12.11
Olin ollut aikanaan kaukaa viisas ja varannut tuon uusista uusimman U635:n helatorstaille koko päivän matkalentoa varten. Sää sattuikin suosimaan, kun jälleen kerran kylmän rintaman ylitys nopeutui ja ukkoset väistyivät juuri torstaiaamuksi Venäjälle. Olimme jo aiemminkin yrittäneet päästä vähän pidemmälle retkelle appi-Matin kanssa ja nyt se sitten onnistui.
Aamulla Malmilta
Emme suunnitelleet retkelle sen tarkempaa aikataulua, vaan tein OFP:n johon listasin lähes kaikki itärajan kentät. Se olikin hyvä ajatus, sillä sää oli mukava koko päivän ja kentillä oli mukava jutustella paikallisten kanssa. Tämän aikatauluttomuuden takia en halunnut myöskään tehdä tiukkaa lentosuunnitelmaa, vaan luotimme pelastuspalvelussa sukulaishälytyksiin. Yksi tavoite oli päästä Kiteen Fly-Iniin, josta tosin oli ilmoiteltu hyvin suppeasti. Kaipa siellä jotakin olisi.
Pyhäpäivän kunniaksi Malmin torni avautui vasta kymmeneltä, mutta matkaan lähdimme jo 08.53.
Kone valmiina, lentäjät valmiina, ready for take-off
Lento Deger ulos ja suunta kohti Wredebytä. Päätimme lentää rannikkoa pitkin ja käydä tarkistamassa Sulkaniemen venesataman tilanteen. Muutama tuttu botski siellä olikin. Porvoon saaristo oli kaunis kuten aina, merihiekan kaivualueet pistivät silmään. Utuisessa aamussa pilvet olivat n. 400-500 metrin korkeudessa mutta aurinko armasteli ja keli oli mitä mainioin.
Kartturi
Tuuli oli Wredebyssä hiljainen ja lähes suoraan kiitotien suuntainen (07-25, 740*20m). Laskeuduimme nurmibaanalle normaalisti. Hetken mietimme, jatkammeko suoraan matkaa, mutta näimmekin purtsikkaputken luona jonkun joten päätimme mennä juttelemaan.
Wredeby, asemataso 1
Wredebyssä huolletaan ahkerasti. Kuvassa vasemmalla turistilentäjä.
Paikallinen purjelentäjä oli PIK-20:n huoltohommissa, pientä paikkamaalusta. Hallissa oli jos minkälaista konetta työn alla, vesitasoultrasta Tuuliaan. Juttua olisi riittänyt vaikka koko päiväksi, mutta edessä oli vielä matkaa joten könysimme koneelle.
Tuuliaa kehutaan joka kerta kun sen näkee. Pakko kai se on uskoa, että se on mukava lentsikka.
Zephyrin esittelyn ja tarkastelun jälkeen hyvästelimme ensimmäisen retkikohteen ja suntasimme kohti Uttia, jossa piti olla jotain laskuvarjoilutouhua. 10 minuutin lennon jälkeen laskeuduimme Utin huimalle baanalle (07-25, 2000*45m) lähes tyynessä säässä.
Platalla löytyi heti juttuseuraa
Ensiparkkeeraus Caravan-merkkisen hiekkapuhalluslaitteen taakse tuntui huonolta idealta joten käsirullasin koneen vähän sivummalle.
Siinä on hyvä parkkis
Laskuvarjoukkoja oli maisemissa enemmän kuin aikanaan Korkeajännityksissä Normandian maihinnousun aikoihin. Meno oli reipasta ja iloista, aktiivisuus yllätti kyllä myönteisesti. Valitettavasti yksi taustasyy lienee Hangon käyttöesteet, jotka ovat muutaman paikallisen onnistuneesti läpiviemiä. No, sen verran porukkaa kyllä oli, että taloudellinen menetyskin Hangolle on jo jonkinlainen.
"Poka kaksi valmistautukaa aikaa kaksi minuuttia "
Maksoin edellisellä käynnillä unohtuneet 2 kahvia ja ostin 2 lisää. Juttelimme Imatran lentäjän ja paikallisten kanssa hetken, olihan Laukkas-Antti vasta tulossa alas eka pokaltaan.
