15.41
Aamu Valencessa valkeni ja heti aamuyöstä ikkunassa oli vain sumua. Turhaanko tässä heräiltiin...no taksi oli joka tapauksessa tulossa, joten potkin Antinkin sängystä. Hieno hotelli, aika kallis ja varsinkin aamupalan hinta oli kiehtomaton, joten hyppäsimme kadulle syömään. Vieressä oli ihan aito ranskalainen kahvila!
Keskustassa sumu hälveni tosi pian ja katukahvin jälkeen ryntäsimme tuttuun Porscheen. Ökylentäjät eivät Volvoilla kulje - eikös?
Pelkäämäni säätila alkoi toteutua mitä lähemmäs kenttää mentiin. Kuka hölömö sen sinne laaksoon rakensi? Voi jotta sun jotta, tähänkö tämä päivä meni? Mikäs siinä kiva kaupunki mutta...
Tymä. Totaalinen vaakatymä. Ja taivas 10 metrin päässä näkyi kirkkaana. Suihkarit menivät yli. Voihan...
Tietenkin aurinko oli nousemassa ja varmaan se ajaisi sumun pois. Pitäisi päästä Ruotsiin tänään. Voi äh!
Sumu alkoi hälvetä aika nopeaa tahtia. Paikallinen Cirrus-mies (koneesta ja murteesta päätellen amerikkalainen) sanoi että "sekaan vaan, mä tunnen nää säät, tää kirkastuu". Oli menossa länteen, me olimme menossa pohjoiseen.
Reilun tunnin odotuksen jälkeen sumu hälveni kuin taikaiskusta. Hopi hopi matkaan! Ai niin viimeiset järjestelyt ja plaanit ja...
Viehättävä pieni kenttä on ollut siinä jo pitkään. Se Cirrus lähti Saksaan ja me tunaroimme kamoja koneeseen.
Lentäjien tilassa oli sekä tietokone että wlan. Printterikin toimi ja ranskalaisella järjestelmällä plaanin sai suoraan sisään. Wow!
Matkaan siis oli jo hoppu ja lykimme kamat koneeseen. Kabiinisuojus ei ehtinyt kuivua mutta melkein.
Lopulta olimme lähtövalmiita. Arvaamalla sään kehitystä olisimme pääässeet matkaan ehkä 1-1,5h aiemmin, mutta oudossa maastossa ei säätä oikein osaa lukea samanlailla kuin kotona.
Lähdimme siis kohti seuraavaa määränpäätä, Mainzia. Oli ollut hyvää aikaa katsella karttoja ja tavoite oli mahdollisimman kauas. Säätiedot olivat vähän epämääräisiä pohjoisessa joten Mainz varakenttineen oli hyvä valinta.
Seurasimme jokilaaksoa pohjoiseen vaivatta. Aina välillä piti vaihtaa tornia ja transponderikoodi säädettiin uusiksi. Antti kommunikoi, minä vain istuin ja pidin sauvasta kiinni. Maisemat olivat mahtavia. Vähän jännitti ne suihkareiden maaväylät - maasta 2500ft. Ylitimme ja ohitimme ne turvallisesti. Ilma-armeija taitaa harjoitella aika matalalla täällä päin.
Kovasti varoiteltuja ydinvoimaloita oli siellä ja täällä. Kieltoalueelle lentämisestä voi saada tonnien sakot. Vaikuttavin oli aamuisessa inversiossa sumutteleva laitos matkan varrella. Ihan kuin sieni!
Maasto oli vaihtelevaa. Vuoria oli siellä ja täällä ja sivulla. Antin reittiviiva väisti kaiken liian korkean, hienoa!
Lensimme monen kirjoista tutun paikan yli. Aika paljon enemmän Euroopassa asuu ihmisiä kuin Suomessa, paljon tiheämminkin. Väleissä on aukkoja ja autiota, lentokenttiä on paljon. Ihmetyttävät nämä kaavaprosessit ja Malmin kentän kanssa turaaminen, Suomi on kuitenkin verraten tyhjä maa.
