Helsinki fly in 2014

Timo Hyvönen

, ,

 Pyöreä odottamassa fly iniä perjantaina 23.5.


Kautta aikojen toinen Helsinki fly in järjestettiin 23.-25.5. Helsinki-Malmilla. Tällä kertaa sää suosi oikein kunnolla. Vierailevia koneita tulikin huomattavasti enemmän kuin ensimmäisellä kerralla, runsaat 40.

 Ilmoitustaulu on siivottu

Edellisen vuoden hyvät kokemukset ja valmiit suunnitelmat helpottivat kovasti tämän vuoden järjestelyjä. Kaikki sopimukset ja osapuolet olivat tiedossa, joten työ oli vain tekemistä vaille valmis. Niko ja Pasi koordinoivat kokonaisuutta ja sama vanha talkooporukka autteli eri osa-alueilla. 


 Info rakentuu

Yksi selkeä huomio tuli lauantain aikana esiin: homma toimii parhaiten, kun jokaiselle laajemmalle osa-alueelle on selkeästi nimetty vastuuhenkilö, joka organisoi itsenäisesti alueensa. Näin vastuut ovat selkeät.
 Iso Timppa ja iso Putki



Kuvien perkausta

Perjantai-iltana olimme jo järkkäilemässä paikkoja, kun ensimmäinen vieras saapui: SE-LCB Piper Apache vm. 1956, jota lensi Inge Hedmark. Inge lensi Västeråsista ja lentoaikaa oli tullut 2h15min. Hän kertoi lentäneensä tuhansia tunteja yrityksensä huoltokeikkoja pitkin Pohjoismaita ja Baltiaa itse lentäen.

SE-CBL Apache -56


Hän tulikin IFR:ssä kunnes olisi joutunut odottamaan Vantaan liikennettä parikymmentä minuuttia ja siirtyi VFR-lähestymiseen – ensimmäisen kerran! Tämä oli myös ensimmäinen ulkomaalainen osallistuja fly-iniimme.

 Pyöreä perjantai-iltana


Illalla paistelimme makkaraa MI5++ kanssa Gate2 terassilla. Jengiä oli mukavasti ja juttua riitti. MI5++ on paikallisten ilmailukerhojen keskusteluyhteisö, jossa kerhojen toimintatietoa jaetaan ja sovitaan mm. lentopaikkakisan järjestelyistä.

 MI5++ koolla taas kerran

Lauantaina


Lauantai oli fly inin pääpäivä. Ida lähti keskellä yötä johonkin heppakisoihin ja nousin itsekin. Kello oli vähän yli 7 kun tajusin, että ehdin käydä lentämässä! 

 Aamuvirkut

Konekin oli vapaana joten kävin tarkastamassa että NOKKA ja DEGER olivat paikallaan. Aika kova tuuli mutta tasaista, rauhallista. Tästä tulisi hyvä päivä.

 Pintatuuli oli lähes tyyni, ylempänä tuuli enemmän. Arabianranta


 Nokka on siivottu ja kunnossa


 Degerissä ei vielä ollut yhtään ruuhkaa


 Kenttäkin on ehjä ja paikalleen. Kaikki valmista!


 Oli siellä jo aamulla heti muitakin lentäjiä


Pyöreän aula muuttui messuhalliksi, kun kentän yritykset ja yhteisöt esittäytyivät. Paikalle oli saatu pystytettyä myös esittely suunnitellusta ilmailupartiotoiminnasta – uutta lippukuntaa on suunniteltu!

 Kalustelu alkaa

Paikalla olivat myös Suomen Ilmailuliitto, Aeropole, Nordicavian yleisölennätykset, Nordicfliten elämyslennot, Patria, Kevytilmaily ry eli KILA, Mäntsälän ilmailukerho MILK, Skyxperience hyppylentoineen ja tietenkin Malmin lentoaseman ystävät.
 Nordicflite ja Nordic Avia


 Aeropole ja Ilmailuliitto


 Patrian Cirrus
 Skyxperiencen Pilatus lensi koko päivän
 MILKin Vampire tuli lähelle

 Mukana oli myös BF-lento, 45-vuotias ketterä lentokoulu Malmilta. He esittäytyivät omissa tiloissaan.

