20.36
Ikarus C42 on yksi yleisimmistä ultrista, varsinkin koulutuskäytössä. Olen itse lentänyt enimmäkseen Zephyrillä mutta nyt saimme MILK-Ikaruksen Malmille ja päätin käydä verestämässä ylätasotuntumaa.
Matti tsekkailee kangaspuita. Uskaltaakohan tommoseen..
Kone saapui Malmin kakkosplatalle karkuun Hyvinkään Maxpo-messuja. Samanlaisia Ikaruksia asuu viereisessä hallissa useita, joten ulkonäkö on tuttu. Ei kun tutkimaan siis.
Koneeseen on helppo nousta, vaikka ovi ei ihan siipeen asti aukeakkaan. Istahdus kupin reunalle ja blob - sisällä ollaan. Tuoli on ihan mukava, säätöjä ei sitten tietenkään ole mihinkään suuntaan. Onneksi olen juuri keskikokoinen, standardi, kone sopii kokoiselleni (178 cm) hyvin.
Tuosta menee helposti sisään huonompipolvinenkin kaveri. Mulla se huonompi on oikea.
Ikaruksen ohjaamoergonomiassa useimmiten kommentoitu piirre on jalkojen välissä oleva kaasuvipu. Mukavastihan se sieltä kaivautuu esiin, vivun sivuliike sallii aika vapaan asettautumisen kuppi-istuimeen. Kaasu on aika herkkä, tottumatta saa äkkiä paljon kierroksia aikaan kun tökkää kepin eteen. Hyvin se kuitenkin toimi tässäkin tapauksessa.
Ikarus edestä. Isoa tuulilasia peittää sisällä koneen nokka, joka on lentoasennossa aika korkealla
Laippavipu katon etureunassa on erikoinen mutta sinänsä ihan ok. Taas tottumattomana jouduin varmistamaan laippojen poistumisen kunnolla - meinasin jättää ne ykkösasentoon. Laipathan sinänsä ovat tehokkaat ja toimivat, koneen voi tuoda maahan hyvin jyrkästi ja lyhyelle matkalle.
Ikaruksen ohjaamo. Tilaa on
Tässä Ikaruksessa ikä ei vielä näy, koneella on lennetty vasta railut 600 tuntia. Ohjaamo on siisti ja tilava. Mittaristo on järjestetty niin, että Tärkeät mittarit näkyvät hyvin ja moottorivalvontaa pitää vähän kurotella. Garmin 296 sopii nätisti keskelle, eikä auringonvalon kanssa pitäisi tulla ongelmaa kuten joskus Zephyrissä.
Variometri oli tässä yllättäen m/s, ei 100ft/min. Helpompi laskea näin purjelentäjänä. Nopeusmittari on normaali kmh ja korkeusmittari jostain syystä vähän väärässä - QNH-arvolla näytimme olevan 20 ft maan sisällä, vaikka olimme 57 ft maan päällä.
Kierroslukumittari ja sen vasemmalla puolella oleva trimmin asentoledi näkyvät hyvin. Trimmin logiikka tosin on hassu: sähkönappulat sauvan päässä toimivat suoraan selkäytimestä, mutta jotenkin tuo ledinäyttö toimii "toisin päin". Taas totuttelua.
Sähkönappulat ovat isoja, helppo käyttää. Tämän koneen radio ja transponder taas ovat pyöreitä minimalleja, varmaan totuteltavissa mutta pikkunäytöt tihrustuttavat 45-vuotiaan silmiä. Ryyppy, lämmitys ja imuilman esilämmitys löytyvät panelista, bensahana keskikonsolin sivusta. Pyöräjarru sauvan tyvessä oli tosi tehokas ja helppo käyttää.
Ikarus on hidas. Matkanopeus järkevällä moottorikierrosluvulla on vain 140-150 km/h, eikä kauheasti tee mieli työntääkään lisää paukkeen ja rytinän kasvattamiseksi. Jokin teipinpätkä oli tässä koneessa ilmeisesti vähän irrallaan, sillä lennolla kuului koko ajan häiritsevä räpätys. Siipien tyvistä tuli selkeä, virkistävä tuuletuspuhallus, tosin ilman säätömahdollisuutta. Nyt ymmärrän Ikaruslentäjien talvipukeutumisen.
Kaartelimme Degerin kautta kohti Nokkaa ja katselimme merimaisemia. Ylätason ja varsinkin tämän Ikaruksen hyvä puoli on näkymä suoraan alas, kun ovien ikkunat ovat isot. Tuuletusluukut toimivat hyvin, säätö on täysin portaaton joka suuntaan. Ketterä kone sallii kaarron melkein paikallaan.
Laskuun tullessa korkeutta oli loppuosan alussakin vielä riittoisasti, ja appiukko kehotti hidastamaan jo ajoissa. Tiesin jo kokemuksesta, Ikaruksen liito-ominaisuudet sallivat kuitenkin tarkan lähestymisen korkealtakin, moottori tyhjäkäynnillä tullaan alas eikä meinata. Vedättäen koneen sai erittäin pehmeästi tasan kynnykselle. Ilman moottoria kone vajoaa hyvin nopeasti, liitoluku on mopocessnan luokkaa (11).
Hyvin näkyy! Ylhäällä pilkottaa laippavipu.