Maastonmuotoja oli hauska arvioida. Onko tuon töyrään tehnyt vesi vai maanjäristys? Työnsikö alppimuodostelma tätäkin kohtaa ruttuun?
Ylängöillä oli retkeilyalueita, ruohokenttiä, lentokenttiä ja jopa lennokkikenttiä! Laskettelurinteitä, karavaanereita...sievää seutua.
Näillä seuduilla olimme hetken Baselin lennonneuvonnan ohjaamia.
Sekä Ranskassa että myöhemmin Saksassa näkyi tosi paljon noita valkoisia potkureita, jotka kurottavat välillä kovinkin korkealle. Niitä kannattaa oikeasti varoa ja kun niitä syntyy kuin sieniä sateella, pitää gepsit pitää ajan tasalla.
Matka taittui huimaa vauhtia. Lennonneuvonta (Flight information service) oli sujuvaa, mitä nyt aina pyysivät toistamaan echocharlieyankeezuludeltan. Hauskin keskustelu oli kyllä Ramsteinissa - tosi jenkkiaksentilla "rrrvvvamstein control, confirm your position is..." ja sitten millintarkka sijaintitieto. Joo konfirmoitiin ja saatiin lupa ylittää tuo B52-tukikohta, josta Vietnamiakin pommitettiin. Oli ihan ok-pituiset kiitotiet 09-27 ja 08-26 vierekkäin. Ks. http://en.wikipedia.org/wiki/Ramstein_Air_Base
Mainzia lähestyessä näkyvyys alkoi hieman suttuuntua. Varsinaisesti alla ei ollut pilveä, mutta sellaista heikkonäkyväistä usvaa. Maa näkyi kuitenkin koko ajan hyvin, joten jatkoimme suunnitellusti - matkaa oli enää muutama minuutti.
Lähestyimme kenttää ja saimme sieltä liikennetietoja. Gyrokopteri oli tekemässä läpäreitä. Lähestyimme suoraan loppuosaa. Kun kenttä alkoi näkyä, havaitsimme että korkeutta oli vielä liikaa - tein yhden ympyrän ja lasku onnistui hyvin. Rullasimme GA-parkkiin ja aloimme ihmetellä tilannetta.
Ihan hyvä legi 2h42 min. Kello oli sen verran vähän, että ryntäsimme briefingiin tutkimaan säitä - pääsisimmekö vielä eteenpäin?
Kenttää operoivat yhtiö ja yhdistys yhdessä. Lisätietoa mielenkiintoisesta operointimallista löytyy http://www.lfv-mainz.com/. Kenttä on seutukunnan liiketoiminnan tukifunktio, 23500 laskeutumista vuosittain.
Briefingissä säätiedot antoivat toivoa. Ruotsiin ei ehkä päästäisi, mutta isolta kartalta bongasimme Lüneburgin kentän, Hampurin eteläpuolelta. Soitin neljään eri numeroon ja lopulta sieltä vastasi vanhahko naishenkilö.
Kenttä on PPR eli etukäteislupa tarvitaan. Näin varmistetaan, että kentällä on lennonjohto paikalla (pakollista Saksassa). Pääsimme rouvan kanssa yhteisymmärrykseen siitä, että Lüneburgiin on ok tulla. "Ja ja willkommen hier bitte schön danke schön".
Ryhdyimme siis valmisteluun, plaania kehiin, kone tankille. Tankkauspaikalle oli menossa juuri toinenkin kone, Phenom 100 jota ohjaili joku mies radio-ohjattavalla Towbotillaan.
Antti kävi rullaamassa koneen tankkauspaikalle ja minä juttelin Phenom-miehen kanssa, hän ehti kiilata eteen. Kävi ilmi, että kone oli hänen omansa, vuosimallia 2013 ja tankkaili vain vähän (600 litraa) koska oli menossa Luxemburgiin tankkaamaan halvemmalla. Okei.
