Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit
22.31
Lentopelkoinen lentämään
Timo Hyvönen
efhf, fly-in, Kuhmon Ilmailukerho, lentokoneet, matkalento, suoritukset, Timo, video, yleistä
Vaimollani on ollut onni syntyä ilmailuperheeseen. Hänen isänsä teki pitkän uran lentäjänä Ilmavoimissa ja Finnairilla. Marika pääsikin nuorena matkaamaan paljon sekä perheen kanssa että yksin pitkin maapallon eri puolia. Pienkoneeseen hän ei ollut koskaan päässyt, vaikka isä oli lennonopettajanakin. Ei vaan ollut sattunut osumaan sellaista ajankohtaa.
Convairin puikoissa, sujui jo nuorempanaJostain syystä lentäminen alkoi kuitenkin hiljalleen pelottaa. Alumiiniputkilon sisään kantautuvat kolinat, surinat, äänet ja ilmassa ollessa yllättävät heilahtelut alkoivat hiljalleen kammottaa. Koneessahan matkustaja ei voi mitenkään vaikuttaa kohtaloonsa. Asiaa pahentaa se, ettei ohjaamoon näy eikä voi yhtään tietää, mitä siellä tehdään tai mitä tapahtuu.
Perillekin näköjään päästiin. Kuva on 70-luvulta.
Minä taas olen harrastanut nuorena purjelentoa (1981 alkaen). Kun muutimme aikanaan Tapanilaan, Malmin lentoaseman läheisyyteen, kävimme satunnaisesti lasten kanssa kentän kuppilassa istuskelemassa. Siitä alkoi toistakymmentä vuotta kestänyt hivuttautuminen kohti porttia, joka johti lopulta myös vuonna 2009 moottorilentämiseen. Reittikoneillakin olen lentänyt työmatkoja välillä kulta- ja hopeakorteillakin niin, etten ole osannut pelätä niitäkään.
Oma lentokone
Ilmailun sietämätön keveys hiipi tuntoihini lopulta niin syvälle, että hankimme oman lentokoneen, vaikka sillä ei lisäkseni kukaan muu lentänytkään - lapset nyt käväisivät kyydissä mutta se siitä. Vaikka suurin osa lentämisestä onkin vapaa-ajanmatkailua, ovat työmatkat lähimaissa nopeutuneet ja helpottuneet. Koneemme RV-6 taas on niin järkyttävän mukava, että vuosittaiset lentomäärät ovat nousseet melkoisiksi.
Miten tästä saisi yhteistä aikaa?
Lentoretkillä ja muuten matkoilla erikseen oleminen on ajan mittaan tylsää eikä ainakaan edistä avio-onnea. Keskustelimme silloin tällöin siitä, lähtisikö Marika mukaan, mutta pelko oli liian iso. Lentopelon syitä on vaikea, jos ei mahdoton selittää: se nyt vain pelottaa. Siksi kaikenlainen vakuuttelu lentämisen turvallisuudesta ja pelon turhuudesta on turhaa, todennäköisesti vain pahentaa tilannetta. Keskustelimme kuitenkin silloin tällöin pienkoneista ja lentoretkistä.
Kesä 2018 oli erityisen hieno
Kesä 2018 oli säiden ja ajankäytön kannalta erinomainen lentomatkailuun. Olin itse lopettanut työt maaliskuun puolivälissä, joten keväällä retkeilin yksin mm. Virossa, Latviassa ja kauimpana Göteborgissa.
Heinäkuun alussa sovimme appivanhempien kanssa viikonloppureissun Pärnuun ihan vain oleskelemaan. Appi-Matti oli saanut pitkään vaivanneet jalkansa kuntoon, joten päädyimme lähtemään hänen kanssaan retkelle lentäen, kun vaimot tulisivat vähän myöhemmin laiva-bussi-yhdistelmällä lomailemaan.
Matka-ajan ero on merkittävä
Lähdimme paluumatkalle Pärnusta samaan aikaan, naiset bussilla ja me miehet lentäen. Vähän reilun puolen tunnin päästä olimme jo Suomenlahdella, ja lähetin kuvan vaimojen Viking Linesta. Se oli vielä matkalla Tallinnaan.
Asiaa vielä selkeyttäkseni lähetin saapumiskuvan Malmiltakin. Naiset olivat vielä puolivälissä Pärnun ja Tallinnan välillä, kun me olimme jo laskeutuneet.