Koneeseen on helppo nousta, vaikka ovi ei ihan siipeen asti aukeakkaan. Istahdus kupin reunalle ja blob - sisällä ollaan. Tuoli on ihan mukava, säätöjä ei sitten tietenkään ole mihinkään suuntaan. Onneksi olen juuri keskikokoinen, standardi, kone sopii kokoiselleni (178 cm) hyvin.
Tuosta menee helposti sisään huonompipolvinenkin kaveri. Mulla se huonompi on oikea.
Ikaruksen ohjaamoergonomiassa useimmiten kommentoitu piirre on jalkojen välissä oleva kaasuvipu. Mukavastihan se sieltä kaivautuu esiin, vivun sivuliike sallii aika vapaan asettautumisen kuppi-istuimeen. Kaasu on aika herkkä, tottumatta saa äkkiä paljon kierroksia aikaan kun tökkää kepin eteen. Hyvin se kuitenkin toimi tässäkin tapauksessa.
Ikarus edestä. Isoa tuulilasia peittää sisällä koneen nokka, joka on lentoasennossa aika korkealla
Laippavipu katon etureunassa on erikoinen mutta sinänsä ihan ok. Taas tottumattomana jouduin varmistamaan laippojen poistumisen kunnolla - meinasin jättää ne ykkösasentoon. Laipathan sinänsä ovat tehokkaat ja toimivat, koneen voi tuoda maahan hyvin jyrkästi ja lyhyelle matkalle.
Ikaruksen ohjaamo. Tilaa on
Tässä Ikaruksessa ikä ei vielä näy, koneella on lennetty vasta railut 600 tuntia. Ohjaamo on siisti ja tilava. Mittaristo on järjestetty niin, että Tärkeät mittarit näkyvät hyvin ja moottorivalvontaa pitää vähän kurotella. Garmin 296 sopii nätisti keskelle, eikä auringonvalon kanssa pitäisi tulla ongelmaa kuten joskus Zephyrissä.
Variometri oli tässä yllättäen m/s, ei 100ft/min. Helpompi laskea näin purjelentäjänä. Nopeusmittari on normaali kmh ja korkeusmittari jostain syystä vähän väärässä - QNH-arvolla näytimme olevan 20 ft maan sisällä, vaikka olimme 57 ft maan päällä.
Kierroslukumittari ja sen vasemmalla puolella oleva trimmin asentoledi näkyvät hyvin. Trimmin logiikka tosin on hassu: sähkönappulat sauvan päässä toimivat suoraan selkäytimestä, mutta jotenkin tuo ledinäyttö toimii "toisin päin". Taas totuttelua.
Sähkönappulat ovat isoja, helppo käyttää. Tämän koneen radio ja transponder taas ovat pyöreitä minimalleja, varmaan totuteltavissa mutta pikkunäytöt tihrustuttavat 45-vuotiaan silmiä. Ryyppy, lämmitys ja imuilman esilämmitys löytyvät panelista, bensahana keskikonsolin sivusta. Pyöräjarru sauvan tyvessä oli tosi tehokas ja helppo käyttää.
Varmasti komein maalaus kaikista maailman Ikaruksista!
Päästiinhän sitten lentoonkin! Rullaus Malmin 18:n odotukseen oli helppo, kone tottelee maassa hyvin.Nousu 100-hevosvoimaisella ykköslaippoja käyttäen pyrki nopeaksi. Trimmillä oli helppo säätää nousukulmaa ja pienentää sauvavoimaa, joka on Ikaruksessa melko suuri. Sivuttaisliike on kyllä kevyt, mutta pitkittäin sauva on rrraskas. Eipä siihen sauvaan kovin paljon tarvitse koskea, kun kone on trimmissä, kone lentää kuin itsekseen.
Menee kuin itekseen, minä vaan matkustan kyydissä
Ikarus on hidas. Matkanopeus järkevällä moottorikierrosluvulla on vain 140-150 km/h, eikä kauheasti tee mieli työntääkään lisää paukkeen ja rytinän kasvattamiseksi. Jokin teipinpätkä oli tässä koneessa ilmeisesti vähän irrallaan, sillä lennolla kuului koko ajan häiritsevä räpätys. Siipien tyvistä tuli selkeä, virkistävä tuuletuspuhallus, tosin ilman säätömahdollisuutta. Nyt ymmärrän Ikaruslentäjien talvipukeutumisen.
Laskuun tullessa korkeutta oli loppuosan alussakin vielä riittoisasti, ja appiukko kehotti hidastamaan jo ajoissa. Tiesin jo kokemuksesta, Ikaruksen liito-ominaisuudet sallivat kuitenkin tarkan lähestymisen korkealtakin, moottori tyhjäkäynnillä tullaan alas eikä meinata. Vedättäen koneen sai erittäin pehmeästi tasan kynnykselle. Ilman moottoria kone vajoaa hyvin nopeasti, liitoluku on mopocessnan luokkaa (11).
Mikäs siinä, mukavaa sunnuntailentelyä ja helppoa hallittavuutta! Liukkaampiin tottuneena jätän suosiolla matkalennot eri koneille, vaikka ero matka-ajassa ei varmasti mikään suurensuuri olekaan. Kokonaisuutena helppoa huvia, aika hitaasti.
Ja Ikaruksestahan kannattaa muistaa se, että sillä ei kovin lähelle aurinkoa kannata mennä.
Lähetä kommentti