Mitä tehdä Malmin lentokentälle?

Timo Hyvönen

, ,

Kävin viime viikolla lentämässä Raine Haikaraisen, Malmin lentoaseman ystävät ry:n puheenjohtajan kanssa. Raine pääsi ensimmäistä kertaa nykyaikaisen ultrakevyen kyytiin, surrasimme meren päällä Mäntsälän Ilmailukerhon  uusimmalla Atec Zephyrillä. Hengissä selvittiin ja ainakin kuppilassa Raine väitti kokemusta hyväksi!
Raine kuvattuna hymyilevänä Zephyrin hymyn vieressä. Kuva on otettu lennon jälkeen!

Matkalla keskustelimme siitä, mihin ja miten Malmin lentokentän tulevaisuutta voisi ja pitäisi ohjata. Nythän kenttä roikkuu löysästi naru kaulassa. Toiminta on suhteellisen virkeää, ei vähiten uudistuneen ja lisääntyneen ultrakevytilmailun ansiosta. Yleisilmailukoneita asuu Malmilla paljon ja niillä lennetäänkin aktiivisesti.

Kirjoittelin jo 2007 hienon esityksen Malmin kehittämisestä. Löysin sen vielä tallesta, powerpoint-esitys löytyy täältä. Kovin montaa asiaa näistä ei ole tapahtunut, ja jäin sitten pähkäilemään tulevaa. Mitä Malmilla ja Malmille voisi tapahtua, että kenttä pysyisi hyvänä ilmailukeskittymänä ja kehittyisi yhä parempaan?

Monenlaisia koneita, sulassa sovussa samoilla ilmailumääräyksillä

Koulutuksen ydin

Koulua kentällä lennetään ahkerasti.Patrian Tecnam-liike vähensi kentän melukuormaa (ja Patrian juoksevia kuluja?) huomattavasti. Onkohan muilla lentokouluilla vastaavia suunnitelmia? C152 nyt vain alkaa olla vähän meluisa ja vanha. MIK taisi hankkia koulukoneisiinsa äänenvaimentimiakin. Äänettömyys auttaa kentän säilymisessä. Ei muuten ole tainnut pahemmin olla viime aikoina meluvalituksia?

On kentällä isompiakin, ihan 2-moottorisia. Tässä Peterin OH-JAA

Rahoitusta käytöstä

Kentän käyttöä edistäisi tietenkin liikenteen määrä eli kausikorttien/laskeutumismaksujen kertymä. Hirveää kritiikkiä on paikallisten lentäjien keskuudessa Malmin kausikortin hinnasta. Oikeastaan se tuntuukin vähän epäreilulta. Paljonkohan se kertymä on yhteensä? Voisiko sen rahoittaa toisin tai jakaa kaikkien kenttien kesken?

Diamond DA-40 on vaikuttavan hieno ja tilava. Tällä pääsee mihin vain

Maanpuolustusta

Yleisilmailun lisäksi kentällä käy välillä hienoja "sotakoneita". Merivartioston Dornierit käyvät välillä Turusta vierailulla. Turku on kieltämättä aika hyvä sijoituspaikka näille koneille, helikopterikenttänähän Malmi taas on mainio. Meriliikennettä on paljon ja apua tarvitaan silloin tällöin. Merivartioston tukikohta on yksi suuri syy pitää Malmi ilmailukäytössä. Taitaa olla kuitenkin parempi pitää Dornierit siellä Turussa, ei tartte rakentaa huoltoa moneen paikkaan. Tosin se toisi töitä Malmillekin. 

Armeijalle paikka ei ole kovin kehtova. Horneteja tänne ei voi sijoittaa. Pilatuksia taas on kentälläkin näkynyt satunnaisesti. Aluepolitiikka taitaa kuitenkin voittaa.

Dornier on aika tylynnäköinen laite

Uusi Agusta OH-HVN

Matkustajaliikennettä?

Malmin vieressä on hieno Hki-Vantaan lentokenttä. Joskus laskukierrosta lentäessä se tuntuu olevan melkein uskomattoman lähellä, kun kiitotie paistaa vieressä kutsuvana. Oikeasti liikenteet mahtuvat hyvin vierekkäin. Lähestymisjärjestelmiä nykyaikaistamalla voitaisiin molemmille kentille saada mittarilähestymisetkin.

