22.48
Lentämisen aloittamisikää on pähkäilty niin pitkään kun muistan. Varhaisimpia muistikuviani aiheesta on, kun arvottiin omalta osaltani, minkä ikäinen lapsi voi olla purtsikan kyydissä.
Iskä, eihän tää lähde lentoon???
Olisinkohan ollut jotain 10-vuotias ja haasteeksi muistelen kuulleeni tällöin laskuvarjohypyn purtsikasta, osaako lapsi hypätä jos siipi tippuu? Muistelen että tätä hätätilannetta varten päädyttiin toimintamenetelmään kapiini pois - lapsi syliin - hyppy.
Olin itsekin kentällä pölyyntymässä jo parivuotiaasta. Tässä kuvassa vähän isompana Kuhmon kentällä 70-luvun lopulla (oikealla)
No, kävin minä kai pienenä kyydittymässä enkä joutunut hyppäämään. Se olisi ollut vaikeaa, olisinkohan osannut avata? Riski on kuitenkin aika olematon normaalilla sunnuntailennolla.
Purtsikkakentällä on mukava oleskella, ja tyttäreni Idakin oli pikkutyttönä odottamassa kun olin lentämässä. 3-vuotias tuntui viihtyvän hyvin piirtelemässä kun purtsikoita suhisi ees ja taas.
Ida ottaa kylmiä tyyppejä
Purjekoneesta ei kuitenkaan ihan pienenä näe ulos. Ei vaan pää yllä kabiinin reunan yli joten saman fiiliksen saa maassakin.
Eihän täältä näe yhtään mitään! Iiro murisee
Purtsikkaan en siis ottaisi kovin nuorta lasta. Eihän sieltä takapenkiltä näe mitään. Tietty jos olisi lennonopettajakelpuutus ja saisi painot kohdilleen, etukontista näkisi paremmin ulos korokkeiden kanssa. Varmaan kokeilemisen arvoista.
Aikanaan K7:n takapenkillä ei ulos tarvinnut katsella. Muistikuvat ovat hämäriä mutta ilmeisesti sitten käytiin isän kanssa ilmassa Jämillä 1977. Sen muistan, että pääsin Hinun kyydissä alabaanan päästä päähän ja huomasin vasta laskussa että käytiin ilmassa matkalla.
Iskän kanssa Blanikissa
80-luvulla pääsin sitten jo ihan tosissaan kyytiin. Kuvassa olemme lähdössä siirtolennolle Kuhmosta Rautavaaralle, ja kyllähän tuolla takana vähän paha olo tuli siinä röykytyksessä. Tietenkin 15-vuotias kesti tämän kuin Mies! Oltiinhan sitä matkalla purjelentokurssille.
Entäs moottorikoneissa?
Pienestä pitäen vaan kentän laidalle! Aaro tiiraa SLK:ta
Moottorilennossa kaikki on toisin. Laskuvarjohyppyjä ei tarvitse miettiä ja yleensä penkitkin ovat vierekkäin. Vauvakaukalokin kulkee hyvin mukana - itse en ole kokeillut, miten hyvin vauva kestää turbulenssia.
Aaro matkalla koneelle
Aaron kanssa moottorilentokokeilut alkoivat n. 4-vuotiaana, kun Laukkasen Antti olisi vienyt meidät lentelemään. Uskomattoman lujaa sai kaveri pidettyä Cessnan ovenkarmeista kiinni, kahden miehen voiminkaan ei saatu lapsikultaa aukosta sisään.
Ei salkku vaan turvaistuin
Sen jälkeen olen kuitenkin onnistunut lahjomaan, kiristämään ja uhkailemaan paremmin. 5-vuotiaana sain poitsun jo Grobin kyytiin ja sen jälkeen satunnaisesti pidemmillekin matkoille.
Ultraan menee skidi kivasti
Nyt ultrakevyillä lentäessä tilanne on vielä helpompi ja mukavampi. Lapsi mahtuu hyvin koneen painorajoihin ja kun kenttäkin on tätä nykyä vieressä, voi lennolle lähteä hyvinkin lyhyellä varoitusajalla.
