22.31
Lentopelkoinen lentämään
Timo Hyvönen
efhf, fly-in, Kuhmon Ilmailukerho, lentokoneet, matkalento, suoritukset, Timo, video, yleistä
Vaimollani on ollut onni syntyä ilmailuperheeseen. Hänen isänsä teki pitkän uran lentäjänä Ilmavoimissa ja Finnairilla. Marika pääsikin nuorena matkaamaan paljon sekä perheen kanssa että yksin pitkin maapallon eri puolia. Pienkoneeseen hän ei ollut koskaan päässyt, vaikka isä oli lennonopettajanakin. Ei vaan ollut sattunut osumaan sellaista ajankohtaa.
Convairin puikoissa, sujui jo nuorempanaJostain syystä lentäminen alkoi kuitenkin hiljalleen pelottaa. Alumiiniputkilon sisään kantautuvat kolinat, surinat, äänet ja ilmassa ollessa yllättävät heilahtelut alkoivat hiljalleen kammottaa. Koneessahan matkustaja ei voi mitenkään vaikuttaa kohtaloonsa. Asiaa pahentaa se, ettei ohjaamoon näy eikä voi yhtään tietää, mitä siellä tehdään tai mitä tapahtuu.
Perillekin näköjään päästiin. Kuva on 70-luvulta.
Minä taas olen harrastanut nuorena purjelentoa (1981 alkaen). Kun muutimme aikanaan Tapanilaan, Malmin lentoaseman läheisyyteen, kävimme satunnaisesti lasten kanssa kentän kuppilassa istuskelemassa. Siitä alkoi toistakymmentä vuotta kestänyt hivuttautuminen kohti porttia, joka johti lopulta myös vuonna 2009 moottorilentämiseen. Reittikoneillakin olen lentänyt työmatkoja välillä kulta- ja hopeakorteillakin niin, etten ole osannut pelätä niitäkään.
Oma lentokone
Ilmailun sietämätön keveys hiipi tuntoihini lopulta niin syvälle, että hankimme oman lentokoneen, vaikka sillä ei lisäkseni kukaan muu lentänytkään - lapset nyt käväisivät kyydissä mutta se siitä. Vaikka suurin osa lentämisestä onkin vapaa-ajanmatkailua, ovat työmatkat lähimaissa nopeutuneet ja helpottuneet. Koneemme RV-6 taas on niin järkyttävän mukava, että vuosittaiset lentomäärät ovat nousseet melkoisiksi.
Miten tästä saisi yhteistä aikaa?
Lentoretkillä ja muuten matkoilla erikseen oleminen on ajan mittaan tylsää eikä ainakaan edistä avio-onnea. Keskustelimme silloin tällöin siitä, lähtisikö Marika mukaan, mutta pelko oli liian iso. Lentopelon syitä on vaikea, jos ei mahdoton selittää: se nyt vain pelottaa. Siksi kaikenlainen vakuuttelu lentämisen turvallisuudesta ja pelon turhuudesta on turhaa, todennäköisesti vain pahentaa tilannetta. Keskustelimme kuitenkin silloin tällöin pienkoneista ja lentoretkistä.
Kesä 2018 oli erityisen hieno
Kesä 2018 oli säiden ja ajankäytön kannalta erinomainen lentomatkailuun. Olin itse lopettanut työt maaliskuun puolivälissä, joten keväällä retkeilin yksin mm. Virossa, Latviassa ja kauimpana Göteborgissa.
Heinäkuun alussa sovimme appivanhempien kanssa viikonloppureissun Pärnuun ihan vain oleskelemaan. Appi-Matti oli saanut pitkään vaivanneet jalkansa kuntoon, joten päädyimme lähtemään hänen kanssaan retkelle lentäen, kun vaimot tulisivat vähän myöhemmin laiva-bussi-yhdistelmällä lomailemaan.
Matka-ajan ero on merkittävä
Lähdimme paluumatkalle Pärnusta samaan aikaan, naiset bussilla ja me miehet lentäen. Vähän reilun puolen tunnin päästä olimme jo Suomenlahdella, ja lähetin kuvan vaimojen Viking Linesta. Se oli vielä matkalla Tallinnaan.