Cessna ja joku suihkuhävittäjä

Malmilla käy kuitenkin silloin tällöin ihan matkustajakoneitakin. Kesällä piipahtanut Challenger oli hyvä ja hieno esimerkki liikelennon mahdollisuuksista.

Täh, suihkari ja Ikarus mahtuvat samaan kuvaan?!?!

Liikelentsikan matkustajat saapuivat kentälle helikopterilla ja passintarkastuksineen jatkoyhteys oli ilmassa 12 minuutissa kopterin laskussa. Ei voi onnistua Hevalla, ei mitenkään! Joustava, näppärä, sopiva kenttä liikelennolle. Aikataulutettu liikenne kyllä tuntuu vähän utopialta, mutta voisihan sitäkin miettiä?

Melkein ilmassa jo

Kenttähän on suorastaan ylellinen verrattuna Helsinki-Vantaan kustannuksiin ja toiminnallisiin kiemuroihin. Kiireiselle bisnesmiehelle Malmi on optimaalinen, nopea, helppo. Kustannuksiahan näistä järjestelyistä syntyy, ehkäpä hinnat voisi hakea vähän lähemmäs kustannuksia? Alle Hki-Vantaan hinnan kuitenkin suihkareiltakin, käytännön helppous tuplaa voiton.

Pääskynen yrittää jahdata. Vai onko se varis?

Kimppakyytiä ja taksilentoja

Onhan kentällä toki kaupallisia yrittäjiä. Esimerkiksi Hendell aviation vie ihan mihin vain Suomessa, kaikkiallahan on järviä. Yksittäiselle matkaajalle kyyti on kovin kallista. Mitäs jos tehtäisiin jokin kimppakyytisysteemi lentsikoillekin? Hinta/nopeus voisi olla aika hyvässä suhteessa.

Tällä koneella ministeri Kyllönen saapui Savonlinnasta Kuhmo fly iniin kesällä 2012

Hallitilojen modernisointi, käyttötarkoitus?

Malmin iso, vanha halli on komea. Se on kuitenkin kovin vanha. Halli on nykykäyttöön aivan turhan korkea.

Malmin lentokonehalliin mahtuisi vaikka kuinka monta Ju-52:ta

Kentällä olisi tilaa vaikka kuinka rakentaa uusia, energiatehokkaita lentokonehalleja. Vanhasta hallista tulisi parhaimmillaan aivan järjettömän hieno ilmailumuseo. Ovien avaamisen aiheuttama lämpöhukka poistuisi. Ympäristö huokuu historiaa, jota ei ole missään muualla Suomessa ja harvassa paikassa maailmallakaan. Museot eivät tietenkään kauheasti tuota ja Helsinki-Vantaalla on jo yksi. Tilassa olisi potentiaalia vaikka mihin - ehkäpä vaikka kerroksittain jaettuun pienyritystilaan hallin puoliväliin lattia rakentaen? 

Huolto käynnissä
Onnistui, savua riittää taas!

Hallissa toimii monia huolto-lentoyrityksiä, joten korvaava tila pitäisi saada. Riittäisivätkö rahat? Museointi/loft-toimistot ja takaisinmaksuaika ei olisi niin hirveän pitkä. 

Kenttä riittää hyvin

Kiitotiejärjestelyt

Tänään kentällä juteltiin sen tulevaisuudesta ja poikkikiitotien tarpeellisuus tuli esiin. Mahtaisiko siitä luopuminen auttaa säilyttämään kentän pääkiitotien lentokäytössä?

Ikarus lentää kohti Degeriä

Tilansäästö olisi kovin pieni ja asunnot tulisivat väistämättä kentän melualueelle. Ei siitä kiitoteiden vähentämisestä taitaisi apuja olla, vaikka tonttimaa onkin kallista. 

Mitä muuta kentällä voisi tehdä?

Mobiileja

Malmin lentoasema on Suomen liikenteen keskuspaikkoja. Lentoliikenne on tietenkin ykkösagenda, mutta muutakin liikenneaiheista voisi alueelle kehittää.

DC-3 tutustumiskohteena. Ilmailu kiinnostaa.

Pari viikkoa sitten (ja vakituisemminkin tiistaisin?) joukko mobilisteja kokoontui kentälle. Autoja oli paljon ja ne olivat hienoja.

Saab ja Borgward

Autoilu on myös liikennettä. Tyypillisesti autoharrastajat tarvitsevat jonkinlaisia tiloja harrasteelleen. Kentälle sopisi toimintana hyvin autojen/liikenteen vaaliminen. Pari säilytys- ja rakenteluhallia mahtuisi reunoille hyvin. Tilausta tällaiselle toiminnalle kannattaisi tutkiskella. Olisiko vanha lentokonehalli hyvä paikka myös vanhojen autojen säilytykseen?

