Kuhmo fly in 2014 - koneet ja kävijät


Saavuin 2014 fly iniin jo torstaina 10.7. Lentelin illalla Hyvinkäältä HyIK:n Eurostarilla. Torstai-iltana paikalla oli paikallisten koneiden lisäksi yksi Salpauslennon Cessna.

Perjantaina kävin isäni kanssa katselemassa lapsuudenmaisemia Kuhmon korpimailla ja parkkeerasin Eurostarin malliksi parkkijonolle kentän etelälaidan parkkialueelle.

 OH-U410 Eurostar
 Teltat ja parkkipaikat valmiina

Aamun tyynessä Ilmailukerhon lennokkiaktiivit treenailivat. Vampire lensi nätisti.

 Tämä ON lennokki!

Koneita alkoi pikkuhiljaa saapua perjantaina. Salokanteleen Jukka pölähti paikalle huoltoautolla, olihan paikalle tulossa Vesikseltä useampiakin koneita. Ensimmäisenä sieltä saapui juuri valmistunut PIK-11 Tumppu. Lauantaina koneita tulikin sitten kymmeniä - yhteensä fly inissä kävi 55 lentsikkaa, kaksi konetta vieläpä kahdesti eri miehistöillä!

Vilinää kentällä

Tässä time lapse -video lauantailta ennen valokuvia. Jokaista konetta ei jäänyt kuviin, mutta suuri osa kuitenkin


Kuhmon väenvilinää

Koneet

Koneet saapuivat siis perjantaina ja lauantaina. Tässä perjantai-iltapäivästä lähtien saapuvia ja parkkeerattuja vierailijoita.

Antti rullaa
OH-YME

Paikalle tuli myös iso Malibu Malmilta. Jenkkirekkarissa oleva matkakone on nopea!

N446MM

Vilskettä alkoi olla kentällä enemmänkin. Paikallislentojakin lenneltiin.

OH-U289 siirtyy nais- ja miesvoimin

G-OPNH
Teuvo Okkosen Jabiru OH-U503 on myytävänä
12 koekäyttöpaikka
Maule OH-MAE
Yleisöä 
PIK-11 Tumppu OH-YME lähempää

Paikallisväriä, Piiraisen Juhan Piper OH-PTJ
Rakentajakisan toinen osallistuja, Amfi 10 OH-XXY
Jarmo Hakalan PIK-27 OH-XXV
Cessna 172 Mod OH-XCD (diesel)
Kajaanin Hinu OH-YHP
Toivoiden uusin Eurocub SE-VAY
Raimo Toivion Europa OH-XRT
Gyrokopteri OH-G010
Amppari S5-JAD
Hyvinkäältä saapui Cessna 170 OH-CHD
Salpiksen C152 OH-CTC
C172 OH-CMD
C172 OH-CKN
Urheat leiriytyjät Piperillaä, OH-PDF
FK-9 OH-U509
OH-PDF toiselta puolelta
Hieno C175 OH-CHE
CTSW OH-U551
Sheriffit hommissa - Trafin Pekka Hiltunen, Jarmo Selonen ja Harry Karlsson tarkastivat koneiden papereita
Glasair G-ONPH
Ilomantsista tuli Rans Coyote OH-U229
Lahden Penan Eurostar OH-U451
FK-9 OH-U508

RV:t koolla

Kuhmossa oli tänä vuonna neljä RV-konetta, alla oleva RV-6, Reikkojen voittoisa RV-7A XJR ja molemmat RV-8:t (XEZ ja XRV). Nämä rakennussarjasta kootut koneet ovat nopeita, laadukkaita Experimentaleita.