Odotellessa yksi turbiini-Cessna lähti koululennolle platalta. Kauhea melu ja pienen pieni naislentäjä opettajan kanssa.
Joku nuori jannu vei paria rouvashenkilöä näköalalennolle, alkusampanjat nautittiin siinä kentän portilla. Näytti kaikin puolin aktiiviselta kentältä ja hyvin monipuoliselta koko toiminta.
Kävin maksamassa laskeutumisen ja bensat. Huomasin vasta jälkeenpäin, että JETin ja AVGASin lisäksi tarjolla olisi ollut autobensaakin. No AVGASkin oli jotain reilut 2e/litra.
Tornissa työskenteli yksi vanha mies, joka hoiteli kaikein - lennonneuvonnan, bensanmyynnin, rahastuksen...
Rullasimme vapautuneesti lähtöpaikalle ja ilmoittelimme että lähdemme menemään. Tornista ei pahemmin kuittauksia kuulunut, kaarroimme proseduurin mukaan oikean kautta reitille.
Alkumatkasta ilmatila oli rajoitettu aika alas, onhan tuo kenttä suoraan Frankfurt am Mainin kiitotien jatkeella - kaukana tosin. Sää näytti alkuun vähän epäilyttävältä.
Saksassa kenttiä on kuitenkin niin paljon, että koko ajan oli varakenttä gepsissä kirkkaalla puolella.
Tuhnupilvet katosivat kuin tuhka tuuleen kun pääsimme Taunus-vuoriston yli. Oikealla laaksoissa tosin oli jonkin verran pilveä, mutta reitillä sää oli hyvä. Lensimme kohti nummia.
Jatkoimme illan hämärtyessä. Lentokenttiä ja vähän lentotoimintaakin näkyi pikkukentillä alhaalla. Nyt pystyimme lentämään jo vähän korkeammalla, ihan mukavaa ja sujuvaa.
Lopulta kuulimmekin jo Lüneburgin liikenteen ja ilmoittelimme saapumisestamme. Yksi Piperi siellä teki läpäreitä, mutta lennonjohtaja oli kovin hämmentyneen kuuloinen - "oletteko ilmoittaneet tulostanne" - "Joo, frau sejase tai jotain". Hän selvitti meidät laskuun.
Laskun jälkeen muutama paikallinen kaveri tuli tervehtimään ihmeissään. Kävi ilmi, ettei viesti ollut mennyt torniin asti. Vastaanotto oli mitä ystävällisin ja kone työnnettiin halliin yöpymään.
Kenttä on harrastekenttä armeijan parakkien vieressä. Nurmikko oli vähän moukkuinen mutta pitkä ja leveä. Kaverit esittelivät paikan ja toimintaa.
Kentällä on lennetty yli 100 vuotta ja nyt sitä pyörittää lentokerho http://edhg.de/.
Lennonjohdosta pompannut Frank vei meidät keskustaan hotelliin. Hän tunsi paikkakuntalaiset ja esitteli paikkoja ja kuskasi - ihan kuin olisi kotiinsa tullut!
Historia huokui sekä kaupungista että hotellista - Bremer Hof. Suosituksen mukaan söimme illallisen hotellissa.
Suositus ei ollut turha. Söimme varmaan yhden parhaita pihvejä ikinä tuolla. Kävimme vielä kaupungilla kävelemässä ja siirryimme sitten unten maille odottamaan seuraavan aamun säitä.
Päivän reitti
Tämä jäikin reissun pisimmäksi siirtymiseksi yhden päivän aikana. Kaikki sujui hyvin ja sää suosi. Aamulla pähkäiltiinkin jo, pääsisikö siitä jotain kautta livahtamaan jo Suomeen asti - ei päässyt, mutta siitä lisää myöhemmin
2 Responses to "RV-6 - Ranskasta Saksaan"
23. marraskuuta 2014 klo 20.10
23. marraskuuta 2014 klo 20.11
Lähetä kommentti