Räkäkäkä..
Onnistuin houkuttelemaan Aaron mukaan perjantailennolle pitkästä aikaa. Jostain syystä hän arveli, että tulee paha olo. Lahjoma oli tällä kertaa yhden PS2-pelin putsaus toimintakuntoon ja se puri.
Ärvelö!
Turvavyöt olivat melkein maksimimitassaan ja huvittivat - "Tässä on tainnutkin viimeksi olla aika pullea ihminen".
Kunnolla nyt!
Vyöt saatiin kuitenkin kiristettyä korokeistuimen kanssa ihan hyviksi. Tämäkin tietenkin rajoittaa - saako skidin kiinni penkkiin? Ihan pienille auton turvaistuin on oikein hyvä apuväline.
Aika komeita jätkiä taas!
Ainakin Zephyr-ultran ohjaamo on niin tilava ja näkyvyys hyvä, että normaalilla korokeistuimella saa lapselle näköalat ulos eikä paha olo yllätä niin helposti.
Malmilla lähtövalmiina
Aaro on sen verran tottunut jo, että omista arvailuistaan huolimatta tälläkään lennolla ei heikottanut. Mittaritkin alkavat olla niin tuttuja, että niitä seuratessa aika vierähtää. GPS on suosikki.
Isommat lapset vietiin kerran Cessna-kyytiin ja valitettavasti valittiin liian pitkä lento Nummelaan ja takaisin - toinen oksensi ja toiselle tuli niin paha olo, ettei ole sen jälkeen suostunut kyytiin.
Odotuksessa 18 EFHF
Lasten kanssa kannattaakin lentää lyhyitä pomppuja ainakin alkuun. Maanäkyvyyden vaikutus olotilaan on lapsilla suuri. Uudessa paikassa ja lentsikan uudenlaisessa liikehtimismuodossa tulee helposti paha olo.
Malmin kiitotie 18 odottaa
Laskevan Cessnan jälkeen...
Mitä lapsille on siellä lentsikassa tarjolla?
Nähtävää ja koettavaahan koneessa sitten riittää. Jo rullaus lähtöpaikalle on pieni elämys.
Kutittaa mahasta!
Nousussa ja sen jälkeen onkin sitten monenlaista koettavaa. Nousu itsessään naurattaa ja jännittää kun maa katoaa ja korvissa suhisee.
Näkyyhän täältä jotain
Kato kuorma-auto tai bussi!! Bussi se oli
Erilaisten asioiden bongaaminen maasta voi totututtaa hetken. Tällä lennolla Aarokin jo huomasi monenlaisia asioita. Erinäköiset autot kiinnostivat mutta osoitin myös Nokan tienoilla hassunnäköisen Irakin suurlähetystön ja löytyihän se.
Laajasalon öljysatamassa oli yllättäen laiva
Helsingin edustalla onkin hieno lennellä. Meren päällä on tasaista ja nähtävää riittää. Iiron kanssa kaartelin kerran vähän liiankin tiukkaan ja oksennushan siitä tuli.
Tällä kertaa löytyi muutamia pieniä juttuja, joita oli kiva katsella.
"Siinähän on Suomen lippu!"
Tennispalatsin näin ainakin minä
"Onkos tuolla jokin jalkapallo-ottelu"
Kaupunkimaisemat ovat tietenkin aikuisille(kin) mielenkiintoisia mutta eivät ne kauhean pitkään jaksa.
Eipä pöllömpää!
Merimaisemassa löytyikin sitten ihmeteltävää enemmän. Tyynehkö meri näytti kauneintaan.
"Kauhean pitkät aallot tulee tuosta moottoriveneestä"
Iskän työpaikka ei oikein kiinnostanut. "Joko mennään kotiin"
Kameramies apukuskina
Jäänmurtajat bongattiin minuutti ennen Nokkaa
Kotia kohti. Loppuosakaarto 18.
