0.51
Moottoripurjelentokone! Sehän Grob G-109B on. Outo sekasikiö alitehoisella moottorilla ja hurjan pitkillä siivillä. Kuppilahuhu kertoo, että saksalaiset keksivät tämän lentokonetyypin kiertääkseen jonkin sodan asettamia määräyksiä. Konelajin kantavuus lasketaan jännästi siipien kärkivälistä ja muuta kummallista.
Grob Kajjaanissa
Mukava kone Grob kuitenkin on. Lensin sillä MGPL-kurssin jokunen vuosi sitten. Lupsakka matkakone - touring motor glider - josta on hyvä näkyvyys joka suuntaan. Autobensalla alle 15 l/h ja matkanopeutta n. 180 km/h tilavassa ohjaamossa, jossa on tavaratilaakin.
Maakäsittely on luonut koneelle vaikean mainetta. 18-metriset siivet, iso sivuvakaaja ja 850 kiloa kannuspyörän kanssa vaatii hetken totuttelua. Ennakointi mutkapaikoissa on must, muuten kone kiemurtelee nurmikolle. Muutaman harjoituskerran jälkeen se kyllä sujuu ihan hyvin.
Lokinsiipiovet, iso käyntiaukko, alataso. Koneen tarkastus menossa.
Grobin käynnistysproseduuri on aika yksinkertainen. Normaali koneen tarkastus, käynnistyksessä säätöpotkurin tsekkaus (nousukulmilla), mittarit, bensahana, ryyppy ja kone avaimesta käyntiin. Moottori on Grobin oma kuplaboxerimuunnoksensa (2-litrainen 95hv) ja siinä on vain yksi magneetto. Silti tälläkin on lennetty merien yli, liitolukuhan on huimat 26.
Moottori on kuplamiehille tutun näköinen
Jos rullauksen saa osumaan kiitotien lähtöpaikalle, on normaalien tarkastusten jälkeen edessä omanlaisensa kokemus - kannuspyörälähtö. Vauhdin lähtiessä kiihtymään kannus on syytä saada ylös n. 60 km/h nopeuden jälkeen, muuten kone ei kiihdy kunnolla. Alkuun tuntuu aina siltä, että potkuri osuu asfalttiin mutta ei se yleensä osu. Pyrstö ylhäällä kone kiihtykin paremmin ja nousee ilmaan n. 80 km/h nopeudessa. Paras nousukulma löytyy 100 km/h ja sillä voi noustakin 1000-1500 jalkaan.
Näin se nousee - lentoonlähtö Mikkelistä.
Matkakone ei pitkälle pötkisi nousukulmilla, nopeutta ei vain tule. Potkuri säädetään matkakulmille asettamalla kone n. 120 km/h nopeudessa liukun moottorin kiertäessä n. 2200 rpm. Vaijerivetoinen vaihtokytkin on oikeastaan aika jännä mutta toimii.
Kaartelu on leppoisaa
Matkakulmilla koneen nopeuden houkuttelu on taitolaji. Asettamalla ja trimmaamalla kone matkanopeuteen 170-190 km/h voi moottorin saada kiertämään sen 2800 rpm ja houkutella sitä hiljalleen ylemmäs. Nopeita nousuja ei matkakulmilla tehdä. Moottori ei jaksa vääntää kierroksia kovinkaan helposti, mutta matkanteko on leppoisan mukavaa. Parasta on jos koneen saa saada asetettua "plaaniin" kuin moottorivene, muuten polttoaineen kulutuskin nousee selvästi.
T-pyrstö on Tyylikäs!
MoottoriPURJElentokoneella voi purjelentääkin. Moottori sammuksiin ja potkurinkulmat lepuutukseen ja kone liitää kuin normaali 2-paikkainen purtsikka. Aika raskashan se on vääntää, mutta toimiva. Moottorin käynnistyminen on yhtä varmaa kuin maassakin ja lämmityskäyttöhän tarvitaan jokunen minuutti, mutta kyllä tuolla purtsikkaakin vääntää - olen itsekin noussut sillä yli 2m/s nostossa. Aika harvoin koneella mitään purtsikkaa kuitenkaan lennetään moottorin säästämiseksi, moottori on herkempi lämpötilanvaihteluille kuin nestejäähdytteiset. Onhan se peruspurjelennoksi kerhossamme myös vähän kallista, ilman moottoria ei koneelle ole eri tuntihintaa.
Öljyt on helppo tarkastaa pikku luukun kautta.
Laskeutuminen voisi perusmoottorilentäjää alkuun oudoksuttaa, mutta purjelentäjille se olisi varmasti tutuimpia juttuja tällä koneella. Grobissa on purjekonetyppiset lentojarrut, joilla voi tehdä ihan tavallisen purjelentolaskun. Moottori vain tyhjäkäynnille (nousukulmilla!) ja jarruilla tähdäten asfaltin reunaan.