 Kalle vahtii infoa

Lauantaina ohjelmaa riitti: luentoja oli jatkuvasti, hyviä esityksiä ilmailusta, lentoturvallisuudesta, taitolennosta ja vaikka mistä. Laukkasen Jouni kertoi saapuvista lentokoneista tarkkaan ja mielenkiintoisesti sitä mukaa kuin niitä tuli.  Käsiteltiinpä yhdessä esityksessä Malmin lentoaseman tilannettakin. Materiaalit löytyvät täältä
 Taitolentoharjoittelua
 Rami ja Tapsa kävivät infossa


 Kilan simu kiinnosti
 Vanhempia lentsikoita
 Nikkanen ja Pitkänen
 Dakota rullaili
 Jos jonkinmoisia menopelejä
 Lentäen saapuneet saivat taas liivit


Ylivoimainen suosikki olivat lentokenttäkierrokset, joita päivän aikana järjestettiin 13. Jokaiselle mahtui 25 osallistujaa ja nähtävää ja kysyttävää riitti. Sunnuntaina vedin itsekin pari rundia ja mukavaa oli - uusia elämyksiä ihmisille.

 Jak rullaa DC:n takana


 Sami Saikkonen kuuluttaa
 Yleisö seuraa kentän toimintaa, ja sitähän riitti

Kierrokset kestivät kiinnostuksen määrästä riippuen 45 minuutista yli kahteen tuntiin. Aurinkoinen sää suorastana helli osallistujia.

Kenttäkierroksille oli tunkua


 Kuhmon vahvistukset


 DC nousee
 DC-3 lennätti lastenklinikan potilaita


 Tornissa riitti kuulema puuhaa kerrankin kunnolla


Fly in –koneita saapui ja lähti jatkuvasti. Tuttuja Kuhmosta, Ähtäristä, Turusta, Hallista, vaikka mistä. Noin puolet osallistujista oli ultria. 

 Nikkasen Pitts on kuin karkki
 Infon väkeä, järjestysmiesten pomo vahtii välillä henkilöstöä



 Fly-in-vieraita

Päivällä paikalle tuli toinen ulkomainen vieras, YL-SAB Cessna 182T Ikshkilestä Latviasta. Lentoaikaa oli matkaan kulunut vain kaksi tuntia. Ikshkile on pieni harrastekenttä Riian vieressä, kannattaa tsekata.

 Niemi, Salokannel, Laukkanen, hauskaa!


 Milla ja Kalle lähdössä kierrättämään


 Päivi oli ensiapuvastaava, MIK-mies tuli lennosta auttamaan parkkiohjauksessa


 Marko pääsi kylmäilemään Vampiren
 Janne Vasama urakoi kenttäkierroksia 
 Vaasan Super-Dimona on leveä
 Tosi nätti kone!



 Ilmailuliitto esittäytyy

Illan lähestyessä Suomen Ilmailuliiton Timo Latikka esitteli vielä Ilmailuliiton viimeaikaisia toimia ja tilannetta. Ilmailuliittokin on ottanut vahvasti kantaa lentoaseman säilyttämisen puolesta.

 Timo Latikan tilannekatsaus - Ilmailuliitto toimii!


Iso Timo ja vähän pienempi. Horisonttivirhe tai jotain, ei meissä noin iso ero ole?

Illan mittaan jengiä lähti kotimatkalle. Moni jäi yöksi, moni tuli vielä sunnuntaina. Keli suosi oikein kunnolla tällä kertaa.

Eurofox
Ähtäriin...
..nyt kutsuu mua Ähtäri. Marko, Sami, Eurostar ja Pyöreä
Eurostarin ohjaamo

 Kuuden aikaan siirryttiin jo iltajuhlaan – osa illallisen, osa terassin kautta. Yllättäen kesken illallisen kentälle laskeutui erikoinen vieras, valkoinen Cessna 150.
 C150 Leicesterista

Ei koneessa mitään niin ihmeellistä mutta matkassa – kone tuli Leicesteristä Englannista Hollannin, Tanskan ja Bromman kautta! Yöpyminen Tanskassa ja kokonaislentoaika 11 tuntia – aika sissi. Yksi syy saapmiseen oli, että lentäjän sisar asu Helsingissä, mutta matka jatkui kymmenen maan kautta takaisin Englantiin. Porukka liittyi seuraamme illalliselle.