Asiaa vielä selkeyttäkseni lähetin saapumiskuvan Malmiltakin. Naiset olivat vielä puolivälissä Pärnun ja Tallinnan välillä, kun me olimme jo laskeutuneet.
Timo ja Matti jo Malmilla, rouvat vasta Märjamaassa
Myöhemmin Marika kertoi, että tämä oli yksi selvä syy lähteä pienkoneessa ilmaan peloista huolimatta. Matka-aikojen ero on niin merkittävän suuri.
Kuhmossa kaikki on toisin - Fly In rohkaisi
Kuhmon perinteinen Fly In järjestettiin heinäkuussa, ja Marika oli ensimmäistä kertaa mukana paikan päällä - vielä tosin juna-bussimatkaillen. Kentällä oli paljon lentäjiä, iltaisin oli mukavia juttuja, meininki oli rento ja sää erinomainen.
Kuhmo Fly In kokosi taas perusjengin kokoon. Huom - 2019 on kerhon 50-vuotisjuhlafly-in, ks. www.kuik.fi
Olimme jutelleet yhdessä lentämisestä pariin otteeseen fly inin aikana. Olin saanut jo yhden hieman pelokkaan pikkupojan lauantaina ilmaan, vaikka hän vähän alkoikin arastella katsojien huimasta vakuuttelusta, miten turvallista lentäminen on. Lopulta kabiinin kiinnilaiton jälkeen hänkin rauhoittui ja ilmaan päästyämme suorastaan innostui asiasta.
Jossain vaiheessa lauantai-iltana tyyntä järveä katsellessa Marika lopulta lipsautti, että jos sunnuntaina on yhtä tyyni ilma, voisi hän ehkä mahdollisesti harkita kyytiin lähtemisen arvioinnin suunnittelua. Vähän epävarmaa, mutta kuitenkin
Ilta-aurinkoa Kuhmo Fly Inin iltajuhlapaikalta, Kuhmon keskustasta
Sunnuntailennolle
Sunnuntaina fly in -väki lähti matkoihinsa hiljalleen. Kenttä tyhjeni ja hiljeni. Lopulta paikalla ei enää ollut kuin pari juniori-ilmailijaa ja me. Totesin, että nyt on aika.
Junnut ovat tietenkin aina valmiita lähtemään ilmaan ja Marika yritti tyrkyttää heitä kyytiin. Heille on oma aikansa, vaimo on tietenkin tärkein. Lopulta sovimme, että lähdetään kokeilemaan, miltä ohjaamo tuntuu.
Asettauduimme hiljaisella kentällä kaikessa rauhassa paikalleen. Kiinnitimme turvavyöt, kävimme läpi laitteet ja mittarit. Näytin, miten ohjaan konetta ja mihin ohjainten pitää päästä esteettä.
Sen jälkeen kävin läpi sen, miten edettäisiin. Ensin rullataan kiitotien toiseen päähän niin, että ohjaamon tärinä ja äänet tulevat selkeiksi. Sen jälkeen päätetään, lähdetäänkö ilmaan vai ei.
Hei me rullataan!!
Päästyämme koekäyttöpaikalle juttelimme vielä hetken siitä, miltä ohjaamo tuntui - kaikk ok, näkyvyys on hyvä ja Zulujen aktiivivaimennus peittää äänet. Kävimme siis läpi seuraavat toimet: teen koekäytön, sen jälkeen lähdemme nousukiitoon ja nousemme suoraan eteenpäin rauhallisesti. Jos alkaa tuntua pahalta tai paniikilta, palaamme välittömästi kentälle eli lennämme niin lähellä, että laskeutumaan pääsee vähintään minuutissa. Kerroin myös, että ilmassa saattaa olla pientä termiikkiä kuuman päivän lopuilla, mutta koneen heilahtelu ei ole vaarallista.
Tämä ja yleisön poissaolo rauhoittivat niin, että sain lähtöluvan. En tiedä, kumpaa siinä vaiheessa jännitti enemmän, mutta nousu oli täysin normaali.