Toinen vaihtoehto on käyttää lentojarruja laippojen korvikkeena asettamalla ne pienen hahlolirputtimen avulla n. puoliasentoon. Tällöin liukukulmaa voi säätää moottorikonetapaan moottorilla. Laskussa suositellaan käyttämään yleensä imuilman esilämmitystä, ettei moottori jäähdy liikaa.
Lasku tehdään tietenkin kolmelle pisteelle ja jalat on syytä pitää jarrupolkimilla, ihan vain varmuuden vuoksi. Puuska voi muten yllättää helposti. Maassa sitten taas kiemurrellaan hallille. Tuulisella säällä on kannus hyvä saada maahan melko nopeasti hidastamalla nopeutta, vakauttaa paljon. Sama pätee myös lähtökiitoon, tuulessa kannusta ei kannata nostaa liian aikaisin.
Laskussa käytetään potkuria nousukulmilla, tämä mahdollistaa ylösvedon tarvittaessa.
Lentoretket sujuvat koneessa lupsakkaasti. Iso, valoisa ohjaamo, näkyvyyttä eteen, taakse ja jalkatilasta suoraan alaskin. Puuskista Grobi ei kauheasti välitä. Kerhomme Grobin varustus on vähän vanhahtava - A-transponder ja perusradio toki löytyvät, samoin Garmin 195. Kyllä niillä matkaan pääsee ja perille löytää, karttakin mahtuu kokonaan auki ohjaamoon.
Huomaa alaikkuna, se on aika mukava. Tässä myötätuuliosalla tarkkaillaan jo kenttää
Ohjaimina on jo mainittujen varvasjarrupoljinten lisäksi sauva, lentojarrukahva vasemmalla, normaali trimmi ja kaksi kaasuvipua. Toinen kaasuvipu on keskikonsolissa ja toinen nätisti kojelaudan vasemmassa yläreunassa. Näin jarruja ja kaasua voi operoida vuorotellen, jos haluaa pitää oikean käden koko ajan sauvassa. Sähkövipstaakit ja mittarit leviävät koko kojetaulun leveydelle, mutta hyvin ne näkyvät. Kojetaulun reunassa on pari raitisilmatuuletinta ja vähän lämmitystäkin löytyy. Normaali lentokone siis.
Grobin kojetaulu. Voit zoomailla kojetaulua tarkemmin täällä.
Ultraan vertailinkin Grobia joskus aiemmin mutta suurin hyöty on se vakaus: puuskaa saa tulla mutta ei paljon heilauta. Haittana sitten heikompi teho-paino-suhde ja joillekin lentokentille liian pitkät siivet. Kaikkea ei voi saada.
Pakko mahtua kun...on pakko mahtua.
Hyvinkään ilmailukerhon Grobin perustiedot:
Lentoretki Vesivehmaalle - tästä näkee jo jonkin verran miten kone toimii ilmassa.
Mukava kone Grob kuitenkin on. Lensin sillä MGPL-kurssin jokunen vuosi sitten. Lupsakka matkakone - touring motor glider - josta on hyvä näkyvyys joka suuntaan. Autobensalla alle 15 l/h ja matkanopeutta n. 180 km/h tilavassa ohjaamossa, jossa on tavaratilaakin.
Maakäsittely on luonut koneelle vaikean mainetta. 18-metriset siivet, iso sivuvakaaja ja 850 kiloa kannuspyörän kanssa vaatii hetken totuttelua. Ennakointi mutkapaikoissa on must, muuten kone kiemurtelee nurmikolle. Muutaman harjoituskerran jälkeen se kyllä sujuu ihan hyvin.
Grobin käynnistysproseduuri on aika yksinkertainen. Normaali koneen tarkastus, käynnistyksessä säätöpotkurin tsekkaus (nousukulmilla), mittarit, bensahana, ryyppy ja kone avaimesta käyntiin. Moottori on Grobin oma kuplaboxerimuunnoksensa (2-litrainen 95hv) ja siinä on vain yksi magneetto. Silti tälläkin on lennetty merien yli, liitolukuhan on huimat 26.
Jos rullauksen saa osumaan kiitotien lähtöpaikalle, on normaalien tarkastusten jälkeen edessä omanlaisensa kokemus - kannuspyörälähtö. Vauhdin lähtiessä kiihtymään kannus on syytä saada ylös n. 60 km/h nopeuden jälkeen, muuten kone ei kiihdy kunnolla. Alkuun tuntuu aina siltä, että potkuri osuu asfalttiin mutta ei se yleensä osu. Pyrstö ylhäällä kone kiihtykin paremmin ja nousee ilmaan n. 80 km/h nopeudessa. Paras nousukulma löytyy 100 km/h ja sillä voi noustakin 1000-1500 jalkaan.
Näin se nousee - lentoonlähtö Mikkelistä.
Matkakone ei pitkälle pötkisi nousukulmilla, nopeutta ei vain tule. Potkuri säädetään matkakulmille asettamalla kone n. 120 km/h nopeudessa liukun moottorin kiertäessä n. 2200 rpm. Vaijerivetoinen vaihtokytkin on oikeastaan aika jännä mutta toimii.