Alfa Romeo kauneimmillaan
Olisiko autoharrastajissa johtotähti kentän kehittämiseen?

Muutakin liikenteeseen liittyvää voisi kehitellä. Onko kukaan kokeillut turistikiertokäyntejä kentälle ja vaikka samalla Fazerin karkittamoon? Mahtaiskohan tuosta saada mitenkään kannattavaa - rahallisesti siis. Firma- ja polttariporukoita on kentällä alkanut pyöriä kiitettävästi. Lounasyrittäjä on vaihtumassa - lisää tilauspaketteja iltapäiviksikin? Myyntityöstähän tässä vain on kysymys.

Linja-auto, maantien ässä! Setra näytillä.

Muuta lentotoimintaa

Malmi on kansainvälinen lentokenttä. Silloin tällöin joku ulkomaan elävä eksyykin paikalle.

Hieno hollantilainen

Markkinointi Keski-Eurooppaan edullisena, isona, keskeisenä kenttänä voisi poikia kävijöitä lisääkin. Aina silloin tällöinhän niitä onkin.

Purtsikka

Purjelentoa Malmilla ei ole harjoitettu moneen vuoteen. Esittelykursseja voisi järjestää purtsikkatouhunkin aktivoimiseksi. Vintturilla korkeuttakin tulisi enemmän kuin laskuvarjokoneella eikä kukaan edes huomaisi, että joku nousi ilmaan. Suhinaa vaan...suihhh...

Fouga hollilla
Pitts Special

Kirjoitin äsken mobilisteista, mutta miksei kentälle sopisi vielä enemmän harrasteilmailua? Kausikortti on yksi este, parkkipaikat toinen. Halleja pitäisi saada rakentaa lisää.
DC-3 asumaan kokonaan Malmille?

Dakota olisi yksi hyvä esimerkki koneista, jotka voisivat asustaa jatkuvasti vanhassa, isossa hallissa. Ikä, olemus, kunto ja tarve olisivat selvästi asian puolella.

Niin entäs se museo..?

Muita koneita isoon halliin mahtuisi vaikka kuinka. Kyse on vain kokoelman ylläpidosta ja jaksamisesta. Kymin hallin katossa taitaa roikkua lentokelpoisiakin koneita, ainakin melkein!

Ilmailumuseoyhdistys

Ilmailumuseoyhdistys on usein aktiivsesti mukana siellä ja täällä. Museo voisi laajentua Malmillekin vaikkapa lentävien koneiden osalta, vaikka matkaa kenttien välillä on jonkin verran.

Kymin ilmailumseo

SIL-shop on lennokki- ja ilmailuharrastajien karkkikauppa, kysyntää kun vielä olisi enemmän. Hyvä että kauppa kuitenkin on. Kävisiköhän kauppa paremmin pyöreässä, siellä käy joskus turistejakin?
Kymissä ei ollut SIL-shop mutta olipahan Aviation shop myymässä lennokkeja, hihamerkkejä ym. tarpeellista ILMAILUtavaraa!

Ravintola

Finavia toi Malmillekin Hello Cafen. Remontti teki vanhalle Hopealinnulle tosi hyvää, nyt paikka on hieno (paitsi että se kaikaikaikaikaikaikuukuukuukuukuukuu).

 Hello there? Huhuuuhuuhuuhuu....??

Kuppilan ongelma on kannattavuuden ja tuottavuuden ylläpito. Nyt kahvila on ollut auki klo 9-16 ja ilmeisesti elättänyt henkilökuntansa jotensakin lounasmyynnillä. Muina aikoina Hello on ollut tyhjä, tosi tyhjä.

Nobody? Anybody?

Syitä on monia. Jaska ja muutamat muut boikotoivat Hello-brändiä. Aukioloaika on mahdoton päivätyöläiselle, ehkä nyt ehtii lounaalle karata. Finavia aitasi parkkipaikan eikä tieto tunnin maksuttomasta pysäköinnistä tavoita, koska ilmoitukset siitä ovat niin pienellä. Kuppilan hintataso on aika korkea, 2.20 eurolla tosin saa santsikupinkin. Harmi, siihen  6,50 euron tuoppiin ei kuulu santsia. Lounas on normaalihintainen, ihan hyväkin.