Timo ja Matti jo Malmilla, rouvat vasta Märjamaassa
Myöhemmin Marika kertoi, että tämä oli yksi selvä syy lähteä pienkoneessa ilmaan peloista huolimatta. Matka-aikojen ero on niin merkittävän suuri.
Kuhmossa kaikki on toisin - Fly In rohkaisi
Kuhmon perinteinen Fly In järjestettiin heinäkuussa, ja Marika oli ensimmäistä kertaa mukana paikan päällä - vielä tosin juna-bussimatkaillen. Kentällä oli paljon lentäjiä, iltaisin oli mukavia juttuja, meininki oli rento ja sää erinomainen.
Kuhmo Fly In kokosi taas perusjengin kokoon. Huom - 2019 on kerhon 50-vuotisjuhlafly-in, ks. www.kuik.fi
Olimme jutelleet yhdessä lentämisestä pariin otteeseen fly inin aikana. Olin saanut jo yhden hieman pelokkaan pikkupojan lauantaina ilmaan, vaikka hän vähän alkoikin arastella katsojien huimasta vakuuttelusta, miten turvallista lentäminen on. Lopulta kabiinin kiinnilaiton jälkeen hänkin rauhoittui ja ilmaan päästyämme suorastaan innostui asiasta.
Jossain vaiheessa lauantai-iltana tyyntä järveä katsellessa Marika lopulta lipsautti, että jos sunnuntaina on yhtä tyyni ilma, voisi hän ehkä mahdollisesti harkita kyytiin lähtemisen arvioinnin suunnittelua. Vähän epävarmaa, mutta kuitenkin
Ilta-aurinkoa Kuhmo Fly Inin iltajuhlapaikalta, Kuhmon keskustasta
Sunnuntailennolle
Sunnuntaina fly in -väki lähti matkoihinsa hiljalleen. Kenttä tyhjeni ja hiljeni. Lopulta paikalla ei enää ollut kuin pari juniori-ilmailijaa ja me. Totesin, että nyt on aika.
Junnut ovat tietenkin aina valmiita lähtemään ilmaan ja Marika yritti tyrkyttää heitä kyytiin. Heille on oma aikansa, vaimo on tietenkin tärkein. Lopulta sovimme, että lähdetään kokeilemaan, miltä ohjaamo tuntuu.
Asettauduimme hiljaisella kentällä kaikessa rauhassa paikalleen. Kiinnitimme turvavyöt, kävimme läpi laitteet ja mittarit. Näytin, miten ohjaan konetta ja mihin ohjainten pitää päästä esteettä.
Sen jälkeen kävin läpi sen, miten edettäisiin. Ensin rullataan kiitotien toiseen päähän niin, että ohjaamon tärinä ja äänet tulevat selkeiksi. Sen jälkeen päätetään, lähdetäänkö ilmaan vai ei.
Hei me rullataan!!
Päästyämme koekäyttöpaikalle juttelimme vielä hetken siitä, miltä ohjaamo tuntui - kaikk ok, näkyvyys on hyvä ja Zulujen aktiivivaimennus peittää äänet. Kävimme siis läpi seuraavat toimet: teen koekäytön, sen jälkeen lähdemme nousukiitoon ja nousemme suoraan eteenpäin rauhallisesti. Jos alkaa tuntua pahalta tai paniikilta, palaamme välittömästi kentälle eli lennämme niin lähellä, että laskeutumaan pääsee vähintään minuutissa. Kerroin myös, että ilmassa saattaa olla pientä termiikkiä kuuman päivän lopuilla, mutta koneen heilahtelu ei ole vaarallista.
Tämä ja yleisön poissaolo rauhoittivat niin, että sain lähtöluvan. En tiedä, kumpaa siinä vaiheessa jännitti enemmän, mutta nousu oli täysin normaali.
Eka kertaa ilmassa pienkoneessa
Ilma oli tyyni ja aurinkoinen. Nousin aivan suoraan kohti länttä, en halunnut kallistaa konetta heti alkuun. Lopulta saavutimme sopivan korkeuden n. 1000 jalkaa maasta. Kerroin, että alan nyt kaartaa hiljalleen kohti Kuhmon keskustaa.
Kaikki hyvin vaikka kallistutaankin?