Kaartelu on leppoisaa
Matkakulmilla koneen nopeuden houkuttelu on taitolaji. Asettamalla ja trimmaamalla kone matkanopeuteen 170-190 km/h voi moottorin saada kiertämään sen 2800 rpm ja houkutella sitä hiljalleen ylemmäs. Nopeita nousuja ei matkakulmilla tehdä. Moottori ei jaksa vääntää kierroksia kovinkaan helposti, mutta matkanteko on leppoisan mukavaa. Parasta on jos koneen saa saada asetettua "plaaniin" kuin moottorivene, muuten polttoaineen kulutuskin nousee selvästi.
MoottoriPURJElentokoneella voi purjelentääkin. Moottori sammuksiin ja potkurinkulmat lepuutukseen ja kone liitää kuin normaali 2-paikkainen purtsikka. Aika raskashan se on vääntää, mutta toimiva. Moottorin käynnistyminen on yhtä varmaa kuin maassakin ja lämmityskäyttöhän tarvitaan jokunen minuutti, mutta kyllä tuolla purtsikkaakin vääntää - olen itsekin noussut sillä yli 2m/s nostossa. Aika harvoin koneella mitään purtsikkaa kuitenkaan lennetään moottorin säästämiseksi, moottori on herkempi lämpötilanvaihteluille kuin nestejäähdytteiset. Onhan se peruspurjelennoksi kerhossamme myös vähän kallista, ilman moottoria ei koneelle ole eri tuntihintaa.
Laskeutuminen voisi perusmoottorilentäjää alkuun oudoksuttaa, mutta purjelentäjille se olisi varmasti tutuimpia juttuja tällä koneella. Grobissa on purjekonetyppiset lentojarrut, joilla voi tehdä ihan tavallisen purjelentolaskun. Moottori vain tyhjäkäynnille (nousukulmilla!) ja jarruilla tähdäten asfaltin reunaan.
Toinen vaihtoehto on käyttää lentojarruja laippojen korvikkeena asettamalla ne pienen hahlolirputtimen avulla n. puoliasentoon. Tällöin liukukulmaa voi säätää moottorikonetapaan moottorilla. Laskussa suositellaan käyttämään yleensä imuilman esilämmitystä, ettei moottori jäähdy liikaa.
Lasku tehdään tietenkin kolmelle pisteelle ja jalat on syytä pitää jarrupolkimilla, ihan vain varmuuden vuoksi. Puuska voi muten yllättää helposti. Maassa sitten taas kiemurrellaan hallille. Tuulisella säällä on kannus hyvä saada maahan melko nopeasti hidastamalla nopeutta, vakauttaa paljon. Sama pätee myös lähtökiitoon, tuulessa kannusta ei kannata nostaa liian aikaisin.
Lentoretket sujuvat koneessa lupsakkaasti. Iso, valoisa ohjaamo, näkyvyyttä eteen, taakse ja jalkatilasta suoraan alaskin. Puuskista Grobi ei kauheasti välitä. Kerhomme Grobin varustus on vähän vanhahtava - A-transponder ja perusradio toki löytyvät, samoin Garmin 195. Kyllä niillä matkaan pääsee ja perille löytää, karttakin mahtuu kokonaan auki ohjaamoon.
Ohjaimina on jo mainittujen varvasjarrupoljinten lisäksi sauva, lentojarrukahva vasemmalla, normaali trimmi ja kaksi kaasuvipua. Toinen kaasuvipu on keskikonsolissa ja toinen nätisti kojelaudan vasemmassa yläreunassa. Näin jarruja ja kaasua voi operoida vuorotellen, jos haluaa pitää oikean käden koko ajan sauvassa. Sähkövipstaakit ja mittarit leviävät koko kojetaulun leveydelle, mutta hyvin ne näkyvät. Kojetaulun reunassa on pari raitisilmatuuletinta ja vähän lämmitystäkin löytyy. Normaali lentokone siis.
Ultraan vertailinkin Grobia joskus aiemmin mutta suurin hyöty on se vakaus: puuskaa saa tulla mutta ei paljon heilauta. Haittana sitten heikompi teho-paino-suhde ja joillekin lentokentille liian pitkät siivet. Kaikkea ei voi saada.
Hyvinkään ilmailukerhon Grobin perustiedot:
| Rekisteritunnus | OH-740 |
| Valmistaja | Grob |
| Malli | 109B |
| Kärkiväli | 18m |
| Tyhjäpaino | 600 kg |
| Suurin sallittu lentoonlähtömassa | 850 kg |
Lentoretki Vesivehmaalle - tästä näkee jo jonkin verran miten kone toimii ilmassa.
14.41
Atec Zephyr 122 on tsekkiläinen ultrakevyt ja tällä hetkellä Mäntsälän Ilmailukerhon ykkösvalinta koulu- ja harjoituskoneeksi. Olen itse suorittanut tällä UPL-kirjani joten kone alkaa olla tuttu. Kävimme naapuri-Timon kanssa kiertämässä sunnuntaina Helsinki-Vantaan lähialueen ja päätin nyt kirjoitella hieman kokemuksia koneesta.