Laskuvarjohyppylentokapteeni Antti Laukkanen peukuttaa Caravanin ratin takaa
Mukavahan se olisi ollut jäädä vielä hetkeksi, mutta päätimme jatkaa Antin perässä taivaille. Tuuli oli niin tyyni, että lähdimme suoraan odotuspaikalta lentoon. Kiitotietä jäi käyttämättä kuitenkin vielä reilusti yli 2 kilometriä. Nousun jälkeen vaihdoimme pari sanaa varjolautturin kanssa, olihan minulla kartturinani se DC-9-lentäjä, joka Anttia ensimmäisen kerran lennätti. Ohjaamokäynnillä 80-luvun alussa on voinut olla tietenkin jokin vaikutus ammatinvalintaankin.
Matka jatkui kohti Selänpäätä, jonne meni taas huimat 10 minuuttia lentoaikaa.
Purtsikat ovat tulleet pesästään
Selänpäässä (12-30, 1000*15m, poikkikiitotie soraa 04/22, 850*15m) vintturi ajeli juuri kentän päätä kohti ja pari konetta odottelikin jo kelin kukkeutumista vintturibaanan päässä. Vaikka juuri joimmekin kahvit, päätimme käydä Selänpään mainiossa kuppilassa. Kahvilanhoitaja kertoikin, että pullaa saa kesäaikaan hyvinkin luotettavasti. Pieni ongelma vain on se, ettei ultrien moottorin ääntä välttämättä huomaa majapaikasta, jolloin tymäpäivinä paikka saattaa näyttää suljetulta.
Selänpään mäntyjä ja U635
Onkohan siellä jo purtsikoita lähtöaikeissa?
Toiminta ei vielä ollut ehtinyt alkaa, joten rullailimme ja lähdimme matkaan. Alunperin tarkoitus oli mennä Imatralle, mutta Matti-kartturi huomasi NOTAM-printeistä että Lappeenrannan torni oli juuri menossa kiinni. Kysäisin radiolla ja kyllä - olisimme juuri kohdalla kun kenttä muuttuisi korpikentäksi. Päätimme käydä katsastamassa senkin kentän kunnon.
On se vaan iso, 06-24, 2500*60m
Yllätykseksemme kentällä oli purjekone parkkeerattuna keskelle kiitotietä. Päätin, että tuo 1,5 km alkupäätä riittää kyllä meille laskeutumista varten. Rullasimme platalle hengähtämään.
Lappeenrannan terminaali
Pysähdys tuli sopivaan aikaan, koska Armin pyysi juuri kuvaa koneen lentopäiväkirjan edellisistä merkinnöistä. Sen jälkeen lähdimmekin taas eteenpäin.
Chipmunk menee laskuun - käytössä oli kentän reunan nurmialue.
Matka jatkui kohti Immolaa. Matkalla ihmeteltiin Saimaan aaltoja ja maisemia sekä varottiin jo vähän ADIZ-aluetta.
Sellua maailmalle Joutsenosta
Botnian sellutehdas Joutsenossa ohjasi kohti Kaukopään piippua. Lensimme savun toiselta puolelta, muistin hyvin armeija-ajan HAJUT. Tuohon piippuun se Aatukin meinasi aikanaan kukistua, ei ihan osunut.
Immolassa huolletaan
Imatralla (01-19, 1090*23 m - asfalttia/öljysoraa,
poikkikiitotie 09-27, 800*15 m - soraa) oli myös toiminta alkamassa. Jabirua huollettiin ja laskuvarjoja tiputeltiin taivaalta.
Tämän hallin edessä pelasin sotilasjalkapalloa talvella 1984-85
Sielläkin asuu purtsikoita
Zephyr kiinnosti kovasti
Immolassa on kiitotietä saatu pidennettyä vintturin tarpeisiin mukavasti rakentamalla uusi lähtöpaikka Niemilammen rannalle. Samaa lampea kiertelin aikanaan monesti hiihtäen. Kerholla on käytössään myös sauna ja uimaranta ko. lammella, näytti oikein nätiltä kun lähtiessä tiirasimme tyyntä pintaa.