Kaarto sujui hyvin. Keskustaa lähestyessä oli pienenpientä termiikkiä, mutta se ei tuntunutkaan pahalta. Jutella ei pahemmin tarvinnut, kaikki keskittyminen oli tuntemusten sulattelussa. Hiljalleen kuitenkin Marikan olo alkoi rentoutua, ja katsoimme hieman paikkakuntaa.
Tuli sieltä lopulta pieni hymykin
Lento ei ollut pitkä, 16 minuuttia. Nousimme ilmaan klo 18.04 mikä oli aikana erinomainen: tyyntä, helle oli tappanut kelin eikä enää ollut niin kuumaakaan. Lento meni hyvin, ei tullut paha olo eikä pelko noussut pahasti pintaan. Laskeuduimme 18.20 ja lasku oli tähän mennessä lentourani pehmein ja paras. Aivan mainio kokemus kokonaisuutena!
Kuhmon juniori-ilmailijat olivat vielä odottamassa kentällä, kun palasimme
Yhteenvetona siis:
- rauhallinen valmistautuminen ajoissa, ei kiirettä
- hyvä sää
- mahdollisuus palata heti maahan jos tuntuu siltä
- käydään läpi, mitä koneessa tapahtuu nousun, lennon ja laskun aikana
- ei kallistella pahasti
- ei mennä liian korkealle
Kuhmon lentokentän lentokonehalli
Lentopelkoa hälvensi paljon se, että koko ajan näkyi, mitä tapahtuu ja mitä lentäjä tekee. Heilahdukset ja kolinat olivatkin ymmärrettäviä. Tieto hälventää tuskaa.
Mitäs sitten tapahtui
Aloimme ensilennon jälkeen käydä ilmassa aika usein. Pelko pieneni lento lennolta. Vähänkin pidempi tauko on pahasta. Koostin tähän mitä kaikkea loppukesän aikana teimme.
Valokuvia Helsingin edustalta
Lentoretki Pyhtään uuden lentokentän avajaisiin
Retki Räyskälään
Iltalentoja Stadin edustalla
Kymin avointen ovien päivät
Nummelan ilmailupäivä
Nummelassa mukana oli eväätkin - ruokailimme purjekonehallissa ja tulimme Kiikalan kautta kotiin
Savikossa pyörähtämässä
Hankimme hassut, samanlaiset lippikset. Tuulipukuja ei ole vielä.
Päivälentojakin
Iltapäiväretki Hankoon, kävimme Makaronitehtaalla syömässä
Hangon kenttä on vähän sivussa, joo
Lentelytunnelma rentoutui koko ajan
Pidempiäkin matkoja päästiin tekemään. Suomessa on kenttiä mukavasti pysähdyksiä varten. Ensimmäinen pidempi keikka vei syyskuussa pohjoiseen.
...Woikosken testiradan ohi...
...Varkauteen, jossa kävelimme Jari-Pekkaan syömään ja jatkoimme...
..ylen huimien maisemien kautta Kuhmoon mökille.
Kuhmon keskusta
Vanhempani rakensivat mökin Lentua-järven rannalle vuonna 1975, mutta se on ollut käytännössä saavuttamaton 8 tunnin ajomatkan takia. Lentäen matka kestää alle 2 tuntia, joten mökille saattaa tulla enemmänkin käyttöä.
Mökkirantaa - täällä on rauhallista.
Paluumatkalla kävimme Mikkelin golfkerholla syömässä
:)
Syksyisempiä auringonlaskuja katsomassa
Kesän mittaan ehdottelin muutaman kerran retkeä Viroon, lentäähän Rakvereen alle puoli tuntia Malmilta. Lopulta lähdimme kuitenkin DA40:llä Pehun kyytiin käymään Tallinnassa. Kone on vakaa ja moderni, joten tämä kokemus helpotti meripelkoa. Ensi kesänä sitten itsekin.
Meren yli Tallinnaan
Toyota Avensis...eikun Diamond DA-40, OH-WOW
Ummeljoella sienestämässä, Utissa pyörähtämässä
Porin ilmailupäivässä Peuralan Jukkaa moikkaamassa...
....ja paluumatkalla Piikajärvellä grill-inissä kavereiden kanssa!
