Ilmailun riemua

Tiistai-iltapäivä vapautui hieman yllättäen. Ajellessa kumpupilvitarha viilsi silmää ja vanha harrastus, purjelento, muistui mieleen.

Termiikkiennuste ja säätiedote näyttivät synkiltä: Etelä-Suomessa sataa ja kohta on päällä täysi tymä. Kentän www-kamera taas näytti samanlaista kumpukeliä kuin Helsingissä joten päätin lähteä käymään kentällä.

Kentälle hiljennellessä näin, kuinka yksi hinaus käynnistyi juuri. Rallye lähti viemään PIK20:stä kohti Räyskälää. Kerholla vaihdettujen kuulumisien jälkeen päätös kypsyi: lentämään!

Tappari laskeutui hinauskeikaltaan ja kyselin, kiinnostaisiko toinenkin hinaus – kyllähän se, kunhan heitetään vaimo junalta kotiin. Aloin valmistella LS-7:aa lentokuntoon ja hinailin sen kiitotien 30 päähän. Tuuli oli voimakas mutta keli näytti mainiolta.

Aviovelvotteet eivät pitkään kestäneet ja kohta oltiin jo hinausvalmiita. Kovuudesta huolimatta tuuli oli tasainen ja kone pysyi melko mukavasti Rallyen perässä – no, sehän on narulla kiinni siinä, miten siinä voisi erehtyä. Yhdellä kaarrolla päästiin 500 metriin ja suoraan voimakkaaseen nostoon, yli 2-metristä koko ajan.

Tuuli vei kohti alueen rajoja ja lähdin liitämään vastatuuleen. Nostaa vaan. Liito kohti Riihimäkeä sujui pilvijonon alla ja kohta korkeutta oli jo yli 1000 metriä. Aika tavallista paikallislentoa, mukavan virkeitä nostoja – yli nelimetristäkin monta kierrosta. Ajattelin jo, että mahtaa olla Pohjois-Suomessa kova laskeva kun täällä etelässä nostaa kaikkialla.

Jatkoin mukavasti vastatuuleen ohi Riihimäen ja Tervakosken. Välillä vaihdettiin kuulumisia JU:n kanssa ettei nyt ihan törmäiltäisi.

Turengissa taivas oli vähän pilvettömämpi. Katselin että keskustan reunalla olevan hiekkakuopan on pakko nostaa, vaikka päällä oli vain pieniä haituvia…eipä nostanut. No, korkeutta oli yli 1700 joten se ja sama. Kello oli kuitenkin sen verran, että päätin lähteä kohti kenttää että perheen naiset pääsevät vielä shoppailemaan.

Liitelin rauhallisesti myötätuuleen. Oli hiljaista. Katselin maisemia. Oli tosi hiljaista. Miksikähän täällä on niin hiljaista? KAPPAS! 3,5 metrin laskeva! Ollaankohan tässä oltu jo pitkään? Korkeutta on..750 metriä, ahaa! Räpistelin siinä lisää vauhtia ja ihmettelin kun laskeva ei lopu. Ei lopu. Äh, sen on pakko olla tämä suo tässä alla. Käänsin 90 astetta kohti Ekokemiä ja suunnittelin jo koottuja selityksiä, miksi laskeuduin Riksuun enkä kentälle.

POKS siitä pilvien altahan se löytyi, taas hyvä 3+-metrinen. Aloin kivuta takaisin liitokorkeuksiin kun kuulin RomeoViktorin ilmoittavan lähdöstä “Riihimäen suuntaan”. Hmm…minähän olen juuri tässä – no, ilmoitinpa radiolla olevani Riksun päällä 600 metrissä. Mainiota, että lentäjä kertoi, mihin on lähdössä! Hetken kuluttua hän ilmoittikin näkevänsä koneeni, tosin olin silloin jo lähes kilometrissä. Turvallisempaa.

Sopivan liitokorkeuden päästä työnsin sitten kahvan keulaan ja lähdin kohti kenttää. Tasaista keliä, 240 km/h, matka taittui…kentän päällä otin vauhdit pois ja katselin alas, hiljaiselta näytti. Kävin vielä lentämässä pääkatua kahtasataa, että ihmiset huomaisivat purjelentokauden alkaneen. Toivottavasti melu ei häirinnyt.

Lasku onnistui mukavan pehmeästi, kai sitä alkaa kyllästyä röykytykseen ja keskittyy paremmin. Kova tuuli hidasti vielä kosketusvauhtia ja rullasin koneen kerholle.

Mukava kauden ensimmäinen, tunti ja 15 minuuttia. Yksi asiahan täältä taas muistui mieleen – miksi tätä lajia harrastaa: purjelento on MUKAVAA!