Auttaisiko perusilmailuhinnoittelu? Kuva ja hinnat Kymin ilmailutapahtumasta.

Aika vaikeassa raossa kahvilayrittäjä on. Jopa ulos myytävästä catering-tarjonnasta joudutaan maksamaan provikka Finavialle. Kiinteän vuokran tilasta ymmärtäisi - toisaalta, näinhän riski jakaantuu tuoton mukaan. Millä keinoin kentälle saataisiin kahvila/ruokala/ravintola-asiakkaita? Onnistuisikohan siisti, hyvä ruokaravintola? Isoja riskejä. Joskus tosin olemme perheen kanssa tällaista etsineet - Malmilta ei löydy, lähimmät kunnon pihvipaikat ovat Tikkurilassa ja Itäkeskuksessa. Ehkä emme ole etsineet tarpeeksi hyvin.

Venäjä

Olen nyt itsekin käynyt kerran Venäjällä ja nähnyt kerran Malmilla venäläisen Cessnan. Olivat lentäneet Pietarista ongelmitta normiplaanilla Malmille. Lounas kuppilassa ja sitten takaisin.

AEROPORT 

Olisiko tässä enemmänkin itua? Käydä liimaamassa Pulkovon yksityispuolelle Malmi-mainoksia - "näin lähellä Stadia, lennä tänne". Kukaan ei vielä ole tainnut kokeilla ihan harraste/yleisilmailulentoa sinne päin, venäläisille tuo tuntui toimivan. Siellä on enemmän rahaakin, mikä auttaa aina.

Experimental!

Lentokoneenrakentajat viettävät rakennelmiensa reunoilla yleensä runsaasti vuosia. Liikenne-mobiili-ilmailu-teemaa voisi tukea innostamalla Experimental-porukkaa keskittämään toimintaansa Malmille. Tiloja ei kyllä nyt ole, riski on että kevyetkin ratkaisut nousisivat hinnaltaan järjettömiksi. Onhan siellä muutama EXP jo nyt, jostain syystä maakunnassa niitä tuntuu syntyvän enemmänkin.

Experimental!
Autotallissa saa aikaan näin hienoa jälkeä.

AFIS tai suorastaan korpikenttä?

Kentän kustannustaso on mietityttänyt ja puhututtanut lentäjiä paljon. Kustannuksesta suuri osa on lennonjohtoa. Toimisiko kenttä AFIS- tai korpikenttänä? Mitä jos lentäjät lentäisivätkin ihan omaan tahtiin?

ULPM Kostamus

Mielenkiintoinen kokemus idästä - Kostamuksen kenttä on mittarikenttä ja siellä on silmämääräisesti arvioiden  5-10 henkeä töissä. Kentällä käy 2 konetta viikossa. Kenttä on keskellä korpea.

AFIS-mahdollisuus on noussut useinkin kuppilassa keskusteluun. Mitä se tarkoittaisikaan rahallisesti ja toiminnallisesti? Joustavuutta, edullisuutta, tarkkaavaisuutta. Turvallisuutta on hankala arvioida. Maailmalla käytäntö on yleisempi isommillakin kentillä.

Fly in ja lentonäytökset

Lentonäytöksiä on nyt kentällä ollut pari. Joudun nolona toteamaan, että suurimpia Hornet-purnaajia on tuttavani tuosta muutaman talon päästä. En usko, että oli ainoa, koska peruskielto jälkipolttimille tuli voimaan per heti sen hienon näytöksen jälkeen.

Kuhmo Fly in 2012 - 70 konetta. Montakohan Malmille tulisi jos se olisi makstutonta ja helppoa?

Malmi olisi mitä mainioin paikka pitää fly in. Kenttä on huiman hieno, tilaa on vähintäänkin tarpeeksi ja kiinnostusta olisi varmasti joka puolella maailmaa. Jos fly inin haluaisi tuolla järjestää, helpoin ja paras vaihtoehto olisi sulkea lennonjohto viikonlopuksi ja hoitaa pakollista lentotiedotusta talkoovoimin. Sen verran hullua porukkaa Malmilla pyörii, että todennäköisesti hommaan löytyisi ihan ammattimiehiä. Fly in tekisi kyllä terää Malmille, minusta tämä on hyvä idea vaikka se omaan mieleeni tulikin!

Kuka tätä maata sitten haluaa?