Eka kertaa ilmassa pienkoneessa
Ilma oli tyyni ja aurinkoinen. Nousin aivan suoraan kohti länttä, en halunnut kallistaa konetta heti alkuun. Lopulta saavutimme sopivan korkeuden n. 1000 jalkaa maasta. Kerroin, että alan nyt kaartaa hiljalleen kohti Kuhmon keskustaa.
Kaikki hyvin vaikka kallistutaankin?
Kaarto sujui hyvin. Keskustaa lähestyessä oli pienenpientä termiikkiä, mutta se ei tuntunutkaan pahalta. Jutella ei pahemmin tarvinnut, kaikki keskittyminen oli tuntemusten sulattelussa. Hiljalleen kuitenkin Marikan olo alkoi rentoutua, ja katsoimme hieman paikkakuntaa.
Tuli sieltä lopulta pieni hymykin
Lento ei ollut pitkä, 16 minuuttia. Nousimme ilmaan klo 18.04 mikä oli aikana erinomainen: tyyntä, helle oli tappanut kelin eikä enää ollut niin kuumaakaan. Lento meni hyvin, ei tullut paha olo eikä pelko noussut pahasti pintaan. Laskeuduimme 18.20 ja lasku oli tähän mennessä lentourani pehmein ja paras. Aivan mainio kokemus kokonaisuutena!
Kuhmon juniori-ilmailijat olivat vielä odottamassa kentällä, kun palasimme
Yhteenvetona siis:
- rauhallinen valmistautuminen ajoissa, ei kiirettä
- hyvä sää
- mahdollisuus palata heti maahan jos tuntuu siltä
- käydään läpi, mitä koneessa tapahtuu nousun, lennon ja laskun aikana
- ei kallistella pahasti
- ei mennä liian korkealle
Kuhmon lentokentän lentokonehalli
Lentopelkoa hälvensi paljon se, että koko ajan näkyi, mitä tapahtuu ja mitä lentäjä tekee. Heilahdukset ja kolinat olivatkin ymmärrettäviä. Tieto hälventää tuskaa.
Mitäs sitten tapahtui
Aloimme ensilennon jälkeen käydä ilmassa aika usein. Pelko pieneni lento lennolta. Vähänkin pidempi tauko on pahasta. Koostin tähän mitä kaikkea loppukesän aikana teimme.
Valokuvia Helsingin edustalta
Lentoretki Pyhtään uuden lentokentän avajaisiin
Retki Räyskälään
Iltalentoja Stadin edustalla
Kymin avointen ovien päivät
Nummelan ilmailupäivä
Nummelassa mukana oli eväätkin - ruokailimme purjekonehallissa ja tulimme Kiikalan kautta kotiin
Savikossa pyörähtämässä
Hankimme hassut, samanlaiset lippikset. Tuulipukuja ei ole vielä.
Päivälentojakin
Iltapäiväretki Hankoon, kävimme Makaronitehtaalla syömässä
Hangon kenttä on vähän sivussa, joo
Lentelytunnelma rentoutui koko ajan
Pidempiäkin matkoja päästiin tekemään. Suomessa on kenttiä mukavasti pysähdyksiä varten. Ensimmäinen pidempi keikka vei syyskuussa pohjoiseen.
...Woikosken testiradan ohi...
...Varkauteen, jossa kävelimme Jari-Pekkaan syömään ja jatkoimme...
..ylen huimien maisemien kautta Kuhmoon mökille.
Kuhmon keskusta
Vanhempani rakensivat mökin Lentua-järven rannalle vuonna 1975, mutta se on ollut käytännössä saavuttamaton 8 tunnin ajomatkan takia. Lentäen matka kestää alle 2 tuntia, joten mökille saattaa tulla enemmänkin käyttöä.
Mökkirantaa - täällä on rauhallista.
Paluumatkalla kävimme Mikkelin golfkerholla syömässä
:)
Syksyisempiä auringonlaskuja katsomassa
Kesän mittaan ehdottelin muutaman kerran retkeä Viroon, lentäähän Rakvereen alle puoli tuntia Malmilta. Lopulta lähdimme kuitenkin DA40:llä Pehun kyytiin käymään Tallinnassa. Kone on vakaa ja moderni, joten tämä kokemus helpotti meripelkoa. Ensi kesänä sitten itsekin.