Koneeksi saimme tällä kertaa OH-U635:n joka joutui valitettavaan onnettomuuteen heinäkuussa Hyvinkäällä. Nyt kone on korjattu ja jopa paranneltukin ja vastaa täysin uutta. Koneella oli lennetty nyt yhteensä 139 tuntia. Toinen MILK-Zephyr U585 (vm. 2009) menee kohta jo 1500 tunnin huoltoon.
Koneen rakenne on hieman purjekonemainen. Takarunko on putkimainen lasikuituinen ja siivet puuta/kangasta hiilikuituisella pääsalolla. Koneeseen noustessa tuo siiven kangaspäällyste on syytä huomioida ja osuttaa jalat tarkkaan merkityille astumapinnoille. Olen silloin tällöin katsellut siiven kangasosia lennon aikana ja siinähän ne toimivat - ei lepata. Ulkoisesti identtisen sisarmalli Faetan kova siipi antaa hieman lisää matkanopeutta, mutta on myös painavampi. Puolensa kullakin.
Zephyr on hyvännäköinen kone. Pienissä wingleteissä on LED-strobot ja navivalot. Kaksilapainen potkuri on helppo irrottaa ja kiinnittää, potkurin komposiittirakenne ilman etureunan vahvikkeita vain näyttää kuluvan aika nopeasti asfalttikentilläkin. Korjaaminen onnistuu epoksilla ja tarkalla muotoilulla - onnistui ainakin 585:ssa. Teippiä tai rautaa kaivattaisiin tuohon, ja 100hv malleissa näyttääkin olevan 3-lapainen potkuri joita saa vahvistettuina.
Nokkapyörä kääntyy rullatessa peräsimen mukana, joten maakäsittely on näppärää. Pienet astuintapit siiven etupuolella helpottavat koneeseen nousua, jos ne huomaa. Moottoripeitto on ohutta muovia eli kevyt mutta toimiva. Öljyntarkastusluukku on koneen oikealla puolella, samoin tankki. Tässä yksilössä on 80 hv moottori ja 80 litran tankki. Kulutuksen ollessa 13-15 litraa tunnissa voi sillä lentää jopa viisi tuntia eli 800-900 km niin, että reserviäkin jää. Matkanopeus on 4600-4800 kierroksella 170-200 km/h. Moottori kiertää huudattaen vaakalennossa yli 5200 joten tarvittaessa voi mennä hetken aikaa kovaakin. Pienellä loivalla liu'ulla nopeutta tulee nopeasti lisää, liitäähän Zefiiri 17:1.
Ohjaamo on mukavan leveä, harvoin hartiat kolisevat yhteen. Tämän ovat todenneet myös Eurostar-miehet - tilaa on enemmän. Uusimmissa malleissa ohjaamon takaosaan tehty hattuhylly ja ikkunat avaavat hyvin näköalaa taaksepäin. Päivän tavarat - kamerat, kartat yms. - ovat jopa käytännössäkin käden ulottuvilla. Vanhemmissa malleissa ohjaamon takaseinä oli kiinteä.
Ohjaamossa on perusmittareiden lisäksi hieman hyvää navigointiin ja muuten vaan turvaan. Garmin 495 toimii, näyttö vain on aika pieni. Valaistus riittää aika hyvin auringossakin. ICOMin IC-A210E-dual-mode-radio on ihan ok ja Garminin V/S-transponder nykyaikainen ja helppo.
Tässä koneessa on sähköinen trimmi ja sähköiset laipat. Trimmin ohjainmoottori on pikkuinen servo, jonka kestäminen ihmetyttää. Harvoin niitä rikki menee ja toisaalta, tieto taas muistuttaa ultrakevyen keveydestä. Trimmipotentiometri on helppo käyttää kaasuvivun edessä. Laippavipu on liian lähellä kaasukahvaa ja olen aina hieman arastellut sen tuntumaa - tuntuisi, että aika helposti laipat saattaa läväyttää vahingossa täysille. Käytössä tämä ei ole osoittautunut ongelmaksi.
Kojetaulssa on pieni tavaralokero lentopäiväkirjalle ja eväspusseille. Pelastusvarjon kahva on siirretty vanhoista malleista poiketen lentäjän kohdalle etupaneeliin ja on erinomaisesti tavoitettavissa.
Koneessa on iso tavaratila ja tyhjäpainon ollessa 298 kg, mahtuu jäljelle jäävään 174,5 kiloon hyvinkin kuski, 80 litraa (56 kg) 98E-bensaa ja 40 kg matkatavaraa. Kahdestaan lentäessä näitä saa sitten säädellä tarpeen mukaan.
Lento-ominaisuuksia
Niin no miten se sitten lentää? Kuulostaa kaikin puolin niin hienolta - toimiiko se varsinainen JUTTU?