Matti esittelee konetta paikallisille
Kerroimme vähän Zephyrin ominaisuuksista. Matkalentonopeus (180-200) ja varustetaso tuntuivat kiinnostavan. Nättihän se kone kyllä on. Yksi paikallisista työskenteli vielä Finskillä mekaanikkona, joten juttua ja kokemuksiahan olisi riittänyt vaikka saunaillaksi. Nälkä alkoi kuitenkin ilmoitella joten jatkoimme matkaa Kiteen lohikeittoa kohti.
Bye bye Immola. Vasemmalla Rajakoulun kasarmeja.
Suomalaista järvimaisemaa
Kaarsimme ampumaradan sivuitse pohjoiseen ADIZ-rajaa varoen. Seuraava kohde oli Punkaharju, joka olikin mielenkiintoinen: 550-metrinen asfalttipäinen kenttä, varmaankin autio?
Kenttä (16-34, 500*15 m) löytyi Punkaharjulta kylän reunalta. Lähestyminen oli mielenkiintoinen mäkien ja männikön ylitse. Ilmeisesti tällainen ahtaampi kenttä saa keskittymään paremmin, koska lasku sujui oikein hyvin. Myöhemmin iltasella yksi kaveri kertoi, että ko. kenttä on mainio kovalla tuulella: lähellä oleva metsä pysäyttää tuulen ja pinnassa saa laskeutua rauhassa. Pakko olla totta koska kenttä tosiaan on hyvin suojainen siellä maan tasalla.
Yllätykseksi hallin vierellä näytti olevan auto ja hallin ovet auki, joten menimme katsomaan, ketä siellä oikein luuraa.
Kunnossa kaikin puolin.
Täällä on selvästi harrastettu ennenkin
Jatkoimmekin sitten taas matkaa eteenpäin ilmoittauduttuamme Helsinkiin - vaimolle tietenkin. Kitee fly-inistä ja jatkoretkestä lisää seuraavassa artikkelissa!
Valmiina jatkamaan kohti Kiteetä
Aamulla Malmilta
Emme suunnitelleet retkelle sen tarkempaa aikataulua, vaan tein OFP:n johon listasin lähes kaikki itärajan kentät. Se olikin hyvä ajatus, sillä sää oli mukava koko päivän ja kentillä oli mukava jutustella paikallisten kanssa. Tämän aikatauluttomuuden takia en halunnut myöskään tehdä tiukkaa lentosuunnitelmaa, vaan luotimme pelastuspalvelussa sukulaishälytyksiin. Yksi tavoite oli päästä Kiteen Fly-Iniin, josta tosin oli ilmoiteltu hyvin suppeasti. Kaipa siellä jotakin olisi.
Pyhäpäivän kunniaksi Malmin torni avautui vasta kymmeneltä, mutta matkaan lähdimme jo 08.53.
Lento Deger ulos ja suunta kohti Wredebytä. Päätimme lentää rannikkoa pitkin ja käydä tarkistamassa Sulkaniemen venesataman tilanteen. Muutama tuttu botski siellä olikin. Porvoon saaristo oli kaunis kuten aina, merihiekan kaivualueet pistivät silmään. Utuisessa aamussa pilvet olivat n. 400-500 metrin korkeudessa mutta aurinko armasteli ja keli oli mitä mainioin.
Tuuli oli Wredebyssä hiljainen ja lähes suoraan kiitotien suuntainen (07-25, 740*20m). Laskeuduimme nurmibaanalle normaalisti. Hetken mietimme, jatkammeko suoraan matkaa, mutta näimmekin purtsikkaputken luona jonkun joten päätimme mennä juttelemaan.
Paikallinen purjelentäjä oli PIK-20:n huoltohommissa, pientä paikkamaalusta. Hallissa oli jos minkälaista konetta työn alla, vesitasoultrasta Tuuliaan. Juttua olisi riittänyt vaikka koko päiväksi, mutta edessä oli vielä matkaa joten könysimme koneelle.