Suuret intressit kentän hiljentämiselle olisi rakennusliikkeillä, ensin maaperän rakentaminen ja sitten vielä ne talot. Maaperä vaatii niin tarkan paalutuksen/perustuksen, että rahaa olisi tiedossa rutkasti. Tämä on usein keskustelussa kääntynyt toisin päin - "rakentaminen olisi niin kallista kun maa on pehmeää" mutta jokuhan ne rahat saa. 

Aika usein Helsingin kaupunki maksaa perustustyöt. Niin, minunkin rahoillani.

Miltäs nyt näyttää

Tilanne näyttää nyt aika hyvältä, vaikka maakuntakaava onkin valmisteilla Helsingin kaupunginkin (niin, kenen siellä, ei asukkaiden) ohjaamana. Käärmettä tungetaan pyssyyn jo lekalla eikä kukaan maalla halua kenttää seudulleen. Epärealistisia rahtikenttäajatuksia viljellään siellä ja täällä. En ole hetkeen päivittänyt vaihtoehtoisten kenttäpaikkojen karttaa  mutta on siihen pari tullut lisää. Raivataan kentälle uusi paikka umpimetsään ja rakennetaan kentälle taloja? Mitäs jos niille taloille raivattaisiin...

Halli remontissa elokuussa 2012

Positiivista kehitystä varsinaisten rakennusten suhteen on tapahtunut paljon. Pyöreä on nyt tosi nätti, rempattu ja maalattu. Tällä hetkellä konehallin ikkunat on teipattu joten jotain rappaus/maalaus-juttua voisi arvailla. Odotamme jännityksellä.

Malmin kentän päällä leijuu välillä synkkiä pilviä ja osa niistä tulee paikalle kuin merisumu: yllättäen, tilaamatta ja juuri kun leppeä ilmanala on rauhoittanut. Ehkäpä synkkiä väistellen voi päästä aurinkoon. Tilanne on epävarma ja epäselvä, mutta yllättävän hyvin tavallinenkin ihminen voi asiaan vaikuttaa. Käydään kentällä, juodaan kuppila kannattavaksi ja lennetään paljon! 

Ukkosen takaa paistaa valo. Tässäkin kävi hyvin, kuva on Kuopion reunalta 22.7.2012. Miksei Malmillakin?


Kymin ilmailutapahtuma 2012

Timo Hyvönen

, , , , ,

Kymin ilmailutapahtuma järjestettiin tänä vuonna 18.08. Tapahtuma alkoi ohjelman mukaan klo 10.00 joten riensimme matkaan Malmilta ennen kymmentä naapurini Kimmon kanssa.

 OH-PJJ laskeutui

Malmilla sää oli aamusella mitä parhain. Aurinko paistoi ja kuumotti. Sää oli tyyntä. OH-PJJ laskeutui siinä odotellessa Nokan suunnalta.

Lähdimme matkaan tarkastusten ja tankkauksen jälkeen ihan Kilan U520 perässä. Tätä ohjasti vanha nettituttava Juha Lampi, jonka nyt näin tunnistaen livenä ensimmäistä kertaa. Vaikka Ikarus lähti matkaan 1-2 min ennen meitä, saimme koneen kiinni jo ennen Degeriä. "Juha, katsos oikealle ja hymyile, otan susta kuvan..."
 OH-U520 Ikarus

Valitettavasti kameran säädöt olivat vähän pielessä ja tämä kuva oli otetuista laadukkain. Kyllä se siellä silti hymyilee, kuka ei hymyilisi lentäessään?

Jatkoimme Degerin kautta kohti Kymiä kiihdyttäen vähän rakoa välillemme. Ei törmää niin helpolla. Ja pitihän sitä vähän näyttääkin Ikarusmiehelle.

Zephyr ottaa vaakalennossakin 245 km/h jos huudattaa nousutehoilla (VnE 265 km/h).

 Kimmo kuvaa

Heti matkan alussa tuli selväksi, että keli on huiman hieno. Rannikolla oli aivan tyyntä ja kone kulki hienosti. U635 tuntui menevän tasaisemmin kuin koskaan, potkuri on juuri korjattu.

 Suomen etelärannikkoa
 Matkanopeutta


 Porvoo

Erityisen hienoa oli mereltä tunkeva pintasumu. Kastepiste oli aivan lämpötilan tuntumassa, joten rannalla oli pientä harmautta. Jo Porvoon tienoilla alkoi Kymistä kuulua vintturinousuilmoituksia, joten tiesimme kelin olevan siellä ok.