Toimiihan se. Tämän yksilön nousukiito on melko neutraali, aiemmin moottori väänsi kovastikin sivuun ja oikeaa jalkaa sai painaa kovaa. Kyllä sitä nytkin saa painaa, mutta sivistyneesti. Samoin kierroksia laskettaessa vasenta saa vähän antaa, mutta ilmassa tämä ei tunnu niin selvästi kuin nousukiidossa.
Nousussa käytän yleensä ykköslaippoja ja kone nousee hyvin nopeasti ilmaan vaikka moottori onkin se pienempi Rotax. Nousunopeus on käytännössä n. 5-6 m/s nousutehoilla. Nousussa kone on rauhallinen ja tottelee sauvaa ja trimmiä mukavasti. Paras nousunopeus on 110 km/h ja nousumatka 205 m (nurmella 240 m). Vastatuulessa nousurullaus on joskus tosi lyhyt.
Matkalla tyynessä Zephyr kulkee kuin juna ja nopeutta voi työntää sen minkä viitsii huudattaa, mutta 4600-4800 rpm on tälle koneelle sopiva. Maksimi matkalentonopeus on 220 km/h, sen yli ei suositella lennettävän kuin aivan tyynessä. Vmax varjo asennettuna on 235 km/h ja VnE taas 265 km/h joten ylinopeudelle on vaikea mennä vahingossa.
Ainoa huonompi ominaisuus matkalennossa on koneen taipumus lähteä varsinkin puuskista hieman heilahtelemaan: kone saattaa alkaa kiemurrella havaittavasti. Vaaraa tämä ominaisuus ei aiheuta ja sen voi välttää lentämällä puhtaasti, kuula keskellä. Pituusvakavuus on kuin jyrällä, trimmattu kone lentää tasaisesti.
Laskussa kolmiasentoiset laipat mahdollistavat jyrkänkin lähestymisen purjekonetyyliin. 1-2-laipoilla laskun saa loivemmaksi ja loppuvedon vähän hienostuneemmaksi. Isoilla laipoilla kone on helppo käsitellä mutta tuuli ottaa siihen helpommin. Itse nostan laipat yleensä pian kosketuksen jälkeen ettei kone jää lentelemään pinnoissa: kerran kovalla tuulella pomputtelu jatkui häiritsevän pitkään, kun kone halusi vielä ilmaan. Olenkin sanonut, että Zephyristä saa kolmoslaipoilla Ikaruksen. Vähän sinnepäin, ainakin. Sakkausnopeus laipoilla on 64,9 km/h ja ilman laippoja 76,5 km/h
Lensimme sunnuntaina Hyvinkään ja Nummelan kautta takaisin Malmille. Reissu oli mahtava, sää suosi ja kone surrasi uututtaan ylettömän tasaisesti. Olen joskus havainnut Zephyrillä laskeutumisvaiheessa pientä pituussuntaista värinää, kuin korkeusperäsin ei aivan riittäisi. Tällä koneella en ole tätä huomannut ja reissullakin tuulet olivat tyyniä.
Yhteenveto
- Matkakone, joka mahtuu myös Genböleen
- Mukava kuormattavuus
- Riittävän nopea - jopa 200 km/h matkaa
- Tilava, hyvinvarusteltu ohjaamo
- Heiluttelee joskus puuskissa lillutellen sivuttain, yleisesti hyvä suuntavakaus
- Kestävä koulutuskäytössäkin, turvallinen pienissä onnettomuustilanteissakin
- Ultrakevyiden Toyota Avensis - kaikki toimii, ei mikään raaseri eikä lada
Näin se lentää tyynessä.
Atec Zephyr tositoimissa - matalalähestyminen Helsinki-Vantaalle 2010
21.15
Kerhon maaliinlaskukisoja seurasi tänään osa II - kolmen kerhon kisat. Hyvinkään ilmailukerho, Karhulan ilmailukerho ja Hämeenlinnan ilmailukerho ovat kisanneet keskenään maaliinlaskuissa vuodesta 1963 lähtien keskeytyksettä. Kerhomenestyksen ansiosta minäkin pääsin osallistumaan tähän kisaan uudestaan, jokunen vuosi sitten kävin myös kaatamassa metsää.
HotelBravo
PypyRymeö?
Valmiiseen pöytään on mukava tulla. Maalialue oli jo tehty, tarkastusta vaille valmis.
Tähän pitäisi osua...
...tuolta.
Säännöt käytiin läpi, lähtöjärjestys olikin jo arvottu vahingossa nimiä listattaessa.
Ensimmäinen hinaus
Joukkueessamme Hyvinkäältä lensivät lisäkseni Vesa Forrsten ja Jouko Vuolahti. Kotikisan ykkönen Roger ja kakkonen Hannu estyivät. No problem, sovimme hyvän taktiikan ennen kisaa: lasketaan siihen viivalle!
Kisa alkoi ja suorituksia synnyteltiin.
Ensimmäinen...
...tulee...
..nätisti!
Hinaajana oli Räyskälän OH-PEW ja hinauslentäjä näytti, miten Pawnee tuodaan kolmelle pisteelle aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan...kivannäköistä oli sekin.