Meren yli Tallinnaan
Toyota Avensis...eikun Diamond DA-40, OH-WOW
Ummeljoella sienestämässä, Utissa pyörähtämässä
Porin ilmailupäivässä Peuralan Jukkaa moikkaamassa...
....ja paluumatkalla Piikajärvellä grill-inissä kavereiden kanssa!
Tatteja hakemassa Oripäästä kotimatkalla
Syksyllä tarvitaan jo pipo - kabiinissa on lämmitys, heikko sellainen
Forssassa syysretkellä
Yhteiset retket ovat olleet aivan erityisiä. Lentokenttätutut alkavat tulla nyt yhteisiksi. Ei ole kiire kotiinkaan kun koti on mukana. On paljon mukavampaa retkeillä ja mennä vaikkapa syömään johonkin uuteen paikkaan, kuten Hangossa teimme. Uusia kokemuksia tulee paljon puolin ja toisin.
Lentopelko pysyy poissa tarpeeksi säännöllisellä ja tiheällä lentämisellä, mutta pienkone ei auta täysin liikennekoneeseen. Isoissa koneissa on edelleen outoja ääniä, selittämättömiä heilahduksia, outoja liikkeitä - eikä pilotteja näe.
Tässä vielä lyhyt video yhdestä syyskuun iltalennosta. Maisemat auttavat kyllä lieventämään sitä pelkoakin paljon ja toivottavasti näistä kokemuksistakin on apua. Ilmailu on ihanaa!
13.35
Säve, Göteborgin Malmi
Timo Hyvönen
Olin jo pitkään lupaillut
vierailla Göteborgissa vanhan työkaverini Peterin luona, kunnes nyt kesäkuussa tuli
tilaisuus. Säätiedotus lupasi kirkkaita ja Peter oli saanut lauttasaunansa
valmiiksi – lähdin siis testaamaan tuon MarinBastun.
Sauna on hyvä syy mihin tahansa, mutta toinen syy oli käydä lopultakin tutustumassa Säveen, Göteborgin kaupunkilentokenttään lentämällä. Olin aiemmin käynyt siellä vain maata pitkin.
Säveäkin on yritetty sulkea
Säven lentokenttä on vanha
sotilaskenttä 1940-luvulta, ja sen vieressä on yksi Ruotsin mielenkiintoisimpia
ilmailumuseoita Aeroseum. Museo on rakennettu vanhaan ydinpommisuojaan, jossa
Drakenit ja Viggenit aikanaan odottelivat kolmatta maailmansotaa.
Päälentokenttä Torslandan
sulkemisen (1977) myötä yleisilmailu siirtyi Säveen, kun Landvetter rakennettiin
kauas keskustasta ja varattiin liikennekoneilla. Kenttää kehitettiin raskaammallekin
liikenteelle ja 1984 kiitotietä pidennettiin 400 metriä. Swedavian, Volvon ja
Göteborgin kaupungin yhteisomistuksessa kenttä sai ympäristöluvan ja nimettiin
vuonna 2000 Göteborg City Airportiksi. Ryanair otti kentän tukikohdakseen 2001
ja kohta sieltä lennettiinkin reittilentoja 25 kohteeseen Euroopassa.
Säve airport hotel
Säve oli
reittiliikennekäytössä 2001-2015 ja matkustajia oli parhaimmillaan 800 000
vuodessa.. Kenttä suljettiin pikaisesti matkustajaliikenteeltä kun havaittiin,
etteivät rullaustiet kestä liikennekoneita. Lopulta kenttä päätettiin sulkea
kokonaan ja käyttää maa-alueet ”johonkin muuhun”, yhtenä vaihtoehtona iso
moottorirata.