20 minuuttia tuntui tällä kertaa olevan sopiva lentoaika. Olo pysyi hyvänä ja taisi sen ajattelu unohtuakin, kun oli sen verran paljon nähtävää.
Ei astuta penkille mutta tässä siipisalon päällä voi seistä
Naama näytti aurinkoiselta vaikka aurinko alkoikin jo laskea.
Kappas, siinähän on samanlainen takana
Arvioisin sopivaksi iäksi totuttelulle sen 5-7 vuotta, koska silloin lapsi jo ymmärtääkin jotain. Mittarithan ovat mitä mielenkiintoisimpia ainakin tälle pikkuautomiehelle ja maisematkin näyttävät jo vähän kiinnostavan.
15-30 minuttia sujuu kerrallaan hyvinkin, Etelä-Suomessa tämä on helposti saavutettavissa pikkukenttiä pomppimalla. Tauot auttavat ja tietenkin aika pitää saada kulumaan lennollakin. Asiaa tuntuu nyt 7-vuotiaalla Arskalla riittävänkin mukavasti.
Kiire autolle ja kotiin!
Pitää yrittää jatkaa näillä lyhyillä keikoilla, jos vaikka jo ensi kesänä päästäisiin Lentoretkelle. Tämän kesän retkestä poitsu hannasi pari päivää ennen lähtöä - sääli.
Tunnelma tutuksi
Vanhempien esimerkkihän takaa lapsille hyvän ilmailutulevaisuuden. Kentälle vaan mukaan, simuja kehiin ja sitten pikkuhiljaa lentämäänkin. Lennonopettajani Hälisen Jukka näyttää onnistuneen tässä mainiosti - Henkka ohjasi Cessnoja jo ennen kuin näki ohjaamosta ulos ja lentelee nyt Patrialla ammattimieheksi.
Saa nähdä tuleeko näistä meidän lapsistamme yhtään lentäjää - isäni onnistui siirtämään lentoinnon lapselleen, vaimoni isä ei eli excelillä laskien todennäköisyys on noin 50%!
Iskä, eihän tää lähde lentoon???
Olisinkohan ollut jotain 10-vuotias ja haasteeksi muistelen kuulleeni tällöin laskuvarjohypyn purtsikasta, osaako lapsi hypätä jos siipi tippuu? Muistelen että tätä hätätilannetta varten päädyttiin toimintamenetelmään kapiini pois - lapsi syliin - hyppy.
Olin itsekin kentällä pölyyntymässä jo parivuotiaasta. Tässä kuvassa vähän isompana Kuhmon kentällä 70-luvun lopulla (oikealla)
No, kävin minä kai pienenä kyydittymässä enkä joutunut hyppäämään. Se olisi ollut vaikeaa, olisinkohan osannut avata? Riski on kuitenkin aika olematon normaalilla sunnuntailennolla.
Purtsikkakentällä on mukava oleskella, ja tyttäreni Idakin oli pikkutyttönä odottamassa kun olin lentämässä. 3-vuotias tuntui viihtyvän hyvin piirtelemässä kun purtsikoita suhisi ees ja taas.
Ida ottaa kylmiä tyyppejä
Purjekoneesta ei kuitenkaan ihan pienenä näe ulos. Ei vaan pää yllä kabiinin reunan yli joten saman fiiliksen saa maassakin.
Eihän täältä näe yhtään mitään! Iiro murisee
Purtsikkaan en siis ottaisi kovin nuorta lasta. Eihän sieltä takapenkiltä näe mitään. Tietty jos olisi lennonopettajakelpuutus ja saisi painot kohdilleen, etukontista näkisi paremmin ulos korokkeiden kanssa. Varmaan kokeilemisen arvoista.
Aikanaan K7:n takapenkillä ei ulos tarvinnut katsella. Muistikuvat ovat hämäriä mutta ilmeisesti sitten käytiin isän kanssa ilmassa Jämillä 1977. Sen muistan, että pääsin Hinun kyydissä alabaanan päästä päähän ja huomasin vasta laskussa että käytiin ilmassa matkalla.