Piper Pawnee OH-PEW
Joukkueemme ensimmäinen suoritus hieman epäonnistui, puuskainen keli ja huono lentsikka ja kaikkea johti siihen, että lasku jäi lyhyeksi ja metsää kaatui. Eipä hätää, monta suoritusta oli vielä jäljellä.
Tuuli ja puuska ja Astir ja voi perhana
Yleisöä oli paikalla mukavasti. Yksi parhaista asioista näissä kisoissa on se, että saa viettää aikaa muiden lentäjien kanssa. Kokemusten vaihtoa, suoritusten arviointia, oppia ikä kaikki.
Ihan hyvä lasku se oli, ihan naurattaa!
Tuomaristoon vaikuttavaa yleisömassaa
Keli oli kisalle mainio, melkeinpä liiankin hyvä. Suora vastatuuli ja aurinkoista. Naama kiristelee vieläkin.
Aurinkoista!
Osuuko....
...osui!
Oma ensimmäinen vuoroni tuli kierroksen viidentenä. Hyppäsin kymmenen vuoden tauon jälkeen LS-4:n puikkoihin. Konehan on hyvin samanlainen kuin muut LS:t, seiskalla ja kasillahan nykyään pääsen lentämään joka kesä.
Jännässä asennossa se nelonen lentää
No, 1,9. Paras tähän mennessä!
Ennen siimaa iski pieni laskeva ja jouduin lämäämään jarruja kiinni. Heti siiman jälkeen taas sain jarrut heti auki ja voila - 1,9 metriä! OHHOH! Näin kuitenkin sen viivan vilistävän siinä sivussa ja aivan saran lopussa muistin sen kapeuden - siipi meni sitten sen 10 senttiä ohi metsiköstä. Tuuria, taitoa ja kaikkea mutta hyvä!
Vekku iski kanssa mainion laskun, harmittavasti vähän vajaaksi. 70 cm vajaaksi toi 3,5 pistettä joten tasaväkisesti mentiin.
Minusta se oli kyllä nolla, tuomaristo mittasi tarkemmin
Toiselle kierrokselle lähdettiinkin päinvastaisessa järjestyksessä. Auringossa oli mukava katsella lisää suorituksia. Kaikki olivat melkoisen mainioita, koneet säilyivät ehjinä ja osuttelivat baanalle aina vaan paremmin.
Tämä menee vähän pitkäksi
Hyvin tulee!
Rysssskissss....
Toinen kierros oli hyvin tasainen, en oikeastaan seurannut sen etenemistä. Oma vuoroni oli viimeisenä ja tulin vähän varovaisesti viivan taakse, 10,4 metriä = pistettä. HIK:n Matias Laakso vei nyt potin, ensimmäisen kierroksen 3,0 ja toisen melkein-nolla eli 1,4 pistettä olivat ylivoimaiset. Siirryimmekin palkintojenjakoon Cafe 26:n.
Kisakalusto ehjänä kisan jälkeen
Pokaalit!
Henkilökohtaisen kilpailun voitti siis Matias Laakso, toisena olin minä ja kolmanneksi vänkäsi Jukka Kotamäki häviten kakkossijan niukasti.
Jukka, Matias, Timo
Palkintojenjako oli HIK:n juhlaa, kiertopalkinto lähti Hämeenlinnaan. Piste-erot olivat selvät, HIK oli 49,3, Karhula sai reilut 75,9 ja HyIK keräsi 429,1 pistettä. Karhulasta oli vain yksi osallistuja, joten pisteet kerrottiin kolmella - taisi mennä kyllä aika oikein. Mukavat kisat, hyvät koneet, toimivat järjestelyt - kiitos HIK!
Hämeenlinnan voittoisa joukkue, keskellä Riku Rissanen. Liisa ja kaveri edessä.
Tuloslistat
Ilta-auringossa palailtiin takaisin Hyvinkäälle. Grobi oli malttanut odottaa kuppilan vieressä. Kotimatkalla syysmetsä syysauringossa melkein mykisti. Nättiä on maalaismaisema, varsinkin ilmasta!
Grob, vanha sotaratsu
Luonnossa se on vielä nätimpi, tuo maisema siis
Ilmailukisailuun täytyy mennä lentämällä, joten hain Hyvinkäältä Grobin alleni. Muutama sivutuuliläpilasku teki terää, tuntuma palasi kai aikalailla. Lensin kerhomme juniorin Maijan kanssa tuulisessa mutta tasaisessa säässä ja länttäsin Grobin 30Rightille.
Se on kyllä mukava lentopeli
Räyskälän viimeinen munkki kahvin kanssa pohjiksi ja kisaamaan. Kilpailun järjesti HIK ja koneina olivat SUIOn Astir OH-818 ja HIK:n LS-4 OH-755.
Valmiiseen pöytään on mukava tulla. Maalialue oli jo tehty, tarkastusta vaille valmis.
Säännöt käytiin läpi, lähtöjärjestys olikin jo arvottu vahingossa nimiä listattaessa.
