Ilmailun riemua

Oli synkkä ja myrskyinen yö...ei vaan kirkas, hieman tuulinen päivä. Tein briefingissä lentosuunnitelman EFLA-EFPK-Kalla-EFKU ja varasin n. 10 minuuttia läpilaskuihin (RMK/TGL EFLA jne). Tämä osoittautui myöhemmin riittämättömäksi.

Kone palautui Turusta käyttöömme hyvissä ajoin. "Pikkuisen pomppuista, matkanopeus oli välillä vain 125 km/h" totesi lennonopettaja. Meidän reitillämme tuuli oli pääosin sivusta ja pintavoimakkuus oli lähdön aikoihin n. 12 kts. Tankkauksessa lorautimme osan bensasta varmuuden vuoksi ohjaamon puolelle, perr...no, se haihtui ennen lähtöä.

Käytössä oli vähän harvemmin käytetty kiitotie 27. Valokuvauslento OH-NEU ohitti odotuspaikalla vauhdinottoon aivan kiitotien päähän. Syy selvisi kun odotimme kakkosena vuoroamme: Cessna kiihdytti pinnassa hurjaan vauhtiin ja polttariseurueen kohdalla kone lähti suorastaan ultrakevytmäiseen nousuun. Sain omaan nousuuni luvan oikeaan kaartoon ja kävimme moikkaamassa koti-tapanilalaisia.

Esittelin Teemulle ilmatilarajoituksia kun porrastuimme 1000 -> 1300 -> 2500 jalkaa lähestymisalueilla, kunnes pääsimme pienempien pomppujen seuraan ylemmäs. Keli oli aika moukkuinen, kunnon purjelentosää pienestä tuulesta huolimatta.

Matka Vesikselle sujui sukkelaan n. 170 km/h maakeskinopeudella tuulesta huolimatta. Vesivehmaalla käytössä oli kuuluisa kiitotie 25.

Lennonjohtotornin näköisen talon seinällä luki "Vesis klubi" ja "Vain jäsenille". Ovet olivat lukossa. Löysimme onneksi vesihanan museon seinustalta, jano.

Museo oli auki ja on nyt kesällä auki viikonloppuisin klo 11-18 pl. juhannus. Pääsymaksu on vaivainen 3 euroa ja ryhmillekin museon saa auki muina aikoina 20 eurolla.

Valitettavasti emme ehtineet tutustua tosi mielenkiintoisen näköiseen tarjontaan kiireisinä turisteina vaan lähdimme jatkamaan matkaa.

Naarajärvelle edetessä harjoittelimme karttasuunnistusta, ja melko hyvin se onnistuikin. Huomasin, että plaanin aikataulu ei tule onnistumaan - Vesivehmaalla menikin 20 minuuttia - joten otin yhteyttä radiolla Tampereen alueeseen ja lisäsin matka-aikaa etteivät huolestu.

Matkalla näytti siltä, että siellä täällä olisi sadekuuroja, mutta ne olivatkin maahan asti ulottuvia sumupilviä. Jännä sääilmiö, jonka Robin varmaan voi selittää.

Naarajärvellä oli käynnissä motskariharjoittelua uuden näköisellä harjoitteluradalla. Saimme normaalin korpikenttäselvityksen lennonjohdolta laskuun.

Kentällä oli pirun kylmä. Soitin varmuudeksi jo seuraavan lentosuunnitelman Kuopiosta Varkauteen, ettemme jäisi kentälle turhaan jumiin. Kuopio on sotilaskenttä ja lentosuunnitelma pitää tehdä jo tuntia ennen lähtöä. Vähän käy sääliksi paikallislentäjiä, luulisi että jokin helpompi menetelmäkin toimisi, ei kenttä ihan niin vilkas ole.

Kuopion lähestymisalue on laaja ja autio. Melkein heti Naarajärveltä nousun jälkeen aloitimme keskustelun Kuopion tornin kanssa. Saimme selvityksen alueille alle 3500 jalkaa, vaikka unohdin mainita lentokorkeutemme (3250 jalkaa). Mukavaa, että lennonjohtaja vinkkasi asiasta. Hän sanoi myös, että kentän ja keskustan päällä on juuri sadekuuro ja tuuli oli kova ja puuskainen.

Sovimme, että tarkastellaan tilannetta lähempänä, TMA-rajalta on kuitenkin matkaa n. 20 minuuttia matkaa kentälle. Kiertelin sumu/tihkupilviä kohti kaapuntia. Yllättäen erään pilven reunalla oli kunnon puuska. Teemu kiristi puuskan jälkeen lannevyötä. Kabiini ei rikkoutunut, pää lienee tarpeeksi pehmeä.

Sadepilvi väistyi ja tuulikin hieman laantui, pääsimme hyvin laskuun suoraan kaupungin yli kulkematta Kallan kautta. Kosketusnopeus oli GPS:n mukaan n. 64 km/h.

Lentokentällä oli hiljaista. Yksi matkustaja odotteli muutaman tunnin päästä lähtevää Lappeenrannan lentoa, vai liekö ollut jatkamassa Riikaan. Järkytys kuitenkin odotti heti terminaalissa: SUIHKARI OLI KIINNI! Hartaasti odotettua kahvia ja pullaa ei siis saataisikaan!

Mukava uutinen oli se, ettei tämä muutos ollut vaikuttanut henkilöstöön, irtisanomisia ei ollut tarvittu.

Turvauduimme kolikkoautomaattiin (varaa kolikoita!) sokeritasapainon palauttamiseksi. Päätimme jatkaa matkaa heti, mutta uhkaava sadekuuro näytti tulevan päälle ja odotimme laskuvarjokerhon terassilla (kiitos sohvasta ja wlanista, älkää nyt sulkeko sitä). 6 astetta (plus) ja pieni ropina alkoi, vilutti raskaasti. Odotimme sadetta. Odotimme.