Iskän kanssa Blanikissa
80-luvulla pääsin sitten jo ihan tosissaan kyytiin. Kuvassa olemme lähdössä siirtolennolle Kuhmosta Rautavaaralle, ja kyllähän tuolla takana vähän paha olo tuli siinä röykytyksessä. Tietenkin 15-vuotias kesti tämän kuin Mies! Oltiinhan sitä matkalla purjelentokurssille.
Entäs moottorikoneissa?
Pienestä pitäen vaan kentän laidalle! Aaro tiiraa SLK:ta
Moottorilennossa kaikki on toisin. Laskuvarjohyppyjä ei tarvitse miettiä ja yleensä penkitkin ovat vierekkäin. Vauvakaukalokin kulkee hyvin mukana - itse en ole kokeillut, miten hyvin vauva kestää turbulenssia.
Aaro matkalla koneelle
Aaron kanssa moottorilentokokeilut alkoivat n. 4-vuotiaana, kun Laukkasen Antti olisi vienyt meidät lentelemään. Uskomattoman lujaa sai kaveri pidettyä Cessnan ovenkarmeista kiinni, kahden miehen voiminkaan ei saatu lapsikultaa aukosta sisään.
Ei salkku vaan turvaistuin
Sen jälkeen olen kuitenkin onnistunut lahjomaan, kiristämään ja uhkailemaan paremmin. 5-vuotiaana sain poitsun jo Grobin kyytiin ja sen jälkeen satunnaisesti pidemmillekin matkoille.
Ultraan menee skidi kivasti
Nyt ultrakevyillä lentäessä tilanne on vielä helpompi ja mukavampi. Lapsi mahtuu hyvin koneen painorajoihin ja kun kenttäkin on tätä nykyä vieressä, voi lennolle lähteä hyvinkin lyhyellä varoitusajalla.
Räkäkäkä..
Onnistuin houkuttelemaan Aaron mukaan perjantailennolle pitkästä aikaa. Jostain syystä hän arveli, että tulee paha olo. Lahjoma oli tällä kertaa yhden PS2-pelin putsaus toimintakuntoon ja se puri.
Ärvelö!
Turvavyöt olivat melkein maksimimitassaan ja huvittivat - "Tässä on tainnutkin viimeksi olla aika pullea ihminen".
Kunnolla nyt!
Vyöt saatiin kuitenkin kiristettyä korokeistuimen kanssa ihan hyviksi. Tämäkin tietenkin rajoittaa - saako skidin kiinni penkkiin? Ihan pienille auton turvaistuin on oikein hyvä apuväline.
Aika komeita jätkiä taas!
Ainakin Zephyr-ultran ohjaamo on niin tilava ja näkyvyys hyvä, että normaalilla korokeistuimella saa lapselle näköalat ulos eikä paha olo yllätä niin helposti.
Malmilla lähtövalmiina
Aaro on sen verran tottunut jo, että omista arvailuistaan huolimatta tälläkään lennolla ei heikottanut. Mittaritkin alkavat olla niin tuttuja, että niitä seuratessa aika vierähtää. GPS on suosikki.
Isommat lapset vietiin kerran Cessna-kyytiin ja valitettavasti valittiin liian pitkä lento Nummelaan ja takaisin - toinen oksensi ja toiselle tuli niin paha olo, ettei ole sen jälkeen suostunut kyytiin.
Odotuksessa 18 EFHF
Lasten kanssa kannattaakin lentää lyhyitä pomppuja ainakin alkuun. Maanäkyvyyden vaikutus olotilaan on lapsilla suuri. Uudessa paikassa ja lentsikan uudenlaisessa liikehtimismuodossa tulee helposti paha olo.
Malmin kiitotie 18 odottaa
Laskevan Cessnan jälkeen...
Mitä lapsille on siellä lentsikassa tarjolla?