Joukkueessamme Hyvinkäältä lensivät lisäkseni Vesa Forrsten ja Jouko Vuolahti. Kotikisan ykkönen Roger ja kakkonen Hannu estyivät. No problem, sovimme hyvän taktiikan ennen kisaa: lasketaan siihen viivalle!
Kisa alkoi ja suorituksia synnyteltiin.
Hinaajana oli Räyskälän OH-PEW ja hinauslentäjä näytti, miten Pawnee tuodaan kolmelle pisteelle aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan...kivannäköistä oli sekin.
Joukkueemme ensimmäinen suoritus hieman epäonnistui, puuskainen keli ja huono lentsikka ja kaikkea johti siihen, että lasku jäi lyhyeksi ja metsää kaatui. Eipä hätää, monta suoritusta oli vielä jäljellä.
Tuuli ja puuska ja Astir ja voi perhana
Yleisöä oli paikalla mukavasti. Yksi parhaista asioista näissä kisoissa on se, että saa viettää aikaa muiden lentäjien kanssa. Kokemusten vaihtoa, suoritusten arviointia, oppia ikä kaikki.
Keli oli kisalle mainio, melkeinpä liiankin hyvä. Suora vastatuuli ja aurinkoista. Naama kiristelee vieläkin.
Oma ensimmäinen vuoroni tuli kierroksen viidentenä. Hyppäsin kymmenen vuoden tauon jälkeen LS-4:n puikkoihin. Konehan on hyvin samanlainen kuin muut LS:t, seiskalla ja kasillahan nykyään pääsen lentämään joka kesä.
Ennen siimaa iski pieni laskeva ja jouduin lämäämään jarruja kiinni. Heti siiman jälkeen taas sain jarrut heti auki ja voila - 1,9 metriä! OHHOH! Näin kuitenkin sen viivan vilistävän siinä sivussa ja aivan saran lopussa muistin sen kapeuden - siipi meni sitten sen 10 senttiä ohi metsiköstä. Tuuria, taitoa ja kaikkea mutta hyvä!
Vekku iski kanssa mainion laskun, harmittavasti vähän vajaaksi. 70 cm vajaaksi toi 3,5 pistettä joten tasaväkisesti mentiin.
Minusta se oli kyllä nolla, tuomaristo mittasi tarkemmin
Toiselle kierrokselle lähdettiinkin päinvastaisessa järjestyksessä. Auringossa oli mukava katsella lisää suorituksia. Kaikki olivat melkoisen mainioita, koneet säilyivät ehjinä ja osuttelivat baanalle aina vaan paremmin.
Toinen kierros oli hyvin tasainen, en oikeastaan seurannut sen etenemistä. Oma vuoroni oli viimeisenä ja tulin vähän varovaisesti viivan taakse, 10,4 metriä = pistettä. HIK:n Matias Laakso vei nyt potin, ensimmäisen kierroksen 3,0 ja toisen melkein-nolla eli 1,4 pistettä olivat ylivoimaiset. Siirryimmekin palkintojenjakoon Cafe 26:n.
Henkilökohtaisen kilpailun voitti siis Matias Laakso, toisena olin minä ja kolmanneksi vänkäsi Jukka Kotamäki häviten kakkossijan niukasti.
Palkintojenjako oli HIK:n juhlaa, kiertopalkinto lähti Hämeenlinnaan. Piste-erot olivat selvät, HIK oli 49,3, Karhula sai reilut 75,9 ja HyIK keräsi 429,1 pistettä. Karhulasta oli vain yksi osallistuja, joten pisteet kerrottiin kolmella - taisi mennä kyllä aika oikein. Mukavat kisat, hyvät koneet, toimivat järjestelyt - kiitos HIK!
Ilta-auringossa palailtiin takaisin Hyvinkäälle. Grobi oli malttanut odottaa kuppilan vieressä. Kotimatkalla syysmetsä syysauringossa melkein mykisti. Nättiä on maalaismaisema, varsinkin ilmasta!
Se kulkee
9.53
Säätiedotus lupaili perjantaille historian lämpimintä syysilmaa, kirkasta ja muutenkin kaunista. Samaan aikaan kerhon U635 valmistui ja appiukkokin oli sattumalta vapaalla - retkelle!!
Ilmassa 190, maassa 215
Kymissä puuskaili niin, että tein ylösvedon! Tästä perämies antoikin kiitosta ja muistutti, että turha sinne väkisin on tunkea - jos ei oikene niin kokeillaan uudestaan. Lopulta vinkeässä sivutuulessa pompoteltiin baanalle ja rullattiin Zephyr arvoiseensa seuraan platan reunalle.
Kaksi lentokonetta, melko erilaisia
Tuulee tolleen
Hallin edessä oli Matin vanha tuttu FM-43. Hän oli lentänyt tällä koneella ensimmäisen kerran 28.10.1968, merkkipäivä on siis lähellä - FM-43 lennetty 43 vuotta sitten. Kone vielä hehkutteli lämpimänä, kun lähestyssämme kuullut lämmityskiidot oli juuri tehty.
