnea ja autuutta! Kohta kotona?!


Merisauvaturbulenssi oli välillä voimakasta

Maarianhamina toivotti tervetulleeksi ja syöksyin ylhäältä suoraan kohti myötätuulta. Joku ruotsalainen oli lähdössä ja väistelyitä speksattiin huolella, kunnes kävi ilmi että olin jo myötätuuliosalla kun kone pääsi ilmaan. Aika kova tuuli oli vähän sivusta mutta laskeutuminen onnistui hyvin ja rullailin parkkiin.

Vårt land vårt land...

Platalla tapahtui, joku Caravan oli siellä rahdittelemassa ja porukkaa pörräsi töissään.
Ruotsalainen rahtikone?

Pyysin lupaa ja pääsin käymään torniin. Siinähän sitä juttua sitten riittikin, puhuttiin Malmista ja Maarianhaminasta ja mistä kaikesta. Lennonjohtaja päästi yhden ambulanssikopterin maahan, kertoi että saaristossa tämä on aivan ehdoton tapa kuskata sairaita - ylivoimaisesti nopein ja halvin. Uskottava se on.

Tein testiksi plaanin Räyskälään Markun lentosuunintelma-apurilla (http://koti.mbnet.fi/korsu/ilmailu/plan3/) ja katsoin kun kohta liuska solahti lennonjohdon printteristä. Mukavan tuokion jälkeen kipaisin koneelle ja lähtölupa tuli suorastaan suoraan. Matkaan!



Maarianhaminan keskusta

Olin tehnyt reitin suoraan Räyskälään. Matkalla bongailin purtsikoita ja Kumlingen punaisen lentokentänkin.
Kumlingessa kannattaa käydä, kenttä on erinomainen.
Levätutkimusta ja laivabongausta

Turun kohdilla pyysin vähän lisää korkeutta, pilvet olivat jossain 4000ft. Lupa tuli heti ja lensin keskustan yli suoraan reittiä kohti munkkia. Siis Räyskälää.
Turku, Suomen Turku

Räyskälässä ihmettelin, miksi olin tehnyt plaanin tänne enkä suoraan Malmille. No tein sitten samalla kilkuttimella plaanin eteenpäin ja join kahvit. Mukavahan se oli käydä tsekkaamassa tuttuja täälläkin.
Räyskälän parhaat munkkikahvit. Gate1 jatkaa perinteitä. 

Jatkoin matkaa lyhyen pysähdyksen jälkeen. Nousussa havaitsin trimminappulan jumittuneen YLÖS-asentoon - sähkö pitäisi kieltää! Hetken lensin pelkällä voimalla, hidastin ettei kone pyrkinyt niin ylös ja räpläsin nappuloita. Lopulta virtojen katkaisu trimmikytkimestä auttoi ja sain koneen säädettyä matkalentoon. Tutkittaessa mitään vikaa ei löytynyt ja trimmi on toiminut tämän jälkeen moitteetta. Outoa.

Siinähän se lentoreitti näkyy

Loppumatka Espoon yli Malmille olikin jo tuttua rutiinia. Keli oli mukava ja kotiinpääsy oli lähellä .

Oi Otaniemi!

Myötätuuli vei meren lähellä huimiin ylinopeuksiin. Olin Malmilla 26 minuutissa.
I hemma igen vai miten se sanottais


Norrlands Guld

Palkitsin onnistuneen lentoretken aidolla Folkölillä, olin kantanut pari Norrlands Guldia mukana Varbergista asti (3,5%). Ei se pahaa ollut! Pakkasin koneen halliin ja kamat autoon ja kotona olikin jo onnellinen vastaanottokomitea!
Fylli ja Alli

Mukava, opettavainen, mielenkiintoinen retki. Stegeborgia voin varauksetta suositella jopa päivä-yö-retken kohteeksi, Ruotsissa lentäminen on helppoa. Tässä vielä reissun vierailukohteet lentoaikoineen:

EFHF - ESVE (Stegeborg) 2h17min
ESVE - ESGV (Varberg) 1h20min
ESGV - ESGF (Morup) 8 min
ESGV - ESGE (Borås) 20 min
ESGV - ESGM (Öresten) 12 min
ESGV - ESGR (Skövde) 45 min
ESGR - EFMA (Maarianhamina) 1h25 min
EFMA - EFRY (Räyskälä ) 54 min
EFRY - EFHF 26 min