Ilmailun riemua

Heinäkuun kuumuudessa olin minäkin ajatellut vuosien tauon jälkeen lähteä ihan suunnitelmalliselle matkalennolle purjekoneella. Eihän nyt sovi hyvää taitoa taannuttaa käyttämällä aina moottoroituja lentimiä. Perjantain mainion harjoituslennon innoittamana ryntäsinkin lauantaina Hyvinkäälle purjelentämään.

Lauantai-aamuna pari kaveria jo olikin kentän reunalla tiiraamassa taivasta. Kirkasta oli kymmenen aikaan, ei pilviä...ehkä pari pientä pullahdusta jotka haihtuivat nopeasti. Keliä odotellessa kokosimme lentoleiriltä palanneen LS-8:n - sainkin sen käyttööni täksi päiväksi.

Päätin termiikkiennusteen ja mutu-tuntuman pohjalta kerhon kartalta että hyvä reitti voisi olla Hyvinkää-Selänpää-Urjala-Hyvinkää - näytti silmällä siltä että se voisi olla sen 300 kilsaa. Sen jälkeen alkoikin päivän melkeinpä vaikein osuus. Halusin tietenkin ottaa loggerin mukaan lennolle, että saisin suoritukseni dokumentoitua. Loggerin, sen johtojen, akun ja tietokoneyhteyden selvittelyn sekä luonnollisesti tarvittavien sovellusten asennuksen jälkeen aloin saada reittiä piirrettyä VL-managerilla.

Eipä softan käännepisteistä löytynyt Selänpäätä - äh, no pannaan Jaala. Samalla joku polttariporukka kyseli vessoja ja kaikkea. Yritä siinä nyt sitten samalla saada apuja Robinilta puhelimitse. Tuskailun jälkeen homma taisi onnistua ja latasin reitin loggeriin - 344 km EFHF-Jaalan kirkko - Urjala - EFHF. Lopultakin pääsin viiveen jälkeen viemään koneen kentän päähän.

Vinttaukset sujuivat mallikkaasti uusilla naruilla. Tyynestä kelistä huolimatta korkeutta tuntui tulevan. Toiset pysyivät taivaalla, toiset eivät. Keli näytti liian kuivalta matkalentoon joten jätin vesipullon täyttämättä, katsotaan nyt jos tunnin-pari jaksaisi räpistellä. Vuorollani sain koneen vintturinaruun kiinni ja vvoooouuuhhouuuuuu lensin kohti stratosfääriä!

Lentomatka alkoi onnellisesti. Vinttauksesta lensin siihen todennäköisimpään nostopaikkaan, lasivillatehtaan mustan katon päälle - kyllä, se toimi. Ei aikaakaan kun pää kolisi pintarajoihin ja siirryin kohti koillista. Hautausmaan jälkeen tuli toinen hyvä nosto, kohti Oittia ja taas päästiin ylös. Pitäisikös tästä sittenkin lähteä matkalle NO PITÄISI TIETENKIN! Keli oli kuivaa mutta mitäs sitten, nostoja tuntui riittävän ja vieläpä voimakkaina.

Lentelin kohti Lahtea ja Jaalaa. Matkalla kuulin parin moottorikoneen lähestyvän Hyvinkäätä ja kerroin purjelentotoiminnasta. Taisin hämätä sekä itseni että erään moottorilentäjän sotkemalla epähuomiossa paineasetuksia - Tampereen QNH 1013:n sijaan käytin tietenkin Hyvinkään QFE:ta 1001. Lentelin hetken samalla korkeudella jonkin ohittavan vesitason kanssa, joka myöhemmin ottikin yhteyttä kertoen aikeistaan liikenteelle. Ei se tainnut huomata, meni sen verran kaukaa ohi.

Tunnin lennon jälkeen olin jo Lahden itäpuolella. Ensimmäistä kertaa matkalla korkeus pääsi tipahtamaan vähän alle kilometrin. Kuivassa kelissä ei paljon muuta keinoa ole löytää nostoja kuin lentää eteenpäin, kohti hakkuuaukeaisia maisemia. Se toimi taaskin, kohta olin yli 1500 metrissä ja lähestyin Jaalaa. Välillä vähän janotti, taisi olla vähän nälkäkin.

Loggerin näyttö kertoi mainiosti käännepisteen kompassisuunnan ja etäisyyden. Kymmenisen kilometriä ennen Jaalaa lähdin liukuun kohti käännepistettä. Hyvät kantavat alueet tunkivat menoa eikä nostoihin tarvinnut jäädä pyörimään. Loggerin piipitys alkoi vähän ennen kaunista kirkkoa. Harmi ettei tullut otettua kuvaa, pitää varmaan käydä uudestaan.

Käännös kohti Urjalaa ja melkein samoja jälkiä takaisinpäin. Nostoja löytyi. Pari tuntia oli jo mennyt, matkaa taitettu vasta alle puolet. Ehtiiköhän tässä...samalla Päijänne alkoi hankaloittaa lentämistä. Nostoja ei oikein löytynyt. Länsituuli tappaa termiikin? Toimisikohan se paremmin järven eteläpuolella? Golfkentän päällä alkaa nostaa...eiku...

Korkeus hupeni uhkaavasti. Päätin jatkaa Lahden keskustan yli pois järven vaikutuksesta. Olikohan se keskusta hieno, eipä paljon ehtinyt katsella. Mistä nosto? Tuolla pelto, siihen mahtuu jos on pakko..ja lyhyt matka keskustaan odottelemaan kyytiä tai junalle hakemaan autoa.

Korkeutta oli enää 425 metriä kun Suomen teollisuus astui apuun. Salpakankaan teollisuusalueen mustat katot höyrysivät ilmaa huimaa vauhtia ylöspäin ja kone alkoi taas tavoitella taivaita. Tuota pikaa korkeutta oli taas kilometri enemmän. Aikaa oli kulunut kuitenkin jo sen verran, ettei Urjala tuntunut houkuttavalta. Korkeutta olisi jo melkein suoraan liitoon kotiin..mutta katsotaas vielä!

Jatkoin kohti Hämeenlinnaa ja keli tuntui vain paranevan. Nostoja oli sopivin väliajoin, eikä jokaiseen tarvinnut edes kaartaa. Hämeenlinnan Rautaruukin tehtaan katto ei tällä kertaa toiminut vaikka yritin. Järven toinen puoli toimi taas - kuten yleensä aina.

Lentelin kantavissa/nostavissa kohti Renkoa. Hetken epäilin jo lentäväni aallossa, kun nousin suoralla 300 metriä. Urjalaan oli loggerin mukaan alle 50 km, mutta kello oli jo liikaa. Janotti ja selkääkin vähän jomotti. Lähdin kotiin.

Korkeutta riitti eikä kiirettä ollut. Kaartelin ja katselin maisemia.

Loppuliuku oli rauhallinen 1100 metristä Tervakosken kohdilta, korkeutta jäi ylikin. Selkeästi harjoittelun paikka, optimaalinen lähtö kohti maalia. Tähän auttaa varmasti myös koneen kiinteän loggerin/gps:n käytön opettelu, nyt sen hyöty jäi vain sähkövariometriin. Laskukierros alkoi korkeuden poistolla ja lasku oli 4h17 minuuttia lähdöstä.