Ei sitä tullutkaan! Vilkaisin kerhon katon yli ja kuuro menikin eri suuntaan. Äkkiä koneeseen ja selvitystä kehiin, rullaten odotukseen ja lentoon. Lennonjohtaja oli hyvin avulias, saimme säätiedot ja suorat selvitykset kohti Varkautta. Aika hiljaistahan siellä oli, muita ei tänä aikana näkynyt tai kuulunut.

Keli alkoi parantua, Kallaves oli uskomattoman kaunis.

Varkauden tehtaiden jälkeen vehreä Joroisten kenttä näkyikin ja huimasi suuruudellaan ja laajuudellaan. Harmi ettei sillä taida nykyisin olla pahemmin oikeastaan mitään käyttöä.

Teemun astma oli Kuopion jälkeen ahistanut hengitystä niin että jumppailimme hetken availlen hengitystä kunnes jatkoimme Mikkeliin.

Kenttä on lähes keskustassa. Lähestyminen jäi hieman korkeaksi ja loppuosalla ihmettelin jo että mahdunkohan tuohon lainkaan. Vedin täydet laipat ja laskin nopeuden 80 km/h ja jopas tultiin kuin hissillä alas.

Korkeahko metsä kentän reunoilla aiheutti erittäin voimakkaan gradientin, joten loppuvaiheessa sai nopeuden kanssa olla erittäin tarkkana.

Mikkelissä yllätyin: Nesteen 100LL-automaatti oli edelleen paikallaan! Tankkasimme siis lyijyä parikymmentä litraa, vaikka bensa olisikin saattanut riittää perille asti. Ei se reservi haittaakaan.

Matkalla Uttiin oli vaara-alue D14A. Bulletinista olin huomannut sen olevan lauantaina aktiivinen, mutta tarkistin asian vielä alueesta - kyllä, siellä oltiin gineksessä ja IT-tykit harjoituksissaan. Päätin siis kiertää alueen, joka muuten on uusimmissa kartoissa isompi kuin vanhemmissa.

Utin kenttä on hurjan iso. Liitelimme lähemmäs kiitotien loppupäätä laskussa ja rullasimme laskuvarjokerholle katselemaan. Toimintaa oli kuulema yritelty koko päivän mutta vain neljä pokaa oli onnistunut. Pilvikatto oli häirinnyt korkeita hyppyjä.

Saimme ystävälliseltä laskuvarjoilijalta kyydin ABC:lle tutkimaan Antonovia ja Messerschmittiä, samalla tietenkin saimme lopultakin juomaa ja ruokaa. Hän neuvoi myös oikopolun takaisin kerholle.

Kentällä tutustuin lähemmin hyppyjuna OH-SIS:n jonka viimeksi tapasin Räyskälässä. Silloin näkymä Grobin takaikkunasta oli tällainen.

Lähtiessä vaihdoimme vielä pari sanaa paikallisen lentäjän kanssa ja hän kertoi, että Neste sulkeekin 100LL-asemansa vasta syksyllä. Itä-Suomi jää silloin aika autioksi, kun Shellejä ei siellä pahemmin ole. Minkähän kentän lähiseudulta löytyisi autobensa-asemia?

Utista suuntasimme suoraan Malmille. Nousimme katsomaan maisemia 6500 jalkaan. Laskeva aurinko ja autereinen Etelä-Suomi suorastaan huimasivat. Huh, Suomi on kaunis.

Lähestyimme Hki-Vantaan TMA:ta ja aloin työnnellä korkeuksia pois. Ilmailun kriittinen juttu lähestymisalueiden koosta ja ilmatilarajoituksista pyörivät mielessä, kun Kouvolan jälkeen mentiin alas turvaamaan isojen liikennekoneiden laskeutumispolkuja. Viimeistään kun Porvoon jälkeen jouduttiin alas 1300 jalkaan, alkoi vähän harmittaa. Onko tämä nyt oikeasti aivan välttämätöntä?

Helsingin korpikenttä oli tyhjillään ja laskeuduimme suoraan 27:n kautta hallille. Kone puhtaaksi, kirjat kuntoon ja kotiin...paitsi että meidät oli lukittu häkkiin!

Päivystäjä tuli avaamaan asemataso 2:n lukon ja kertoi, että portit suljetaan 21 aikoihin jos liikettä ei näy. Päivystäjähän on paikalla 22.30 asti ja tavoitettavissa radiolla tai puhelimitse. Saimme portin auki ja pääsimme ansaitulle oluelle!

Ainahan sitä oppii vielä tässäkin iässä. Nämä muutamat jutut jäivät tästä retkestä mieleen.

- tuulisena päivänä kannattaa kokeilla eri korkeuksien tuulioloja säätiedotteen lisäksi ihan käytännössäkin - matkanopeudessa voi olla huomattavia eroja

- pitäisi oikeasti tarkistaa, mistä saa ruokaa TAI pitää sitä mukana. Päähän alkaa jossain vaiheessa muuten sattua

- Nesteen bensaa saa vielä tämän kesän ajan (syyskuuhun asti)

- Shellin automaatteihin sopivat kortit kannattaa tarkistaa, kaikki eivät käykään (kun Shell lakkautti kerhoilta niitä kortteja)

- Reissuun kantsii ilman muuta lähteä kaverin kanssa, reissuista saa näin paljon enemmän irti

- Kannattaa varata aikaa ja välilaskuja paljon, kentillä on yleensä mukavia ihmisiä - lentäjiä!