Vuonna 2016 kentän alueineen kuitenkin osti Serneke-niminen
kehitysyhtiö ja jatkoi toimintaa vuonna 2017 valvomattomana kenttänä. Hyvin nopeasti
yhtiö pääsi sopimukseen kentän käytöstä tukikohtana poliisi-, pelastus- ja vartiohelikoptereille.
Tämän ansiosta kentälle oli taloudellisesti mahdollista palauttaa valvottu
ilmatila ja lennonvarmistuspalvelut.
Nyt kenttä on vilkas, aikatauluttamattoman
liikenteen tukikohta lähellä Göteborgin keskustaa. Rakennukset ovat kuin uusia,
palvelut liikenneyhteyksiä lukuunottamatta hienot – kentällä on paljon työpaikkoja ja mm. iso
kongressihotelli. Lisätietoa löytyy https://www.saveflygplats.com/.
Malmi - Säve
Suunnittelin reitin SkyDemonilla käytännössä suoraan Göteborgiin: Malmi – NOKKA – melunvaimennusalueen ympäri – LUPET – BOHUS ALE – Säve. Kone laskeskeli itsekseen matka-ajat sen hetken tuulien mukaan, kokosi matkan varrelle osuvat lennonjohdot, NOTAMit, kenttätiedot ja piirsi kartan reitistä. Printtasin briefing packin karttoineen mukaan matkalle.
Aika hyvä briefingpaketti
Demoni kokoaa myös karttalehdet matkalle
Aika hyvä briefingpaketti
Demoni kokoaa myös karttalehdet matkalle
Lähtövalmiina - matkaan pääsin puolenpäivän jälkeen.
Kohti NOKKAa. Itä on pilvinen, Ruotsi aurinkoinen
Moikka Stadi
Moikka Eesti
Sain selvityksen lentopinnalle 75 aikalailla heti Helsingin edustalla. Vastatuuli oli kohtuullinen ja matkanteko normaalia hitaampaa, mutta matka eteni.
Heti kohta korkealle, Vantaan tutka toimii hyvin
Yleensä olen lentänyt
mantereiden välin Ahvenanmaan läheltä RUNGAn kautta. Nyt valitsin kuitenkin
reitillä suorempaan olevan LUPETin, jonne matka Malmilta kesti tällä tuulella
puolitoista tuntia. Ylitin valtakunnan rajan oikeastaan huomaamatta
valvomattomassa.
Jatkoin kohti Tukholmaa kunnes Sweden control kutsui minua. Heti vastattuani kutsuun sain selvityksen ”you are cleared directly to your destination on this altitude”. WHAT?! MITÄ?! Mitä ihmettä se sanoi, siis selvitys suoraan Göteborgiin koko Ruotsin yli tästä rajan läheltä?! Kyllä, kysyin ja sain vahvistuksen, selvä suoraan Säveen.
Tukholman reunoilla oli kumpupilviä, joita jouduin vähän kiertelemään. Pilvien väleistä vilahteli Tukholman lentokenttiä, käytössä olevia ja lakkautettuja. Lensin aivan Tukholman keskustan yli, Bromman vierestä ja jatkoin kohti järviä. Oikeastaan mitään ihmeellistä ei tapahtunut, lennonjohtajat olivat tyypillisen mukavia ja proaktiivisia.
Suljettu Tullingen sotilaslentokenttä , ks http://www.forgottenairfields.com/sweden/stockholm/tullinge-s616.html
Eväänä oli vain tölkki kokista, riitti hyvin
Olin suunnitellut lentäväni Vätternin yli aktiivisten rajoitusalueiden välistä, mutta koska lensin koko ajan valvotussa, nappasi lennonjohtaja minut kiinni ja komensi vektorisuuntimaan sotaharjoittelujen ohi vähän kauempaa. Eihän VFR-lentäjä nyt tietenkään ole kunnon koulutusta saanut kompassisuuntiin, mutta elektroniikan ja normaalin ymmärryksen kanssa kaikki onnistui hyvin. Järvien jälkeen sainkin moikat ja saavuin valvomattomaan, Sweden Controlin alueapujen varaan.