PIK-20B putki
Zephyrin esittelyn ja tarkastelun jälkeen hyvästelimme ensimmäisen retkikohteen ja suntasimme kohti Uttia, jossa piti olla jotain laskuvarjoilutouhua. 10 minuutin lennon jälkeen laskeuduimme Utin huimalle baanalle (07-25, 2000*45m) lähes tyynessä säässä.
Ensiparkkeeraus Caravan-merkkisen hiekkapuhalluslaitteen taakse tuntui huonolta idealta joten käsirullasin koneen vähän sivummalle.
Laskuvarjoukkoja oli maisemissa enemmän kuin aikanaan Korkeajännityksissä Normandian maihinnousun aikoihin. Meno oli reipasta ja iloista, aktiivisuus yllätti kyllä myönteisesti. Valitettavasti yksi taustasyy lienee Hangon käyttöesteet, jotka ovat muutaman paikallisen onnistuneesti läpiviemiä. No, sen verran porukkaa kyllä oli, että taloudellinen menetyskin Hangolle on jo jonkinlainen.
Maksoin edellisellä käynnillä unohtuneet 2 kahvia ja ostin 2 lisää. Juttelimme Imatran lentäjän ja paikallisten kanssa hetken, olihan Laukkas-Antti vasta tulossa alas eka pokaltaan.
Mukavahan se olisi ollut jäädä vielä hetkeksi, mutta päätimme jatkaa Antin perässä taivaille. Tuuli oli niin tyyni, että lähdimme suoraan odotuspaikalta lentoon. Kiitotietä jäi käyttämättä kuitenkin vielä reilusti yli 2 kilometriä. Nousun jälkeen vaihdoimme pari sanaa varjolautturin kanssa, olihan minulla kartturinani se DC-9-lentäjä, joka Anttia ensimmäisen kerran lennätti. Ohjaamokäynnillä 80-luvun alussa on voinut olla tietenkin jokin vaikutus ammatinvalintaankin.
Matka jatkui kohti Selänpäätä, jonne meni taas huimat 10 minuuttia lentoaikaa.
Selänpäässä (12-30, 1000*15m, poikkikiitotie soraa 04/22, 850*15m) vintturi ajeli juuri kentän päätä kohti ja pari konetta odottelikin jo kelin kukkeutumista vintturibaanan päässä. Vaikka juuri joimmekin kahvit, päätimme käydä Selänpään mainiossa kuppilassa. Kahvilanhoitaja kertoikin, että pullaa saa kesäaikaan hyvinkin luotettavasti. Pieni ongelma vain on se, ettei ultrien moottorin ääntä välttämättä huomaa majapaikasta, jolloin tymäpäivinä paikka saattaa näyttää suljetulta.
Toiminta ei vielä ollut ehtinyt alkaa, joten rullailimme ja lähdimme matkaan. Alunperin tarkoitus oli mennä Imatralle, mutta Matti-kartturi huomasi NOTAM-printeistä että Lappeenrannan torni oli juuri menossa kiinni. Kysäisin radiolla ja kyllä - olisimme juuri kohdalla kun kenttä muuttuisi korpikentäksi. Päätimme käydä katsastamassa senkin kentän kunnon.
Yllätykseksemme kentällä oli purjekone parkkeerattuna keskelle kiitotietä. Päätin, että tuo 1,5 km alkupäätä riittää kyllä meille laskeutumista varten. Rullasimme platalle hengähtämään.
Pysähdys tuli sopivaan aikaan, koska Armin pyysi juuri kuvaa koneen lentopäiväkirjan edellisistä merkinnöistä. Sen jälkeen lähdimmekin taas eteenpäin.
Matka jatkui kohti Immolaa. Matkalla ihmeteltiin Saimaan aaltoja ja maisemia sekä varottiin jo vähän ADIZ-aluetta.
Botnian sellutehdas Joutsenossa ohjasi kohti Kaukopään piippua. Lensimme savun toiselta puolelta, muistin hyvin armeija-ajan HAJUT. Tuohon piippuun se Aatukin meinasi aikanaan kukistua, ei ihan osunut.