Tatteja hakemassa Oripäästä kotimatkalla
Syksyllä tarvitaan jo pipo - kabiinissa on lämmitys, heikko sellainen
Forssassa syysretkellä
Yhteiset retket ovat olleet aivan erityisiä. Lentokenttätutut alkavat tulla nyt yhteisiksi. Ei ole kiire kotiinkaan kun koti on mukana. On paljon mukavampaa retkeillä ja mennä vaikkapa syömään johonkin uuteen paikkaan, kuten Hangossa teimme. Uusia kokemuksia tulee paljon puolin ja toisin.
Lentopelko pysyy poissa tarpeeksi säännöllisellä ja tiheällä lentämisellä, mutta pienkone ei auta täysin liikennekoneeseen. Isoissa koneissa on edelleen outoja ääniä, selittämättömiä heilahduksia, outoja liikkeitä - eikä pilotteja näe.
Tässä vielä lyhyt video yhdestä syyskuun iltalennosta. Maisemat auttavat kyllä lieventämään sitä pelkoakin paljon ja toivottavasti näistä kokemuksistakin on apua. Ilmailu on ihanaa!
14.22
GoPro on napannut hyvän osuuden action-kameroiden markkinoista. Vanha SD-Heroni sai arvoisensa hautajaiset, kun se lopulta hajosi fyysisesti. Vaikka iPhonella saa maniota videota, hankin nyt HD Hero Black 3+:n videokameraksi.
Paketissa tuli muutama perusteline, toivottavasti vanhan kameran liittimet ovat vielä jossain laatikoissa tallessa. Vanhathan ovat yhteensopivia keskenään.
Siinä niitä palasia on. Vedenpitävä teline on vakuuttava ja paljon paremman oloinen kuin aiemmassa mallissa
Uusi kamera on paljon pienempi kuin vanha ja mekaaniselta olemukseltaan paljon jämäkämpi. Selvä ero vanhaan on akku (vanhassa patterit) ja lataus USB:n kautta. Kaukosäädinkin on mukana, mutta iPhonen GoPro-app tekee sen aika tarpeettomaksi. Nyt kuvan näkee ja sitä voi tähtäillä puhelimesta wifi-yhteyden kautta.
GoPro app iPhonessa. Näpräpräp
Testailin kameraa jouluna ja kävin lentelemässäkin sen kanssa. Muutama havainto:
- akku kestää lopulta aika vähän aikaa, jos kameraa ei sammuta kun sitä ei käytä. Pitää opetella tunnistamaan lataustilanne ja wifi-säädöt tuosta appista (ja muistaa sammuttaa virta välillä).
- wifi tai jokin kuumentaa kameraa kovasti, jokin taitaa viedä paljon virtaa
- laitteen "natiivi"-liittymä (kamerassa) on sinänsä ihan looginen, mutta lähes yhtä hankala käyttää kuin ennenkin. Eipä sitä paljon tarvitse käyttääkään kun on toi app
- firmware-päivitys on helppoa - ohjeet löytyvät hyvin GoPro-webistä. Toisaalta, miksi näitä pitää päivitellä?
Kuvanlaatu on hyvä. Black 3+ on sarjan huippumalli, mutta aloin kyllä miettiä olisiko silverillä tms. pärjännyt. Tuo paras kuvanlaatu on sellaista, jota ei taida ikinä tarvita (tai sitä tarvitsevat lähinnä elokuvausalan ammattilaiset).
Telineitähän tuohon kameraan löytyy sitten vaikka kuinka. Listauksia saa googlella, esim. http://www.digitarvike.fi/gopro_muut_osat ja Flightforumilla asiasta on keskusteltu mm. tässä ja tässä. Kerhojen käytännöt koneisiin kiinnittämisestä vaihtelevat (mm. imukuppeja ei aina voi käyttää).
Käsittelemätön kuva Helsingin edustalta 25.12.2013.
Kokosin tämän videon testiksi joulupäivän lennolta. Alla myös vertailuksi vanha vintturinousu, joka on otettu SD-Herolla. Uudemmassa videossa moottorin surina tuli kyllä hyvin videolle mutta peitin sen silti. Vanhassa videossa äänikin on mukana (purjelento on hiljaisempaa). Hyvin tuo uusikin kamera äänen nappaa, paremmin kuin vanha.