Skövden kohdalla tulikin
hämmennys. Kenttä oli kyllä kiinni ja ilmatila valvomatonta, mutta kentän radiotaajuudeksi
oli merkitty 122.330. Ei siis 122.325 tai 122.350 vaan tommonen epämääräinen. En
osannut säätää sitä radiooni, joten Skövden tyhjä ilmatila jäi kuulematta
ilmoituksia ohilennostani.
Jatkoin suoralla reitillä kohti Säveä. Kuuntelin Landvetterin tutkaa, tosi hiljaista. Pyysin ja sain luvan jatkaa korkealla ”or below”. Lennellessä sain tutkalta liikenneilmoituksia poliisikoptereista, jotka kyllä juttelivat tutkan kanssa ruotsia. Ohittelin useampia pikkukenttiä, niitä on Göteborgin ympärillä aika monta. Ilmoitin sitten kuitenkin aikanaan kun lähdin liukuun kohti BOHUS ALE -ilmoittautumispistettä. Vaivuttuani pois Landvetterin ilmatilasta sain edelleen ilmoituksia koptereista, vaikka ne olivatkin vähän sivummalla. En kyllä nähnyt yhtään ilmassa.
Lopulta huutelin Säven taajuudella ilmoitusta ja voila – Säven lennonjohto vastasi! Lennonjohto kentällä avattiin jälleen huhtikuussa.
Vårgårda tai Alingsås
Tuuli oli alempanakin
melkoisen kova mutta suoraan kiitotien suuntainen. Laskeuduin helteiselle Säven
kentälle ja rullasin ohjeiden mukaan bensa-asemalle. Lento kesti hurjat 3h43min,
oli hiki ja pissitti mutta perillä oltiin ilman oikeasaaan mitään ihmeellistä.
Kenttä on lähellä merta
Säve 01/19 1085*45m torni 119.055
Platalla tankkaamassa, tuloilmoituskuva kotiin
Toteutunut reitti oli aika suora
Parkkeeratessani pari kunnossapitokaveria ajoi paikalle ja kyseli normaalit – mistä oot tulossa, tulitko fly iniin. Kävi ilmi, että viikonloppuna kentällä olisi ollut paikallisen lentokerhon syntymäpäivä fly-in, mutta siihen en ollut varautunut aikataulussani. Lopuksi kaverit viittasivat vielä kentällä pörisevää porukkaa ja yhtä Pipistreliä: ”Tuolla on muuten täysin sähköinen lentokone”. Mitäh, senhän piti tulla ensin Suomeen?!
Sähkölentokone
Kävi ilmi, että tehtaan esittelykone (Italian rekisterissä) oli paikalla jo nyt viikonloppua varten. Kone lensi esittelyjä ja mm. Göteborgin pormestaria käytettiin ilmassa seuraavana päivänä. En valitettavasti ehtinyt jäädä juttelemaan asiasta tarkemmin.
Parkkeerasin ja peittelin koneen, keräsin kamani ja lähdin fillaroimaan taittopyörälläni sovittuun tapaamissatamaan.
Kone parkkiin ja polkemaan satamaan
Vastatuulessa matka-aika oli 3h43 min
Säven lentokenttä on Hisingen ”saarella” ja kaverini asuu toisella, joten auton ollessa varattuna vaimolleen hän tuli hakemaan minut veneellä läheisestä venesatamasta.
Lentokone - polkupyörä - vene
Vartin fillaroinnin ja puolen tunnin venematkan jälkeen olimmekin perillä saunarannassa. Ilta oli hieno, aurinko laski Pohjanmereen, söimme parasta lihaa ikinä ja saunoimme kunnolla.
Lentokenttä oikealla ylhäällä, vihreä pyöräreitti ja sininen venereitti kohteeseen
Pohjanmeri saunan terassilta, https://marinbastun.se/
Göteborgista Säveen ei oikein pääse julkisilla
Aamulla siirryimme julkisilla Göteborgin keskustaan ja kävimme vanhan firmamme toimistolla moikkaamassa kavereita. Jäin
keskusrautatieasemalle etsimään reittiä lentokentälle ja paluumatkalle.
Valitettavasti julkisen liikenteen yhteydet kentälle oli kutistettu lähes
nollille, olihan kenttä sulkemisuhan alla ja poissa toiminnasta muutaman kuukauden.
