10.45
Ajelin Hyvinkäälle ja siellähän se Pilatus lollotti kertausharjoitusta paossa Konekorhosen kulmalla. Siivetkin olivat umpijäässä melkein maahan asti. Onneksi oli jääskraba autossa niin sain siivet puhtaaksi. Peltisiivet, voi siis skrabata, ja tulipahan tarkastettua konekin kunnolla.
Pienellä museokoneiden (= Rallye 4-lapaisella potkurilla ja äänenvaimentimella) hinailulla sain ketterän taitolentokoneeni platalle niin että uskalsin lähteä varsinaisiin lentovalmisteluihin. Kirjojen tsekkaus kertoi ettei edellisestä lennosta ollut kuin vähän reilu viikko. Öljyä oli ja muutenkin kone oli kaunis. Ei kun käyntiin.
Hyvinkään kentällä oli 300 miehen kertausharjoitus, koneet olivat turvassa kiitotien toisella puolella
Ryyppy auki. 12 kierrosta potkurista. Virta ja sytytys päälle. Jalka laskutelineen eteen. Tukeva ote potkurista. Nykäisy. Nykäisy. Nykäisy. Nykäisy. Nykäisy. Nykäisy. Nykäisy. Nykäisy. Nykäisy.
***kele.
Eikö se muka lähde käyntiin. Kaivoin tsekkilistan ja tarkistin mitä ihmettä - perhana joo, ryypytyksen aikana kaasun piti olla auki eikä kiinni! Niin, pitäisi aina lukea tsekkilista ensin. Rajattomasta muististani huolimatta olin muistanut tuon väärin. Äkkiä se kone lähti käyntiin kun oikein väänteli. On muuten pirun viileää seistä potkurivirrassa pakkassäässä (siis cold, ei cool). Hyppäsinkin äkkiä ohjaamoon ja suljin kabiinin. Luurit olivat tietenkin siellä pyllyn alla ja vyöt solmulla ja...no, kabiinissa on juuri sen verran tilaa, että nuo mahtui oikomaan.
Hyvinkään kentällä oli pientä vilskettä, joku treenasi helikopterilla ja joku toinen lensi yli matkalla Arlandaan (?) 1500 jalassa. Siinä vaiheessa kun kone oli lämminnyt sen verran että uskalsi rullailla, ei enää ketään ollutkaan maisemissa. Taisivat pelätä!
Rullauksen aikana moottori lämpeni ja tuli testailtua niin että ei kun lentoon. Joku taitolentäjä oli varannut pinnatkin ettei tarvinnut huolehtia niistä. Pakkasesta huolimatta moottori toimi kivasti nousussa ja lentelin kohti Riihimäkeä. Harmaa katto päättyi lännessä kirkkaaseen punaiseen auringonlaskuun. Porvoossa paloi iso soihtu, nätti.
Riihimäellä on junia
Sen kummempaa tavoitetta lennolle ei ollut, piti vain päästä verestämään sauvajalkatuntumaa. Kaartelin ja kiertelin. Hain hyvää lentoasentoa koneelle, trimmailin, säätelin. Lensin Riksuun ja otin pari kuvaa ratapihasta. Kävin ruuvaamassa vähän lentointoa Myllymäen Samin katon päälle. Sitten takaisin kentälle.
Pilatuksen siipi syksyn muotiväreissä. Taustalla kajastaa aurinkokin
Lähestyessä miettin että voishan näin tyynellä laskea 04:llekin. Ei jaksais ihan sitä koko pitkää laskukierrosta...mutta hetkinen, tehtaan savu on alkanut liikkua! Parempi siis oikoa kohti 22:ta. Krematorio ja hautausmaa on ketterällä Pilatuksella helppo kiertää kentän puolelta, jotkut ultrat ovat lennelleet sieltä niiin kaukaa välillä. Melunvaimennusalueethan on tietenkin hyvä huomioida.
Tasainen, hiljainen tuuli ei paljon haastetta laskuihin tuonut. Laskuasentoa oli hyvä treenata muutaman läpärin verran. Ketään muita ei koko aikana ollut kentän lähiseudulla, mitä nyt sotamiehet ihmettelivät lentotoimintaa. Luulivat varmaan Hornetiksi.
Loppulaskua vääntäessä päätin laskeutua lähemmäs halleja. Siinä finaalissa, tyhjäkäynnillä liidellessä harmittelin tietenkin vähän sitä moottorin pörinää mutta ihastelin myös auringonlaskussa avautuvaa kenttänäkymää. Vaikea sitä tietenkin on sanoin kuvailla muuten kuin että nättihän se on.
Hyvinkään kenttä 22-finaalista aiemmin syksyllä
Kone pääsi laskun jälkeen kertausharjoituksilta vapautuneeseen halliin. Vaikka purjelento onkin tietenkin parasta, on tällä moottoroidulla vaihtoehdolla puolensa. Taas tuli 20 minuuttia tiimaa tymäkelissä!
Pilatuksella kohti auringonlaskua
Lähetä kommentti