Ilmailun riemua

Tankkailin koneeseen 20 litraa bensaa, tarkastin ja lähdin lentämään. Rullauksen aikana Malmin lähialueen kattokin nousi 700 jalasta tonniin ja kelihän oli mitä mainioin. Lentäjiä oli 18:n päässä jonoksi asti.

Nousin suoraan tonniin kentältä mutta heti Degerin suunnalla oli vielä pari tuhnaketta häiritsemässä ilmailua. Pilvenpohjat olivat alempana ja joku vaihtoikin suunnitelmaa Nokkaan. Alempana oli kuitenkin kirkasta ja auringonpaiste näkyi - heti Degerin jälkeen oli kirkasta ja tähtäilin kohti Hyvinkäätä.

Hyvinkäällä olikin nättiä ja tyyntä. Kiitotie oli aurattu hiljattain, reunavallit tosin olivat hieman korkeat. Pikkukoneella mahtui hyvin. Kävin HYIK-kerholla moikkaamassa Vekkua ja vessassa, sitten lähdin auringonlaskua karkuun.

Rullattuani tällä kertaa 04-lähtöpaikalle - tuuli oli täysin tyyni - näin kiitotien päässä kävelemässä pari koirantaluttajaa. Arvioin tilannetta: olisin joka tapauksessa jo korkealla heidän kohdallaan, joten päätin nousta tältä kiitotieltä. Kun moottorin kierrokset nousivat, lähtivät koirantaluttajatkin juoksemaan, koira yritti pysyä perässä. Kiitotien penkat vain olivat niin korkeat, ettei sieltä päässyt mitenkään pois. Toivottavasti jäi mieleen - korkeutta oli heidän kohdallaan jo toistasataa metriä, mutta kovin tiiviisti olivat penkkaa vasten..ei kiitotiellä saa kävellä!

Kotimatkalla tuli vastaan otsikon varsinainen asia.

Lentelin n. 1100 jalassa ja huomasin kyllä kirkkaan ilman olevan hieman tiiviimpää sillä korkeudella. Nikkilän kohdilla - selvityksen jo saatuani - aloin tuntea koneessa hieman normaalista poikkeavaa värinää. Kokeilin ohjaimia, kokeilin moottoria eri kierroksilla, ei merkittävää vaikutusta. Kokeilin magneetotkin ja vaikutus oli normaali. Huomasin lentäväni kuula vähän hieman sivussa ja kokeilin kaartoja. Liu'ussa pienemmillä kierroksilla tärinä ei oikeastaan tuntunut. Päätin joka tapauksessa jatkaa lentoa, matkaa ei ollut enää paljon jäljellä.

Katselin tietenkin pakkolaskupaikkoja ja muistelin mayday-fraseologiaa mutta värinä ei lisääntynyt. Loppulento ja laskeutuminen sujuivat aivan normaalisti. Kirjasin kuitenkin ilmiön koneen kirjaan. Juttelin parin kaverin kanssa asiasta ja oireet kuulostivat toisen kaasarin jäätymiseltä.

Olosuhteet jäätymiselle olivat mitä parhaimmat. Ilmankosteus oli korkea ja lämpötila maanpinnalla n. -8 astetta. Tullessani kohti Degeriä lensin silminnähden kosteampaan ilmamassaan. Vaikka etulämpö oli päällä koko lennon ajan (lämmittää nesteellä kaasuttimia), taisi pientä jäätymistä tapahtua.

Lämpötila voi laskea kaasuttimessa yli 40 astetta. Jos ilmankosteus on korkea (>70%) ja lämpötila sopiva (-5 - +10 astetta) on polttoaineen lämpötila kaasuttimessa alle kastepisteen. Silloin kaasuttimen kurkku voi jäätyä.

Korjaaminen onnistuu yleensä imuilman esilämmityksellä. Pelkkä lämmityksen päällä käyttäminen ei auta, lämmitystä pitää jatkaa muutama minuutti. Jos tämä ei auta, hidastaminen voi auttaa. Nopeuden voi laskea satasen pintaan ja ajella pienemmillä tehoilla niin, että moottorin jäähdytys heikkenee. Parin minuutin päästä voi jälleen kokeilla matkatehoja.

Kesällä jäätyminen on harvinaista mutta pari pikkuvinkkiä on hyvä painaa mieleen. Itse en laskenut nopeutta tarpeeksi sulatusta varten, mutta värinäkin oli pientä.

Mukava lentopäivä taas joka tapauksessa!