Pari kivaa pikkuvimpainta lentoretkille

Timo Hyvönen

, ,

Olen hankkinut ilmailun helpottamiseksi muutaman pikkuvimpaimen, joista on ollut eri tilanteissa paljonkin iloa ja hyötyä. Lentokassissa on mukana perustavaraa - mato-onki, renkaanpaikkausvälineet, sytkäri jne. Työkaluja pidän yleensä matkoilla mukana sen verran että saan tarvittaessa edes jotain puuhasteltavaa, jos jotain pientä huoltoa tai korjausta tarvitaan.

Ajan mittaan tulee varmaan vielä paljon muutakin hyödyllistä, tässä kolme kilkettä jotka olen itse kokenut käteviksi.

Varavirtaa hätätilanteisiin

Tänäkin talvena on ollut muutaman kerran kovempia pakkasia. Lentsikka-akku ei kylmänä kovin montaa käynnistysyritystä kestä, käynnistystekniikan on syytä olla hyvä.

Nykyaikainen akkuteknologia on kehittynyt ihan hirvittävästi, ja erilaisia, tehokkaita apukäynnistimiä löytyy paljon. Ensimmäisen kerran pääsin kokeilemaan moista kun olin ilmeisesti vahingossa napannut laturin breakerin auki matkalla Vesivehmaalle. Tervosen Miksa tarjosi silloin Telwinistään  virtaa ja pikkupurnukka kesti monta starttausyritystä.

Hankin itse kertaluonteista autokäyttöä varten Ruotsissa Teknikmagasinetista tällaisen pienemmän kiinalaisen Onan Q Pro -käynnistimen. Opeteltuani käyttämään sitä (ohjeet kannattaa näköjään inssinöörinkin lukea) sain pari kertaa kovimmilla pakkasilla sen riittävän potkaisun koneen käynnistämiseen. Olen pitänyt tätä nyt ladattuna mukana varsinkin korpikentille lentäessä, sinne ei viitsisi yksikseen jumiin jäädä. Tämä lataa hyvin myös iPadia ja iPhonea jos GPS niistä imee liikaa virtaa. Laitteen voi muuten ladata siitä melkein tyhjästä lentsikan akustakin. Kyllä tekniikka on ihmeellistä.


Apukäynnistin auttaa aina

Lämmintä kabiiniin

Koneen käynnistyvyyttä auttaa talvella paljon moottorin lämmittäminen mutta minulla myös kabiinin lämmitys, sillä koneen akku sijaitsee ohjaamon lattialla. Joissain tapauksissa olen nähnyt käytettävän normaalia auton lämmityspuhallinta (1000W tms) joka puhaltelee vartin välein vartin. Tässä voi tietenkin muotoutua paikkoihin kondensaation kautta vettä, kun tila lämpenee ja jäähtyy vuorotellen.

Kaverien kautta löytyi tällainen 150W laitekaappilämmitin, joka voi olla talvella puhaltamassa suhteellisen edullisesti jatkuvasti. Lämmitin säätyy itsekseen lämpötilan mukaan eikä paina paljon mitään (300g). Suunnittelen kiinteää asennusta.

Puhallin on pieni, telineen teki kaverini joka osaa oikeasti peltitöitä


 Tässä vielä puhaltimen malli, muita malleja löytyy Stegon webistä ja tilata voi Farnellilta

 Tuossa se yleensä puhaltelee, lämmin ilma etenee kojetaulun taakse ja pitää sähköt kuivina.

Pikkufillari peräkonttiin

Olen nyt satunnaisesti kuskannut taittopyörää reissuilla mukana. Valitsin itse 20-tuumaisen Takashin 7 vaihteella, kannattaa mitata tavaratilan koko ja arvioida kantavuus. Tämä painaa 13,8 kg joten mahtuu hyvin mukaan. Napavaihteet toimivat hyvin.

Taittopyörä taittuu takakonttiin

Olen ajellut tällä sujuvasti 3-5 km matkoja kentiltä esim. erilaisiin museoihin, toki varmaan bensaakin voisi hakea - tai kokista. Yksin matkatessa tavaraa mahtuu tähän koneeseen mukaan pyörän lisäksi vähintään riittävästi. Asettelu peräkonttiin vaatii pientä (ei siis suurta) näppäryyttä ja erillinen kuormaverkko pitää pyörän paikallaan.
0 Responses to "Pari kivaa pikkuvimpainta lentoretkille"

Lähetä kommentti