Lopulta päädyin pyöräilemään koko matkan, reilut 14 km. Google opasti läpi lähiöiden
pyöräteitä pitkin. Ehkä olisi pitänyt ottaa taksi.
Kone odottelikin kentällä hyvässä seurassa.
Ei oo soirona
Kentällä vietin vielä
hetken lentokerholaisten kanssa ihmetellen sähkö-Pipistreliä ja tulevan fly
inin mielenkiintoista ohjelmaa. Puhujat olivat todellakin huipulta, Göteborg
haluaa olla ”miljövänlig” kaupunki joten myös ilmailun sähköistyminen
kiinnostaa.
Electro latauksessa
Mittaristo
Fly in -juhlaohjelmaa
Rouva pormestari juttelee kenttäyhtiö Serneken ihmisten kanssa
Kerhon edustaja ja tehtaan lentäjä poseeraavat
Kyllä, tämä Electro on kaksipaikkainen
Reittisuunnittelua
Päätin lentää kotiin jo
tutun Stegeborgin kentän kautta. Laitoin Stegeborg-kontakteille varoitukseksi sähköpostin,
josko voisin tankata siellä – ei välttämätöntä mutta halvempaa.
Kyselin
vinkkejä paikallisilta – voiko Ruotsissa lentää ilman plaania, pääseekö
eteenpäin jos vaan pyytelee aikanaan. He kertoivat, että homma toimii yleensä ihan
normaalisti ja joustavasti ottamalla yhteyttä ennen valvottua ilmatilaa lennonjohtoon
ja pyytämällä selvitykset. Päätin kokeilla, millaista hässäkkää siitä syntyisi.
Poimin mukaan myös aurinkolasini, jotka jätin yöksi odottamaan lentokentälle
Kysyin kerholaisilta, millaisella
suunnitelmalla Sävestä pääsisi lähtemään. Kaverit neuvoivat kysymään ajankohtaiset
neuvot tarkemmin tornista, olihan se ollut toiminnassa uudestaan vasta pari
kuukautta.
Soitin lennonjohtoon ja
aloin kysellä ruotsiksi, mikä olisi normiproseduuri jolla pääsisin kentältä
ilmaan ja BOHUS ALEsta ulos. ”Onnistuisikohan tämä helpommin suomeksi” yllätti
housut kintuissa, lennonjohtajahan oli suomalainen! Ei mitään byrokratiaa,
pyydä rullata ja lähdet käytössä olevalta kiitotieltä. Hupsis.
Yritin vielä maksaa
laskeutumismaksun, mutta toimisto oli tyhjä. Soitin päivystysnumeroon mutta kaverit
olivat jossain muualla ja toivottivat hyvää matkaa. Täytin tietolomakkeen ja
sainkin myöhemmin postitse laskun kentältä, yöpymisineen n. 50€. Riisuin koneen
peitteet, poimin kentältä sinne edellisenä päivänä jättämäni aurinkolasit ja
pakkasin pyörän koneeseen. Harmitti vähän lähteä juuri ennen juhlia, mutta
halusin kotiin viikonlopuksi.
Valmiina nousuun
Sävestä Stegeborgiin http://www.stegeborg.se/
Syötin SkyDemoniin reitin
ja sain briefing-packiin matkan radiotaajuudet, NOTAMit ym. Lennonjohto antoi
normaalit lähtöilmoitukset ja häivyin pois valtovusta BOHUS ALEn kautta. Matkalla
ei ollut mitään ihmeempiä esteitä tai hidasteita. Lensin alkumatkan Landvetterin
TMA:n alla valvomattomassa ja nousin sen jälkeen taas 7000 jalkaan. Tällä
kertaa olikin myötätuuli, joten matka sujui, maanopeus oli välillä lähes 200
kts.
Kiva keli. Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää!
Totuuden hetki koitti
Visingsön kohdilla, kun aloin lähestyä Östgöta TMA:ta. Ilmoitin aikeeni asiallisesti.