 Sumua

Loviisan ydinvoimala pilkotti pilvien keskeltä. Vai tulivatko pilvet sieltä? Iltis kertokoon. Picasan automaattinen kontrastisäätö sääti kuvan aika dramaattiseksi.

 Toiseksi ainoa kieltoalue Suomessa

Nousimme vapaan ilmatilan mukana ylemmäs. Suursaarikin pilkotti. Ei se kaukana ole.

 Niin lähellä

Lopulta olimme perillä Kymissä - 35 minuuttia menee matkaan Malmilta.

Jo laskussa yleisömäärä yllätti. Autoja oli parkissa jo neljä rivillistä ja koneitakin monta. Loppuosalla oli hyvä kantava joka nostatteli konetta. Taas sai laskussa hillitä hermojaan - nopeutta alas niin konekin tulee alas kunhan vain odottaa. Lähestymiskulma oli taas melkein kuin purtsikalla.

Maahan päästiin ja parkkiin riviin, jossa oli jo kymmenkunta konetta ja vaikka mitä muuta. Bongailemaan!

 Piper ja Rallye
Aina yhtä nätti Hoteldelta ja U635


OH-SCU vähän lähempää


 Valmet L70 Miltrainer on siitynyt sivariin, nyt OH-VAA
                                             
                                                                                                                                                                                                                                                                                                        
 Kymin rullaava Fouga
 Tulevia Lentäjiä tutustumassa LS-8:n
 Ka-6Cr, miltähän se tuntuisi 30 vuoden tauon jälkeen...

Jossain vaiheessa Juhakin laskeutui retkeltään. Ikarus on pikkuisen hitaampi kuin Zephyr, mutta perille sekin tuo.
Ikarus OH-U520

Paikallisilla lennokkimiehillä oli vaikuttava kokoelma näitä pienen lentsikan kokoisia RC-koneita. Muutamia esityksiä ehdittiin nähdä päivän mittaan, hienoja koneita.
 Lennokkikokoelmaa
 Pitts Monster 
 P47 Thunderbolt

Ihmisten tutustuessa näyttelyyn vintattiin koko ajan pursikoita taivaalle. Keliä ei vielä ollut, joten keikat olivat lyhyitä - koko ajan tapahtui. Olipahan näytillä yksi itselähteväkin.
 PIK-20E
 Ikarus, ATOL ja purtsikka

Kentällä oli paljon ihmisiä. Koneiden eteen oli viritetty selkeä sulkunauha merkiksi yleisö- ja kenttäalueen rajasta. Ihmiset eivät päässeet kovin lähelle koneita, lapset kyllä yrittivät karkailla nauhan alitse. Joissain fly ineissä asia on tehty niin, että koneiden tullessa nauha vedetään koneen muotoja noudatellen lähelle konetta niin, että konetta pääsee kurkkimaan puolen metrin päästä. Jokin rajan näyttäjä on kyllä hyvä, tämän havaitsin Kuhmon fly inissakin - siellähän ihmiset pääsivät tänä vuonna kävelemään parkkialueella melko vapaasti vahdittuna. Vahinkoja ei kyllä tullut.
Ilmailukansaa
 Juha kato vasemmalle ja hymyile, otan susta kuvan. Tämä onnistui paremmin
 ATOL toiselta puolelta

Pekka Paajasen omistama Pitts Special pyörähti kentälle kivasti kiemurtaen. Näppärän oloinen laite tuo Pitts. Näin tuollaisen ensimmäisen kerran tositoimissa 1978 kun Saario ja Turunen esiintyivät Kuhmon lentonäytöksessä. Hauskaa vanhaa lentonäytösvideota löytyy http://www.youtube.com/watch?v=-7n2sLP59J0&, Pittsit n. 3min25s kohdalla. Vilahdan itsekin kuvissa pikkupoikana n. 3min05s kohdilla. Nyt ei nimittäin tullut otettua videota.

 OH-XPC

Purjelentotoiminta jatkui koko ajan, ja ahkera traktorimies kuskasi piuhoja vintturille.

 Purjelentotoiminnan yksi tärkeä lenkki on hyvä verkusoni

Jyrki Laukkanen oli lähtenyt jo aiemmin Gauntletilla vastaan DC-3:sta. Dakota oli hiukan myöhässä ja Jyrki ilmaantuikin kentän päälle verryttelemään.

 Ylössss....