Nähtävää ja koettavaahan koneessa sitten riittää. Jo rullaus lähtöpaikalle on pieni elämys.
Kutittaa mahasta!
Nousussa ja sen jälkeen onkin sitten monenlaista koettavaa. Nousu itsessään naurattaa ja jännittää kun maa katoaa ja korvissa suhisee.
Näkyyhän täältä jotain
Kato kuorma-auto tai bussi!! Bussi se oli
Erilaisten asioiden bongaaminen maasta voi totututtaa hetken. Tällä lennolla Aarokin jo huomasi monenlaisia asioita. Erinäköiset autot kiinnostivat mutta osoitin myös Nokan tienoilla hassunnäköisen Irakin suurlähetystön ja löytyihän se.
Laajasalon öljysatamassa oli yllättäen laiva
Helsingin edustalla onkin hieno lennellä. Meren päällä on tasaista ja nähtävää riittää. Iiron kanssa kaartelin kerran vähän liiankin tiukkaan ja oksennushan siitä tuli.
Tällä kertaa löytyi muutamia pieniä juttuja, joita oli kiva katsella.
"Siinähän on Suomen lippu!"
Tennispalatsin näin ainakin minä
"Onkos tuolla jokin jalkapallo-ottelu"
Kaupunkimaisemat ovat tietenkin aikuisille(kin) mielenkiintoisia mutta eivät ne kauhean pitkään jaksa.
Eipä pöllömpää!
Merimaisemassa löytyikin sitten ihmeteltävää enemmän. Tyynehkö meri näytti kauneintaan.
"Kauhean pitkät aallot tulee tuosta moottoriveneestä"
Iskän työpaikka ei oikein kiinnostanut. "Joko mennään kotiin"
Kameramies apukuskina
Jäänmurtajat bongattiin minuutti ennen Nokkaa
Kotia kohti. Loppuosakaarto 18.
20 minuuttia tuntui tällä kertaa olevan sopiva lentoaika. Olo pysyi hyvänä ja taisi sen ajattelu unohtuakin, kun oli sen verran paljon nähtävää.
Ei astuta penkille mutta tässä siipisalon päällä voi seistä
Naama näytti aurinkoiselta vaikka aurinko alkoikin jo laskea.
Kappas, siinähän on samanlainen takana
Arvioisin sopivaksi iäksi totuttelulle sen 5-7 vuotta, koska silloin lapsi jo ymmärtääkin jotain. Mittarithan ovat mitä mielenkiintoisimpia ainakin tälle pikkuautomiehelle ja maisematkin näyttävät jo vähän kiinnostavan.
15-30 minuttia sujuu kerrallaan hyvinkin, Etelä-Suomessa tämä on helposti saavutettavissa pikkukenttiä pomppimalla. Tauot auttavat ja tietenkin aika pitää saada kulumaan lennollakin. Asiaa tuntuu nyt 7-vuotiaalla Arskalla riittävänkin mukavasti.
Kiire autolle ja kotiin!
Pitää yrittää jatkaa näillä lyhyillä keikoilla, jos vaikka jo ensi kesänä päästäisiin Lentoretkelle. Tämän kesän retkestä poitsu hannasi pari päivää ennen lähtöä - sääli.
Tunnelma tutuksi
Vanhempien esimerkkihän takaa lapsille hyvän ilmailutulevaisuuden. Kentälle vaan mukaan, simuja kehiin ja sitten pikkuhiljaa lentämäänkin. Lennonopettajani Hälisen Jukka näyttää onnistuneen tässä mainiosti - Henkka ohjasi Cessnoja jo ennen kuin näki ohjaamosta ulos ja lentelee nyt Patrialla ammattimieheksi.
Saa nähdä tuleeko näistä meidän lapsistamme yhtään lentäjää - isäni onnistui siirtämään lentoinnon lapselleen, vaimoni isä ei eli excelillä laskien todennäköisyys on noin 50%!
Lähetä kommentti