Lennonjohtaja kysyi hetken kuluttua, onko minulla lentosuunnitelmaa. Ei oo. ”Cleared
to Östgöta Terminal area 7000 ft” tuli vastaus. Okei!
Stegeborgin hotelli (valkoinen keskellä) on kentän vieressä. Vasemmalla salmessa on lossi ja ravintola.
Suora reitti, suurin osa valvomattomassa
Lentoaika oli vähän yli tunti
Parkkeerasin koneen muiden joukkoon ja yritin soittaa bensamiehelle. Numerosta vastasi ravintolan työntekijä, joka sanoi ettei hän ole juuri nyt paikalla. No, ei tässä kiire, tein plaanin Suomeen Swedavian mainiolla järjestelmällä (rekisteröityminen maksutonta ja nopeaa) valmiiksi tunnin päähän ja lähdin etsimään ruokapaikkaa.
Ei bensaa tänään. Takana olevan SE-AJA näin myöhemmin Kuressaaressa, vain pari päivää ennen kuin se tuhoutui Latviassa.
Nurmikenttä on miellyttävä käytössä
Kävelin ensin väärään suuntaan hotellille ja näin hienon kartanonkin, kunnes löysin lossirannan Hamnskrogiin, http://www.stegeborg.se/mat-dryck/stegeborgs-hamnkrog/. Päivän lounas oli tuoretta kalaa lähirannasta ja tarjoilijakin oli suomenkielinen – tosin alkuaan virolainen. Sain respasta bensamiehen suoran numeron, mutta hän vastasikin yllättäen Tukholmasta työmatkalta. Oh well, bensaa oli vielä neljäksi tunniksi, joten ei hätää. Yleensä bensaa kyllä on saanut ajoissa sopimalla.
Hotelliin on kentältä vain parisataa metriä
Lounasta Hamnskrogissa
Etualalla olevan Dynamicin lentäjät lähtivät samoihin aikoihin Trosaan ja kutsuttelivat käymään siellä tankilla. Kenttä olisikin ollut aikalailla matkan varrella, mutta en nyt lähtenyt käymään.
Pikkukenttiä on Ruotsin itärannikollakin useita
Stegeborg-Malmi
Tein tällä kertaa plaanin vielä suorempaan, NISIXin kautta. SkyDemon keräsi ajantasaiset NOTAMit ja herjaili aktiivisista vaara-alueista Hangon tienoilla joten laitoin viivan kiertämään ne.
Aktivoin plaanin noustuani ilmaan ja pyytelin ja sain nousta korkealle. Tällä kertaa kommunikointitarvekin oli minimaalinen, kun lentelin alueiden ulkopuolella.
Ruotsinmaa kun taakse jää...
Tiirailin laivoja ja muita maisemia, Ruotsi jäi taakse, Ahvenanmaa ja Viron rannikko pilkottelivat. Ylitin rajan taas huomaamatta.
Viron rannikko siintää taas
Koska Suomessa ei vaadita tulevalta liikenteeltä ilmoitusta, kuuntelin vain liikennekoneiden jutustelua aluelennonjohdon kanssa.. Olin lentänyt muutaman minuutin Suomen ilmatilassa kun lennonjohtajan hermo petti – ”OH-XTH Tampere” ”OH-XTH” ”Radio check”. Tiedossa oli mutta haluttiin varmistaa, hyvä.
Rannikkoa pitkin Malmille
Loppumatka oli tasainen, Vantaan tutka selvitti lentämään korkealla kunnes Kirkkonummen kohdilla lähdin liukuun alas kohti kotia. Malmi-PPR:n muistin tehdä vielä kun Ruotsin rannikolta kuului nettiä, ja laskeuduin vähän ennen seitsemää. Tulomatka oli kiertotiestä riippumatta lähes tunnin nopeampi kuin menomatka, tuulet puhaltavat.
Mukava, mielenkiintoinen reissu, hyvää lennonjohtopalvelua kaikin puolin, hieno Säven kenttä ja erityisesti mainio rantasauna!
Suora reitti Stegeborg-Malmi
Yhteensä matka kotiin itään vei kolmisen tuntia.