 Alassss....
Kohti....
 Pois....
 Ympäri...
 Ämpäri...
 Huh, rauhoittuihan se
 Vielä yleisön tarkastus

Jyrki lensi hienon useamman minuutin pituisen taitolennon. Hyvin se Gauntlet taittuu, koneessa näyttää riittävän tehoa mukavasti.
 Kuuluttamo
 Rullattuna
 Lentäjä itse

Jyrkillä on ollut 70-vuotissynttärit 13.8., isot onnittelut! Olen monesti todennut, että ilmailu pitää nuorena ja nuorekkaana - tässä jälleen yksi todiste.
Synttärisankari

Ansaittujen aplodien jälkeen Dakotan odotus jatkui. Kentällä oli myös eestiläinen Robinson-kopteri.

 R44

Finskin lentokerhon Debonair saapui juuri ennen DC3:a. Alkuviikosta juttelin Nurmisen Matin kanssa Malmilla, hän muisteli kuinka kone aikanaan tuli Finnairille uutena. Maalaus on säilytetty samanlaisena, vaikka kone on siirtynyt aikanaan kerhokoneeksi.
 Beechcraft Debonair OH-BDA

Lopulta yleisön odottama DC-3 ilmaantui näkyviin. Tämäkin kone näyttää lentävän potkurit pysäytettynä - pitäisi varmaan opetella tuota kameraa lisää ja lisää...
 Finnish Airlines
 DC-3

Saattajana pörräsi Malmilta tuttu RV-8 OH-XEZ. On se nopea, pari ohilentoa ja sain kuvista osumaan vain muutaman.
 RV-8 OH-XEZ

Jouni Teerikorpi rakensi koneen aikanaan ja voitti sillä vuoden 2006 Experimental-rakentajapalkinnon. Valitettavasti tämän vuoden Experimental-matka Kuhmoon katkesi sään takia kesken, myrskyseinä pakotti kääntymään takaisin.
 Myötätuulessa

DC teki ohilennon jälkeen laskukierroksen ja tuli laskuun yleisön seuratessa tarkkaavaisena

 Loppuosa

 Kenttä riitti hyvin ja kone rullasi seisontapaikalle.

 Rullaa
 Veteraanit

Kone kääntyy yllättävän ketterästi pienessä tilassa, suorastaan paikallaan.

 Täysi poka jäsenlentäjiä 

Spektaakkelin nähtyämme menimme tutustumaan tarkemmin tilaisuuden muuhun tarjontaan. Yleisöä saapui koko ajan lisää. Parkkimaksu 5€, muuten vapaa pääsy - mainio yhdistelmä

 Paljon ihmisiä. Siis autoja.
 Aluetta

Aviation shop oli saapunut paikalle myyntipakullaan. Kauppa näytti käyvän - lennokkeja, T-paitoja, merkkejä - juuri sitä, mitä ilmailutapahtumasta pitää saada mukaan.
 Aviation shop

Museon kokoelma on edelleen hyvin vaikuttava. Migit, Draken, Gnat, purtsikat...

 Museohalli
 Ilmailumuseokin oli mukana
 Mig 21 bis
 Pik 5 edessä, muita koneita takana
 Pikkumigi on joutunut nurkkaan

Kuppilan tarjonta oli riittävä, vain vettä olisi kaivannut kuumana päivänä. Säätila oli tilaisuuden kannalta paras mahdollinen ja toi ihmisiä kapasiteetin ylärajoille asti.
 Hinnat eivät päätä huimanneet

Korjulan Esakin saapui paikalle Cessnallaan. Tälläkään kertaa ei papereita ollut hukassa. Mukavaa juttua olisi riittänyt kentän reunalla varmaan vaikka koko päiväksi.
 C206 OH-PAX

Lennokkisuihkarit suihkivat esityksiään. Äänikin on kuin oikeassa suihkukoneessa.

 Tämä on siis lennokki, ei oikea lentsikka
 Apollofox OH-U636

Yksi Fox-perheen ilmentymä on Apollofox, ja uudenkarhe U636 oli sekin käymässä. Ultrat ovat kyllä keskimäärin tosi uusia, tämäkin on vm. 2011.

 Gaunteltin kyljessä on jotain huoltoluukkuja

Pari tuntia oli jo vierähtänyt joten lähdimme hiljalleen hiipimään kohti konetta. Aviation shop myi edelleen jonoon asti
 Jokaiselle jotain

Vielä yksi kieputus purtsikalla nähtiin kävellessä koneelle.