Bakeri

Illallisen jälkeen siirryimme terassille odottamaan auringonlaskua, ja saapuihan se aikanaan. Hyviä ja vielä parempia juttuja riitti yöhön.

Apachea ihailemassa
Raine
Autereista

Fly-inin tapaan palkitsimme illalla osallistujia. Koskapa paikalla ei ollut lentäjistä kuin ulkomaan edustuksia, olivat valinnat helppoja.
Latvian edustajat saivat T-paidat 


Mac sai lisäksi termosmukin jatkomatkalle



Raatina Saikkonen, Hyvönen, Ronkainen ja palkittuna juuri Englannin edustajamme

Illalla kentälle saapui vielä pari kuumailmapalloa. Tyynessä auringonlaskussa suhina oli vaikuttava. Laskeutumiset olivat mallikkaita

Pallo
Toinen pallo



Ilta saapui. Nukkumaan
Hyvää yötä, Cirrus

Sunnuntai

Sunnuntaina ei ollut enää varsinaista ohjelmaa. Latvialaiset lähtivät heti aamusta kohti Ikshkileä
Koneelle komeissa liiveissä
YL-SAB

Kenttäkierroksia jatkettiin. Hesarissa oli ollutkin ilmoitus, että kierrokset jatkuvat iltaan - järkkäsimme siis niitä halukkaille vielä paljonkin. Rotorwayn kopteriin päästiin aamulla tutustumaan ihan läheltä, lentäjä-Janne piti hyvän esitelmän.
Robinson R-44
Eki kertoi Antonovista ja ihmiset pääsivät kurkkaamaan sisäänkin


Väkeä riitti sunnuntainakin

Väkeä riitti, mutta vähemmän kuin lauantaina. Lions Helsinki-Pohjoinen järjesteli lapsille ohjelmaa, mutta valitettavasti siitä tiedottaminen myöhästyi tilaisuuden myöhäisen varmistumisen takia. Joka tapauksessa kentällä on nyt jatkossakin käytössä kaksi MLY:n hankkimaa Follow Me -polkuautoa - Gate2-terassilla.
Follow me!


Vielä muutama sata ihmistä kävi tutustumassa kenttään, konehalleihin, koneisiin. Vieraita lähti vielä kotiinsa päin. Päivällä kuulin, että vain neljä lentäjää oli unohtanut päättää plaaninsa ja käynnistänyt pelastuspalvelun. Onkin tärkeää saada ihmiset lentämään valvotuille kentille ja plaaneilla säännöllisesti, että rutiini muotoutuu. Vaikka itsekin lennän mieluiten ilman plaania, pidän taitoa yllä – se pelastuspalvelu...


Sunnuntainakin oli kierroksia

Valmiiden fasiliteettien ansiosta Malmin fly in on aika pienellä talkooporukalla järjestettävissä. Paikallisia kerholaisia ja muita vapaaehtoisia löytyi riittävästi tälläkin kertaa ja jatkoa varten saatiin taas muutama hyvä ajatus mm. tehtävien jakamisesta. Talkooväen lisäksi muutama hyvä tukija (ks. liivit, niitä saa vielä Gate1:stä) auttoi niin että budjetti pysyi muutamissa sadoissa euroissa.

Iltasella alettiin siivoilla paikkoja ja purkaa järjestelyjä. Porukkaa oli mukavasti talkoissa, ohjaamassa ihmisiä kentällä, siivoamassa. Hyvä fly in kertakaikkiaan ja mikä mieluisinta, jatkossa sana kiirii agenttien kautta pitkälle ulkomaillekin!

Joku otti minustakin kuvan. Näin hyvä mieli fly inistä jäi
0 Responses to "Helsinki fly in 2014"

Lähetä kommentti