Nopea RV6 OH-XRW
OH-XRW RV6-ohjaamo
Kalle kuikkii kabiiniin


Reikkojen RV-7A OH-XJR


RV-8 OH-XEZ kävi täälläkin
RV-7 OH-XRV koekäyttöpaikalla


Kasurisen Timon Super Petrel OH-XIU
Kari Ruuskan Pipistrel Sinus OH-U661 on myös myytävänä
Olihan siellä Ikaruksiakin, OH-U417
Maule toisesta kulmasta (OH-MAE)
Eurostar OH-U410 nyt piiritettynä
Kalle Rajalan Bellanka OH-BHK on myös myytävänä
FK-9 OH-U465 taas kerran täällä
TL Star OH-U470 ja Zephyr OH-U555 ovat Kuhmon kalustoa
Naftalla se menee
Paikallislehden toimittaja haastattelemassa, kohteena isä-Heikki
SIL:n Jorma Sucksdorff juttelee Trafin kavereiden ja paikallisten ilmailijoiden kanssa.
Vs. kaupunginjohtaja Juhana Juntunen avasi tilaisuuden.
KuIK:n perustaja-Riihosia parissa sukupolvessa (Ahti vihreässä paidassa, Pirkko seisomassa)
KuIK-sihteeri Kyllös-Jaska kokeilee erilaisia kuulokekytkentöjä Zephyrissä
Soppaa oli, ja hyvää!
Jouni Laukkanen oli teknisenä asiantuntijana ja kertoi yleisölle lentsikoista. Kari J. Saarinen valistaa yksityiskohdista.
KuIK-puheenjohtaja Juha Piirainen
Lennokkimiehiä valmistautumassa surisuttamaan
ROSVOJA KELLO JOKASUUNNASSA! 
Lennokkitaistelu kiinnostaa
Kentän tunnelmaa
Aurinkoista
Grumman OH-AYF, Cessna OH-CCC

Piper OH-PJF, Pipistrel Sinus OH-U618, Pipistrel Alpha Trainer OH-U664, Rallye OH-SDX, Auster OH-XMK, RV-8 OH-XRV
Grob 109A OH-659
Kuhmon taksi

Tuomas Gröndahl oli puhumassa lentoturvallisuudesta ja sai hyvän kyydin Kajaaniin vuorokoneelle

Jarmon ylilento...
...ja Kajjaaniin 

Rakentajapalkinto

Rakentajakisan molemmat osallistujat olivat tänä vuonna Vesivehmaalta. Antti Kääriäinen oli viimeistellyt 40-vuotisen Tumppuprojektin ja Vesa Pehkosen Amfi 10 -vesikone lensi paikalle hitaasti mutta varmasti. Timo Rantanen puikotti jälkimmäistä.

Koneet esiteltiin ja esittäytyivät kentällä ennen illan palkintojenjakoa.

Antti ja Timo odottavat jännityksellä rakentajavalintaa

OH-XXY
OH-XXY
Suksi kuvaa pitkällä putkella

Tumpun ylilento
Tumpun ylilento
Amfi10 ylilento
Amfi10 takaa

Palkinnot jaettiin Hotelli Kainuun ravintolasalissa. Tällä kertaa valinta tehtiin paikalla olevien äänestyksellä, ja Tumppu otti voiton melko selvästi. Molemmat projektit olivat mainioita ja Amfi10 alusta loppuun suunnitellut ja rakentanut Vesa ansaitsee kyllä kunniamaininnan hankkeesta!

Iltaa kohden

Koneita alkoi lauantaina illemmalla liikahdella kotejaan kohti.

RV-6 lähdössä

Hannu Kyllösen moottorisahatöitä
Auster altapäin
Malibu rullaa lähtöpaikalle. Hyvin mahtui lähtemään.
Europa koekäytössä
Musta Kupla!

OH-U591 Ikarus
Kerhon OH-U555

Malibu lähti lauantaina iltapäivällä eteenpäin. Kiitotie riitti mainiosti!

Koekäyttö jo ennen rullausta

Lentoonlähtö kiitotieltä 30


Yöksi jäi reilut parikymmentä konetta. Lähdin itsekin sunnuntaina iltapäivällä Kiteen kautta kohti reunasuomea, kuten kuhmolaiset kuittailivat.

"Matkalla jossain Pohjois-Karjalassa"

Lentelin Lieksa-Nurmeksen kentän yli matkalla etelään. Tässä vielä parit kuvat tuosta mainoista asfalttikentästä, jota ei taajamien melu häiritse!

EFLN
EFLN
Pipistrel menossa laskuun

Jo lähestyessäni olin bongannut lentolaitteen, joka kiersi kenttää ja menikin sinne laskuun. Zoomatusta kuvasta tuo näyttäisi Pipistrel Sinukselta - sellainenkin mahtuu hyvin tuonne.

Kotimatkalla spottailin montakin lentokenttää, mutta niistä myöhemmin- mm. viimeisimmät kuvat Pistohiekan lentokentästä!

Taas yksi Kuhmon kiva fly-in, ensi vuonna uudestaan!