 OH-325


 UFO

Rullailimme laskeutuvia purtsikoita väistellen lähtöpaikalle. Laskuvarjohyppykone lähestyi ja jäimme odottamaan pudotuksia kentän päähän. Hyvä kohta katsella ehjästä koneesta poistuneita...altakin olisi varmaan ehtinyt mutta säästettiin henkiä tai ainakin vaaratilanteita.

 Kymi 16


 Vielä pari..

..ja sitten pikaisesti matkaan OH-SIS ja DC-3 edestä. Kimmo nappasi Dakotasta muutaman kuvan laskukierroksessa.

 Siellä se menee

Lähdimme kohti Selänpäätä. Purtsikkakeli oli alkanut kukkia, mutta sää oli erikoisen tasainen. Selänpäässä oli tohinaa, radiosta kuultiin että jo 10 koululentoa oli lennetty päivällä ja toiset pitäisi vielä saada aikaan. Purtsikat käyttivät 22:ta mutta mahduimme hyvin 30:n asfalttibaanalle. Kuppilakin näytti olevan auki joten sinne!

 Matkaan, toverit! Kimmo poseeraa

Istahdimme kahville ja jätskille. Itsepalvelu toimi hyvin, kurssilaiset näyttivät polttavan makkaraa nuotiopaikallaan. Kohta paikalle pöllähti peruskalustoa, ja pääsimme juttuun Viitasaaren Jyskyn kanssa purjelentokoulutuksesta, experimental-fly-inistä ja ilmailusta yleensä. Selänpään terassi on kyllä mainio paikka, laskuvarjo katteena kahahtelee satunnaisesti ja mäntykangas tuoksuu.

Jysky lähti saattamaan koneelle ja katselmoimme Zephyriä. Yllättäen Jyrki nappasi sankon ja tarjoutui pesemään siivet - polttoaineenkulutus laskee, kone lentää paremmin jne. Mikäs siinä, aikamoista palvelua!

 Selänpään pesupalvelu

Plaani auki puhelimella alueelle ja matkaan. Keli oli mukavaa kumpupilvistä, vaikka muutamat pilvet alkoivatkin olla aika korkeita. Kuulimme matkalla XEZ:n tekemän WXREPin alueelle - rannan suunnalla oli voimakas CB. Teimme siis sattumalta erinomaisen reittivalinnan, kun kävimme pohjoisen kautta. Katsoin tutkakuvista ja ranta oli aika tukossa - Finnguard 200:kin kuului kiertelevän säitä.

 Pilviä

Katselin pilviä auringonvalossa. Nättejä...HETKINEN, mikäs tuolla! Liikennekone lensi pilven viertä pitkin - mahtoi olla matkustamossa mainiot näkymät!

 Siellä...
 Vinnairi tai joku muu vastaava.

Lähestyimme lähialueita ja kuuntelin ilmatilaloukkauksia, joku oli taas käynyt korkealla ja lähellä. Voi että! Juuri kun tulimme Hki-Vantaan alemman lähestymisen rajalle, bongasin vähän takavasemmalla savua. Voisikohan se olla metsäpalo? Päätin kaartaa takaisin katsomaan.
 Feuer frei! Kimmo sai aiheesta kuvan

Metsässä loimotti ihan kunnolla. Palo oli alkanut pienen metsätien reunasta ja edennyt muutaman kymmenen metriä. Puiden juurilla oli ihan kunnon lieskoja.

Olin jo valmistautunut lähestymiseen Malmille, Deger melkein näkyi jo. Tarkan paikan löytäminen vei hetken, mutta GPS:t ja kartat antoivat paikaksi Kerkkoon kylän. Ilmoitin asiasta aluelennonjohtoon, tavailin nimeä ja kerroin etäisyyttä Malmille. Kysäisin vielä, eikös me näytä siinä tutkalla - transuhan oli omalla koodilla. Sainkin kuittauksen että asia on välitetty eteenpäin. Toivottavasti tuhoa ei tullut kovin paljon.

Rannikolla oli pientä sadetta. Tai isoa.

Mukava päiväretki tyynessä, aurinkoisessa kelissä. Kymi suorastaan pursui ilmailuintoa ja Selänpään yllättävän suuri kurssi nosti uskoa purjelennonkin jatkuvuuteen.

Lopuksi laskeuduimme Malmin 27:lle.

Loppuosa EFHF 27 - kuvaaja Kimmo Saares