Testilento uuden kameran kanssa Stadin päällä
Vanha SD-Hero toimi myös ihan hyvin. Sinne jää maapallo
Loppujen lopuksi - ei se kyllä kamerasta ole kiinni vaan kuvaajasta. Hyviä kuvia tällä kameralla saa, nyt pitää vain suunnitella, mistä niitä ottaa. Toivottavasti kevään ja kesän mittaan löytyy paljon kuvattavaa!
Paketissa tuli muutama perusteline, toivottavasti vanhan kameran liittimet ovat vielä jossain laatikoissa tallessa. Vanhathan ovat yhteensopivia keskenään.
Siinä niitä palasia on. Vedenpitävä teline on vakuuttava ja paljon paremman oloinen kuin aiemmassa mallissa
Uusi kamera on paljon pienempi kuin vanha ja mekaaniselta olemukseltaan paljon jämäkämpi. Selvä ero vanhaan on akku (vanhassa patterit) ja lataus USB:n kautta. Kaukosäädinkin on mukana, mutta iPhonen GoPro-app tekee sen aika tarpeettomaksi. Nyt kuvan näkee ja sitä voi tähtäillä puhelimesta wifi-yhteyden kautta.
GoPro app iPhonessa. Näpräpräp
- akku kestää lopulta aika vähän aikaa, jos kameraa ei sammuta kun sitä ei käytä. Pitää opetella tunnistamaan lataustilanne ja wifi-säädöt tuosta appista (ja muistaa sammuttaa virta välillä).
- wifi tai jokin kuumentaa kameraa kovasti, jokin taitaa viedä paljon virtaa
- laitteen "natiivi"-liittymä (kamerassa) on sinänsä ihan looginen, mutta lähes yhtä hankala käyttää kuin ennenkin. Eipä sitä paljon tarvitse käyttääkään kun on toi app
- firmware-päivitys on helppoa - ohjeet löytyvät hyvin GoPro-webistä. Toisaalta, miksi näitä pitää päivitellä?
Appissa kuvaa voi katsella isonakin. Jostain luin että tuo 720 sopii parhaiten liikkuvan kuvan kuvaamiseen. Tosi hyvä apu kameran suuntaamiseen.
Telineitähän tuohon kameraan löytyy sitten vaikka kuinka. Listauksia saa googlella, esim. http://www.digitarvike.fi/gopro_muut_osat ja Flightforumilla asiasta on keskusteltu mm. tässä ja tässä. Kerhojen käytännöt koneisiin kiinnittämisestä vaihtelevat (mm. imukuppeja ei aina voi käyttää).
Käsittelemätön kuva Helsingin edustalta 25.12.2013.
Kokosin tämän videon testiksi joulupäivän lennolta. Alla myös vertailuksi vanha vintturinousu, joka on otettu SD-Herolla. Uudemmassa videossa moottorin surina tuli kyllä hyvin videolle mutta peitin sen silti. Vanhassa videossa äänikin on mukana (purjelento on hiljaisempaa). Hyvin tuo uusikin kamera äänen nappaa, paremmin kuin vanha.
Testilento uuden kameran kanssa Stadin päällä
Vanha SD-Hero toimi myös ihan hyvin. Sinne jää maapallo
Loppujen lopuksi - ei se kyllä kamerasta ole kiinni vaan kuvaajasta. Hyviä kuvia tällä kameralla saa, nyt pitää vain suunnitella, mistä niitä ottaa. Toivottavasti kevään ja kesän mittaan löytyy paljon kuvattavaa!
0.19
Lapsille pitää pakottaa harrastuksia, ja pienellä vihjailulla sain pojat haluamaan radio-ohjattavaa helikopteria. Ajattelin, josko se haastaisi jonkin aikaa ja ilmailuinto heräisi.
Kaiken maailman nettikauppoja on myymässä jos minkämoisia lentolaitteita. Päätin lähteä katsomaan, millainen se entinen SIL-shop, nykyinen Ilmailukauppa on. Aaro lähti valitsemaan kopterin väriä.
Jossain täällä...
Navigaattori on maailman pelastus. Olisi kannattanut käyttää heti alusta alkaen, nyt piti harhailla vähän.Tiesin vain katuosoitteen ja seutusuunnan. No, Tuusulantietä ja sieltä se lopulta löytyi...harmaa iso talo. Jossain täällä se kauppa on.
Tuolla yläkerrassa. Aja luiskaa ylös.