Imatralla (01-19, 1090*23 m - asfalttia/öljysoraa,
poikkikiitotie 09-27, 800*15 m - soraa) oli myös toiminta alkamassa. Jabirua huollettiin ja laskuvarjoja tiputeltiin taivaalta.
Immolassa on kiitotietä saatu pidennettyä vintturin tarpeisiin mukavasti rakentamalla uusi lähtöpaikka Niemilammen rannalle. Samaa lampea kiertelin aikanaan monesti hiihtäen. Kerholla on käytössään myös sauna ja uimaranta ko. lammella, näytti oikein nätiltä kun lähtiessä tiirasimme tyyntä pintaa.
Kerroimme vähän Zephyrin ominaisuuksista. Matkalentonopeus (180-200) ja varustetaso tuntuivat kiinnostavan. Nättihän se kone kyllä on. Yksi paikallisista työskenteli vielä Finskillä mekaanikkona, joten juttua ja kokemuksiahan olisi riittänyt vaikka saunaillaksi. Nälkä alkoi kuitenkin ilmoitella joten jatkoimme matkaa Kiteen lohikeittoa kohti.
Kaarsimme ampumaradan sivuitse pohjoiseen ADIZ-rajaa varoen. Seuraava kohde oli Punkaharju, joka olikin mielenkiintoinen: 550-metrinen asfalttipäinen kenttä, varmaankin autio?
Kenttä (16-34, 500*15 m) löytyi Punkaharjulta kylän reunalta. Lähestyminen oli mielenkiintoinen mäkien ja männikön ylitse. Ilmeisesti tällainen ahtaampi kenttä saa keskittymään paremmin, koska lasku sujui oikein hyvin. Myöhemmin iltasella yksi kaveri kertoi, että ko. kenttä on mainio kovalla tuulella: lähellä oleva metsä pysäyttää tuulen ja pinnassa saa laskeutua rauhassa. Pakko olla totta koska kenttä tosiaan on hyvin suojainen siellä maan tasalla.
Yllätykseksi hallin vierellä näytti olevan auto ja hallin ovet auki, joten menimme katsomaan, ketä siellä oikein luuraa.
Punkaharjullakin on hieno halli ja kenttä
Ei siellä ketään ollut. Halli näytti siltä, että sieltä oli asukas juuri lentänyt omalle retkelleen. Tilaa hallissa olisi ollut useammallekin koneelle - montako siellä yleensä on, jäi nyt arvoitukseksi.
Ei siellä ketään ollut. Halli näytti siltä, että sieltä oli asukas juuri lentänyt omalle retkelleen. Tilaa hallissa olisi ollut useammallekin koneelle - montako siellä yleensä on, jäi nyt arvoitukseksi.
Jatkoimmekin sitten taas matkaa eteenpäin ilmoittauduttuamme Helsinkiin - vaimolle tietenkin. Kitee fly-inistä ja jatkoretkestä lisää seuraavassa artikkelissa!
2 Responses to "Itärajalla vilkasta (EFHF-EFPN)"
6. kesäkuuta 2011 klo 8.48
Ei siellä hallissa tätä nykyä asu kuin yksi kone ja se on kaikkien kehuma Tuulia RF5.
13. kesäkuuta 2011 klo 23.02
Vaikka olenkin tarinan eri yhteyksissä kertonut moneen kertaan, minusta on pistämättömän hienoa, että pääsin lennättämään aikanaan kipparin lapsenlapsia näiden ensi lennolla. Kone eikä sää eivät valittaen olleet yhtä ikimuistoisia, mutta minusta koko juttu oli sangen ihmeellinen ja myös hyvin nostalginen.
Näitä lentämisen riemusta kertovia tarinoita on todella mukava lueksia nykyisen byrokratiaorientoituneen hapatuksen sijaan, jossa koko harrasteilmailun hauskuus ja sielu tuntuvat olevan tulilinjalla, kunhan vaan päästään tekemään hommat direktiivien mukaan.
Lähetä kommentti