Oli Fouga ja Fougamies
Hallista pöllähtikin ulos huoltojoukko Jyrki Laukkasen johdolla. Matti ja Jyrki olivat nähneet viimeksi armeija-aikoinaan Fougahommissa, ja juttua löytyi paljon ja heti.
Talviöljyjä sisään
Etuohjaamo
Takaohjaamo on sukellusvenemäisesti periskoopilla varustettu
Muna ja kana, Matti Parviaisen piirtämä laivuetunnus
Kävimme vielä pyörähtämässä sisällä hallissa. Kokoelma on kyllä uskomaton. Purtsikoiden ja muien päristimien lisäksi Migejä, Draken, Gnat, Gauntlet...harva sitä saa armeijasta lähtiessään kaluston mukaansa! Suosittelen kyllä käymään, jos lentsikat yhtään kiinnostavat.
Syysjärjestelyjä
PAM!
Suihkumoottori johon on laitettu kabiini päälle
Harakka ja evo-versio Harakka 2
Jatkosodan Messerschmitt-muistoja
Hallin edessä metsikössä on vuonna 1999 pystytetty muistomerkki jatkosodan lentolaivueelle. Hieno patsas pysäytti hetkeksi - kovia poikia...
Patsas
Ylivoimaa vastassa
Komea Mersu
Tutustuminen riitti ja lähdimme miettimään matkan jatkoa. Gauntlet sai yksipaikkaisena jäädä rauhaan, jatkettiin Zephyrillä.
Kalusto rivissä valmiina
Päätimme lentää Vesikselle kahville. Vastatuuli oli huima, 60-70 km/h. Yritin haeskella korkeuksillakin tyynempää mutta ei, ei löytynyt. Rintaman raja vaikutti hieman, pohjoispuolella oli aivan hieman tyynempää. Lusin harjoitus oli jo päättynyt ja kentälle pääsi normaalisti, siellähän oli jopa vilkasta!
Vesivehmaan kenttä
Valitettavasti kuppila oli kiinni. Kurkimme ikkunoista ja yritimme sisään lennonsuunnittelutiloihinkin. Tosin iPad ja Air Navigation Pro olivat siinä tarjoamassa yhtä hyvää tukea, eikä sinänsä haitannut ettei sisään päästy. Seinällä oli erinomainen infotaulu luetellen tärkeät taajuudet ja puhelinnumerot. Plaani Malmille kehiin vaan soittaen EFHF Briefingiin.
Odotellessa kurkimme vielä kentän kalustot läpi
Nätti Foxbat
Alkaakos Eurostar olla jo vähän vanhanaikainen?
Ei noin päin voi istua, painopiste menee väärin! Hassu visuaalinen vääristymä, Matti seisoo koneen takana.
Suunnitelma tehtiin vain yhteen suuntaan, Malmilta Kymiin. Eihän sitä koskaan tiedä, miten pitkään lentokentällä aikaa vierähtää. Heti nousun jälkeen kävi ilmi, että ilma oli tuulisen lisäksi aika puuskainen. Leppeää lilluttelua ei siis tullut mutta ei sillä niin väliä. Myötätuli vei kohti Kymiä 25 km/h työntäen.
Hallista pöllähtikin ulos huoltojoukko Jyrki Laukkasen johdolla. Matti ja Jyrki olivat nähneet viimeksi armeija-aikoinaan Fougahommissa, ja juttua löytyi paljon ja heti.
Kävimme vielä pyörähtämässä sisällä hallissa. Kokoelma on kyllä uskomaton. Purtsikoiden ja muien päristimien lisäksi Migejä, Draken, Gnat, Gauntlet...harva sitä saa armeijasta lähtiessään kaluston mukaansa! Suosittelen kyllä käymään, jos lentsikat yhtään kiinnostavat.
Tutustuminen riitti ja lähdimme miettimään matkan jatkoa. Gauntlet sai yksipaikkaisena jäädä rauhaan, jatkettiin Zephyrillä.
Päätimme lentää Vesikselle kahville. Vastatuuli oli huima, 60-70 km/h. Yritin haeskella korkeuksillakin tyynempää mutta ei, ei löytynyt. Rintaman raja vaikutti hieman, pohjoispuolella oli aivan hieman tyynempää. Lusin harjoitus oli jo päättynyt ja kentälle pääsi normaalisti, siellähän oli jopa vilkasta!
Odotellessa kurkimme vielä kentän kalustot läpi
Zephyr on ainakin moderni!
Matka Malmille sujui normaalisti, katseltiin vielä Hermanonkimaan talvikenttä - vähän oli märkä. Reissu sujui mukavasti ja tuulikin oli tyynempi loppumatkalla, hyttyset siivistä ja Malmin kuppilaan...mutta auh, sekin oli jo kiinni! Aukioloajat olivat muuttuneet arkisin ml. perjantai klo 16 asti, lauantaisin klo 17 saakka.