Teollisuuskompleksissa tosiaan paisteli jo Ilmailukaupan mainoksia ja ovikin löytyi. Kauppa on auki aika hyviin aikohin.
Aamusta iltaan
Varsinainen kohde löytyi melkein heti ja valinnaksi jäi väri. Myyjä auttoi suosittelemalla oikeaan hyllyyn ja kertomalla tämän aloittelijamallin ominaisuuksista ja siitä, miksi se olisi sopiva vasta-alkajalle. Varoitti vielä - tämä ei sitten ole lelu vaan ihan oikea radio-ohjattava.
Aaro lupasi lennättää sitä ahkerasti. Valkkasimme siis tämän kopterin - http://www.ilmailukauppa.fi/shopnew/product_info.php?cPath=49&products_id=6412
Valkoinen, sen pitää olla valkoinen
Kaupassa oli paljon, paljon tavaraa. Lennokkeja, osia, tarvikkeita lentäjille, ah ja voi. Sorruin ostamaan samalla polvitelineen iPadillekin. Hieno, ei halpa. Kaikkea olisi ollut paljon, karkuun äkkiä!
Tarvikkeita
Lennokkeja
Kopterin mukana saimme pienen esittelyn kaupassa (voi kuinka helpolta se näyttikään) ja suomenkielisen oppaankin, jonka kaverit olivat itse tehneet. En jaksanut edes tinkiä, minusta on hienoa että sain tavarani tästä heti ja niitä oli riittävästi. Nyt vaan lennättämään ja heti!
Aaro kokeili laitetta heti kun se oli saatu purettua paketista ja ladattua. Kone ei noussutkaan heti välittömästi tai helposti lentoon. Onneksi kaukosäädin ei nyt ihan voimalla lentänyt seinään.
Onneksi Iiron kärsivällisyys oli hieman parempi, ja kone saatiin aika nopeasti ilmaan ja pysymään hallussa.
Airborne!
Lennättelimme ensin kotipihalla ja rutiini löytyi tosi äkkiä. Iiro lennätteli kopteria aika suvereenisti puolen tunnin sisään. Minäkin yritin, ei se ollut helppoa mutta ei vaikeaakaan. Kone totteli ohjausta hyvin ja oli tosi vakaa. Voi sitä tunnetta, kun kopteri menee hiljalleen kohti kaukosäätimen kantomatkan rajaa, pienenee ilmassa ja pitäisi muistaa, mihin suuntaan niitä vipusia väännellään. Saimme pidettyä sen kyllä tallessa.
Lupasin Iirolle isomman kopterin jos hän pystyy laskeutumaan puutarhapöytämme nurkalle. Melkein se onnistuikin, ei ihan. Lähdimme kentälle harjoittelemaan ja siellä tyynessä hallissa kopteri pysyi tosi hyvin näpeissä.
Esimerkkilaskeutuminen
Iiro lennätteli kopteria tosi hyvin konehallissa. Kopteri liikehti jo tosi nätisti kuvioita, harjoittelua takana oli vain max. tunti. Alla vielä esimerkkejä manöövereistä tällaisen perehtymisen jälkeen.
Hyvin lentää
Kopteri toimi hyvin eikä rikkoutunutkaan, vaikka se törmäili välillä pahastikin. Peräsimiä joutui välillä vähän säätämään yms. mutta sehän nyt on normaalia. Akut kestävät n. vartin lennättelyn ja akku irtoaa aika helposti kovassa laskussa - kannattaa pitää sitä silmällä.
Yleisesti tuo pikkukopteri tosiaan on vähän yli lelun. Vaikka se on aika heppoinen, ei se tuntunut hajoavan. Lennätys on helppoa gyron ansiosta ja tokihan suomenkielinen opas vähän auttaa.
Saman kopterin olisi saanut jostain ambomaalta nettikaupastakin mutta päätin käydä Ilmailukaupassa tarkastamassa tilanteen. Minusta se näytti tosi hyvältä ja varsinkin lennokkimiehille se on ihan taivas, suosittelen.
Mites se helikopteri ja lennättäminen? Niin, Aaro ei halunnut enää alun epäonnistumisten jälkeen ja Iiro oppi lentämään heti eikä enää jaksa vaivautua. Mulla on siis ihan ikioma helikopteri nyt!